Hermoromahdus

Tänään tuli totaalinen blokki. Olin ennen tätäkin masentunut ja kiusattu, saamaton ja laiska jne. mutta nyt kun rakas mummonikin on syövän takia sairaalassa, eikä palaa sieltä. syytän itseäni joka päivä siitä etten ollut hänen kanssaan enempää. Hän joka kerta kertoi ikävöineensä ja että haluaisi nähdä minua enemmän. minä en ollut hänen kanssaan.

siskollani on anoreksia, hän ei nää suuntaa elämälleen edes juuri saamassaan aviomiehessään, ja hän on päättänyt olla hankkimatta hoitoa. kuolema vaanii häntäkin nurkan takana. Hän ei ajatteöe mitään muuta kuin ruokaa, vaikkei syö. Hän raahaa minulle ruokaa koko ajan, etenkin jos suren mummoa. "Hermosyö vähän, se auttaa! Itse en kyllä voi, mutta nauti minunkin edestä!" Minua ei voisi vähempää kiinnostaa ruoka.

Minua on koulukiusattu, ja olen nyt siirtynyt ammattikouluun, olen ainoa luokallani, jolla ei ole kokemusta tästä ammatista. En osaa tehdä yhtään mitään oikein, muut osaavat. Saan koko ajan kommenttia ja huutoa joka suunnalta. osa kyllä yrittää ymmärtää, mutta vasta sitten kun alan oikeasti itkeä kesken työnteon ja luovutan.

Äitini ei edes yritä ymmärtää: "Kyllä ihmisen pitää hermonsa hallita! Mitäköhän poikaystäväsikin ajattelisi!" Tänään hän arveli minun olevan vahingoksi ympäristölleni ja meinasi hakea minut pois "muita vahingoittamasta" kun kerroin että en jaksa tätä taakkaa. Siksi tolkutin kaiken olevan hyvin, enkä siis voi enää kertoa huolistani hänelle.

Poikaystäväni kanssa menen ensimäisen kerran treffeille kohta, pelkään ettei hän enää hyväksykkään minua, sillä olen syönyt suruuni älyttömiä määriä herkkuja, ja vatsani on turvonnut valtavaksi. Olen ollut laihdutuskuurilla, mutta kaikki on nyt pilalla. Juuri kun olin tyytyväinen ulkonäkööni...

olen aiemminkin ollut koulukiusattu (kaikki yhdeksän vuotta) ja pahasti itseäni vihaava, mutta nyt tunnen olevani enemmän maassa kuin koskaan. tämä on hirveää.

Tänään siis olin peruuttamassa peräkärryllä, ja valtavalla sellaisella sisälle halliin. peruutin kärryn melkein yhdestä autosta läpi ja sain siitä kommenttia. Olin aiemminkin päivälä tehnyt kaiken väärin ja romahdin juuri siihen ratin kohdalle, hyppäsin pois ja annoin kyynelten tulla. Sain tukea opettajalta ja hän käski minut tauolle ja antoi lähteä aikaisemmin töistä ja koitti piristää. He eivät vain ymmärrä ettei ongelma ole pelkästään peruutuksessa, vaan myös näissä muissa tapahtumissa, ja lopulta höyhen katkaisi kamelin selän. Mitä teen? En vain jaksa enää!