kertokaa mulle ihmeessä...

Herää kysymys, miksi sinä (epäilevänä ihmisenä) suostuit ylipäätään kihloihin ja sitten naimisiin ihmisen kanssa johon et katso voivasi luottaa??
Vai onko sekin mielestäsi miehen vika?

Ilmeisesti miehesi kantaa yhä syyllisyyttä siitä muinaisesta salailusta ja pelkää, että sinä tarkoitat "avoimmuudella" nyt senkin asian käsittelyä yhdessä. Koska hän ei sitä halua sinun kassasi enää käsitellä, hän sanoo että sinä kiristätä häntä.

Muuten sitten varmasti on niin kuin hän sanoo, eli että hän kokee olevansa yhtä avoin muissa asioissa sinulle kuin sinäkin olet hänelle. Siksi avoimuudesta intäminen kuulostaa kiristykseltä. Siellä taustalla on selvästikin jotakin mikä ajaa sinut inttämään ja vaatimaan jotain extra-avointa ajatusten ääneen käsittelyä, ja se taustasyyhän on se salailu jota sinä et ole vieläkään antanut miehellesi anteeksi. Sieltä kumpuaa sinun epäluottamuksesi häntä kohtaan. Sinä et luota koska koet tulleesi kerran "petetyksi".
Aika kohtuuton asenne loppuelämän yhdessäoloa ajatellen...

Unohdat nyt kaikessa avoimuustouhussasi yhden asian: et sinä miestäsi ja tämän ajatuksia omista! Seurustelu, kihlaus tai papinaamen eivät anna sinulle oikeutta hiostaa toisen niskassa!

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi luottamuksen "koko kuvaa"? Ei riitä, että joku on sinua kohtaan luotettava - sinunkin pitää pystyä luottamaan! Ei ole sen toisen ihmisen vika, jos sinä junnaat paikoillasi jossain menneessä asiassa pystymättä päästämään irti omasta epävarmuudestasi. Tuo asia suhteenne alussa on kuitenkin kaiketikin käsitelty loppuun eikä mies ole sen jälkeen antanut syytä epäillä olevansa epäluotettava?

Sorry vaan, mutta vaikuttaa siltä, että olet jatkuvilla avoimuuden vaatimisella ja ajatusten tivaamisella pilaamassa parisuhteesi! Ei mies suhdetta pysty kasassa pitämään, vaikka olisi miten avoin, jollet sinä uskalla luottaa häneen!