Kiinnostaisi lähteä perjantaina pistohiekkaan avajaisiin Taikakuun tahtiin...millainen olisi paikka ja minkä ikäistä tanssi kansaa siellä yleensä käy
Pistohiekanlava/Puumala
17
655
Vastaukset
- Tanssija M30
Sitä tässä itsekkin mietin, että jaksaisko tuonne lähteä ajelemaan. Komealla paikalla lava sijaitsee. Muutamana Juhannuksena olen tuolla käynyt Neljän Suoraa kuuntelemassa ja silloin oli monen ikäistä porukkaa.
- joskus käynyt
Lava on vanha nostalginen lava, nk. mutterilava. Jokunen vuosi sitten se oli suosikkilavani nimenomaan tunnelman vuoksi. Ihmiset tietenkin tekevät tunnelman, mutta myös jo sinne ajellessa läpi upeiden maisemien saa fiilingin nousemaan.
Saattaa tänään olla kilpailutilanne, kun Mikkelissä hiihtomäellä kansaa viihdyttää Eija Kantola ja Omega.
Itse en pariin vuoteen ole pistohiekalla käynyt, että porukasta en sano juuta, enkä jaata. Lomakauden alkaessa tietenkin paikka on lomalaisten suosikkilava, kun niitä mökkejä Saimaan rannalla riittää. Mutta se kausi käynnistyy tosissaan Juhannukselta. Mutta kannattaahan lava ainakin kerran kesässä kokea. - Humppakana -82
Kerran olen tänä kesänä käynyt ja porukkaa oli monen ikäistä, sekä pariskuntia että "irtomiehiä/naisia". Kostealla säällä lattia oli tosi tahmea.
Jos voisi olla varma että hyviä tanssittajia riittäisi, voisi ehkä lähteä toistekin..- Yölintu ja Selvät S
Simo Silmua tullaan fanittamaan !!! D
- Puumalanpuolesta
Torstai on toivoa täynnä :). Pistohiekalla tanssitaan torstaisin - Tiedokseksi tanssimiehille ;)
http://tanssi.net/fi/p/248.html
https://pistohiekanlava.com/tapahtumakalenteri/
Pistohiekan lava, Lietvesi, Puumala
To 15.6.2017 Avajaiset kesä 2017
19:00--20:30 tanssikurssi: hidas valssi, tanssihullut
20:30--01:30 Finlanders Liput 15e
https://www.youtube.com/watch?v=R44HmdjkIfw
Naistenhaku 23--24
pst, Virreitä miehiä lavalle ;)- Telttailevamiäs
Mitenkä ois yöuinti tanssien jälkeen
♡
- nähtyontuokin
Vanha lavan rottelo. Lattiasta tai tanssimisesta ei kannata juuri puhua mitään, mutta kyllä siellä kerran käydä voi katsomassa sekin muinaisjäänne.
- lavojakierrellyt
Ei mikään hääppönen lattia, mutta parempi kuitenkin kuin esim. Kapakanmäellä ja Riutanharjulla. Veden läheisyys tekee paikasta mukavan.
- Lavaisännälleterveiset
Pistohiekan lavalla ei naiset pääse tanssimaan !
Hakuvalot ovat vanhanaikaiset.. Odottele 2 h ennenkuin klo 23 alkaa naistenhaku .
Tanssit sen 1 h ja siitä maksat lipun, pensat ym.
Ehkäpä ajattaa jo lavoille jossa valot pelittävät paremmin naisille :-) - Anonyymi
Lavaisännälleterveiset kirjoitti:
Pistohiekan lavalla ei naiset pääse tanssimaan !
Hakuvalot ovat vanhanaikaiset.. Odottele 2 h ennenkuin klo 23 alkaa naistenhaku .
Tanssit sen 1 h ja siitä maksat lipun, pensat ym.
Ehkäpä ajattaa jo lavoille jossa valot pelittävät paremmin naisille :-)Tänään Pistohiekalla 🫂
Sekahaku 🤗
Yölintu ja Simoakin voi hakea 😋
👙
Sauna lämpenee klo 18 -
Uusi Pistohiekan matkailualue on avattu kesäkuussa 2022.
🤗
PISTOHIEKKA SAUNA OY
Pistohiekan raitti 33
52200 Puumala
040 724 3896
[email protected]
www.pistohiekka.fi/ravintola/
- spädä3
spämmi spämmi mainos!
- mökkiläistanssit
Kyllä siellä voi käydä ainakin kerran kesässä katsomassa kun mökkiläiset pariskunnat tanssivat varvassandaaleissaan ja shortseissaan. Eikä siinä nyt niin tärkeää se lattian luistokaan ole.
- 3654
Kivat tanssit oli
- Anonyymi
Kivat ovat avvajaiset v. 2019
Ennustan et lavalla ei oo itikoita :-)
Kiitos säätilan joka on nyt täällä meitin päällä.
Iltaan iloiseen käydään viihteelle Kyöstin Varjoon :-)
Terassilta saa kylmää siideriä ! - Anonyymi
Viina virtaa Pistohiekan baarissa. Vessana kunnon puucee. Lava retromallia viidenkymmenen vuoden takaa. Pientä pintasilausta tehty siellä täällä.
Siis sitä parasta mahdollista tarjolla.
Kädenalipellejä paikalla minimaalisesti. - Anonyymi
"Siis sitä parasta mahdollista tarjolla"
Puumalan puolesta projekti kokoontuu
taas kerran vesipisteellä puoliltaöin :-)
Kädenalipellejä paikalla minimaalisesti ?
Ai niinkö ?
https://youtu.be/Vu_smPDj7to
Kukapa muu kuin mää ja sää veivaa tangoa .....;)
Massatansseissa on törmäysvaara .
Souvareilla on keskenään hyvä henki ja rento meno, ja se kuuluu saundeissa .....
- Me emme ole leipääntyneet työhömme. Paras palkinto on edelleen tanssiva ja viihtyvä yleisö, se sytyttää meidät ilta illan jälkeen,
- Anonyymi
Lavaisännälle Terveiset 😋
Varroo sitä makkaroo enempi
SOUVARI iltaan 🙄
Jää jottain kätteen loppuillasta ....🤠👍
Massatanssit ja makkaran syöjät liikkeellä 😎
Nähdään ☺
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770