mut mulle tulee outo olo kun juttelemme. Ikäänkuin keskityt muhun, mutta suljet itsesi. Eli keskustelemme musta, ja tuntuu että luulet tuntevasi mut paremmin kuin mä itse
En mä osaa kertoa
why why
16296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
tottahan se on
se kuuluu taudinkuvaan
Muiden kanssa kun hänen kanssa ei tule kyseistä tunnetta. Mikä tauti?
Sosiaalinen vetäytyminen
Skitsofreniaan saattaa liittyä yksinäisyyteen vetäytyminen tai lukkiutuminen omaan kotiin. Vetäytyminen saattaa liittyä harhoihin, ajattelun häiriöihin tai muuten sosiaalisten taitojen heikentymiseen sekä pelkoon asioida muiden ihmisten kanssa.
voi viddu. kyllä sinulla vielä järki pelaa.
käy kattoo mitä ne kirjottelee tuolla mielenterveyspalstalla
En käy, minä omat oireeni jo ymmärsin.
Skitsojakin on monenlaisia, näköjään. joka tapauksessa myös taudin lapsuuden kuvaukset sopivat, kaikki täsmää nyt.
Siitäkö ei voi oppia pois? Ainut vaihtoehto hyväksyä? En mä ainakaan häntä olisi hylännyt jos hän olisi joskus kertonut, päinvastoin. Mutta ei...
Tai jos näkee sinussa enemmän mielenkiintoista kuin itsessään?
En voi tietää hänen ajatuksiaan. Kun mulla ei ole kyseistä taitoa tuntea toista paremmin kuin hän itse...:-)
Jopas nyt kuvitelmille on annettu valtaa.
Hmm esim ihminen, joka työssään tarvitsee tuota toiseen ihmiseen keskittymistä, saattaa jättää tuon tavan päälle vapallakin. Siis,että vetäytyy ja kuuntelee toista. Samaa taitoa käyttää myös eläinten kanssa paljon tekevä,siis lukee sitä eläimen olemusta ollen itse hiljaa.
Ei tuo nyt mikään taudin määritelmä ole.
Ehkä tuo "taito tuntea toista..." on vaan sinun käsityksesi? Se toinen saattaisi sanoa asian toisella tavalla. Kysy siltä niin ei tarvi arpoa...
Mitä kysyn? Milloin? Kysynkö heti? Kun en koskaan häntä näe :-(
Jos et edes näe tätä ihmistä eikä mitään muuta yhteyttä ole, miten ihmeessä tämä toinen *voisi* tietää sun asiat sinua paremmin????
Mä vierastan huomionkohteena olemista. Muut ihmiset tuntuu mielenkiintosimmilta kuin mä. En oleta tuntevani ketään. Yritän vain oppia. Tarviin kannustusta ennenkuin uskallan puhua itsestäni.
Jos se onkin psykiatri?
Nääh,, jaksaiskohan opiskella lääkiksessä hikiset 7 vuotta...
pois jos kiinnostaa. Vois onnistuakin.