Yhteinen mummola

Mummolajavaarila

Me neljä sisarusta ollaan melkein kaikki jo mummoja tai vaareja. Nyt kun meidän molemmat vanhemmat ovat kuolleet niin mietitään mummolan tulevaisuutta. Haaveenani olisi että se olisi edelleen mummola johon jokainen voisi mennä lasten ja lastenlasten kanssa lomalle muutaman kerran vuodessa. Loppuajat mummolaa voisi vaikka vuokrata loma-asunnoksi. Onko tällaisesta yhteiskäytöstä kenelläkään kokemusta? Kiitos vinkeistä jo etukäteen!

2

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nähty on

      Ei tule onnaamaan pidemmän päälle.

      Tai laadittava oikeat käyttövuorot ja kustannusten jaot ihan virallisella sopimuksella, mustaa valkoisella.

      Pelkkien puheiden varassa käy niin että toiset vaan käyttää ja kuluttaa, ja toiset joutuvat huolehtimaan kustannuksista ja kunnossapidosta.

      Yleensä noista suvun yhteisistä kolhoosimökeistä ei kukaan huolehdi kunnolla, kaikki haluavat vain nauttia niillä kesän parhaat hetket ilman töitä ja kustannuksia. Riitaa, toraa ja pahaa mieltä ennen kuin rapistuvat käyttökelvottomiksi.

    • kaunis ajatus

      Joo, voin minäkin kertoa: Usein tulee myös riitaa mökin käytöstä ja aikojen järjestelystä. Esim, jos kaikki osakkaat asuvat samalla paikkakunnalla ja lapset koululaisin, niin jo koululomat ovat samaan aikaan. Mahtuuko mökkiin kaikki lomalaiset yhtä aikaa ja entä, jos joku perhe haluaa nauttia lomansa ihan oman perheensä kanssa ilman muita sukulaisia?

      Remontti- ja kunnostus- sekä ylläpitokustannukset ei mee yksiin pitemmän päälle.
      Ja usein on vielä, että kaikki eivät halua remontoida tai osaakaan eivätkä kuitenkaan halua maksaa koituvia kustannuksia. Mökki vaatii aika paljon ylläpitoa, vaikka siellä ei ihan jatkuvasti asuta.

      Mutta onhan niitä sopuisia sisaruksia kuitenkin, jotka osaa sopia tasapuolisesti kunnossapidosta, kustannuksista ja lomailusta. On se kuitenkin kokeilun arvoinen juttu, jos te sisarukset perheineen vietätte loma-aikoja yhdessä ja viihdytte toistenne seurassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3477
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      127
      1848
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      292
      1591
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      76
      1459
    5. 77
      1426
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1140
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1136
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1011
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      987
    10. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      61
      950
    Aihe