Punapäätä vessassa.

dadd-y

Oli ysiluokan komanneksi viimeinen enkun tunti. Oltiin kavereiden kanssa suunniteltu jo mihin mennään sitten koulun lopussa juomaan. Suurimmaksi osaksi poikia oli tulossa, mutta oltiinhan me yritetty saada meidän luokan näteintä tyttöä mukaan. Oli nimittäin aiemminkin juonut muiden kanssa.
Olin aina seiskaluokalta asti ollut ihastunut tuohon tyttöön. Usein olin illalla nukkumaan mennessäni haaveillut seksistä hänen kanssaan samalla kun vetelin vapautuneesti käteen. Ikinä en ollut uskaltanut hänelle mitään seurustelusta vihjailla, mutta tuntien ryhmätyöt olivat riittäneet siihen asti.
Ihailin hänen muotojaan, jotka vuosien varrella kasvoivat yhä muhkeammiksi osittain hänen urheiluharrastuksensa takia. Hänellä oli pitkät punaiset hiukset ja hän pukeutui varsin muotitietoisesti ikäisekseen. Noh , oltiinhan me jo melkein 16-vuotiaita. Tuolla englannintunnilla asiat alkoivat edistyä.

Tavalliseen tapaani tunnien alkaessa menin takarivin paikalleni. Sieltä oli hyvä salaa katsella luokan tyttöjä. Suurimmaksi osaksi vain häntä. Mietin aina ,että minkälaiselta hän näyttäisi alasti. Eräs suurin fantasiani oli harrastaa rajua seksiä hänen kanssaan koulun vessassa kesken koulupäivän. Tunnin loputtua lähdin yleensä joko tupakalle tai seuraavan tunnin luokan eteen norkoilemaan. Huomasin kun tämä tyttö seurasi minua ulos mennessäni tupakalle nurkan taakse. Pysähdyin ja katsoin häntä kysyvän näköisesti.
-"Meetsä tupakalle?",tyttö kysyi samalla kun ihastelin hänen varsin viehättäväviä tissejään. Hän saattoi huomata. Nostin katseeni tytön silmiin.
-Joo, mä vastasin.
Tyttö pyysi muo seuraamaan sitä vessaan kun se ei tahtonut jäädä kiinni polttelusta. Noh, minähän seurasin. Ajatus minusta samaan aikaan tuon tytön kanssa täysin yksin vessassa oli todella kiihottava. Seuraessani tutkailin myös hänen seksikkään tiukkaa peppuaan jota hän keinutteli vihjailevasti. Minulla seisoi jo vähän. Vessaan tullessamme lukitsimme oven ja raapaisimme tupakat esiin. Ennen kuin ehdin tarjota tytölle tulta, hän oli tuonut huulensa minun huulilleni. Jähmetyin. En voinut uskoa sitä todeksi. Koulun seksikkäin tyttö suuteli minua vessassa. Hän kietoi kätensä ympärilleni. Minäkään en aikaillut vaan kuljetin käteni hänen pehmeän farkkujen verhoaman perseen ylle. Hieroin hänen persettä kiihkoisasti hänen suudellessaan minua ja hänen hipelöidessään selkääni.
Tyttö lopetti yllättäen. Hän käski minua riisumaan housuni. Samalla tyttö rupesi riisumaan ensin huppariaan. Hänen päällään oli tiukka t-paita jonka alta uhkeiden rintojen muodot näkyivät selvästi. Minulla ei ollut kuin t-paita enään päällä. Seurasin vierestä kun tyttö riisui farkut. Niiden alta paljastui normaalit alushousut jotka tyttö heitti rivakasti vessan lattialle. Hänellä oli nyt vain t-paita päällään ja katsoin häntä silmiin. Hänen kiimainen katseensa kertoi kaiken. Tyttö käänsi perseensä minun päin ja laittoi kätensä seinää vasten vessanpöntön yläpuolella. Hieroin hänen pillunhuulia sormillani ja tyttö voihkaisi vaimeasti. Hennolla äänellään hän sanoi:"Työnnätsä sen jo sisään?". Nyökkäsin hänen katsoessaan minua halukkaasti. Astuin vähän lähemmäs tuota unelmapersettä. Ohjasin jäykän kyrpäni tytön pillunhuulille. Hän voihkaisi kun hiljaa rupesin hivuttamaan kyrpääni hänen tiukkaan pilluun. Pillu puristi kyrpääni ja en voinut muuta kuin nauttia. Ryhdyin työntelemään edestakaisin ja hieroin tytön rintoja käsilläni. Tyttö teki pientä liikettä mukautuen minun työntöihini. Ei kulunut kauan aikaa kun olin jo orgasmin kielekkeellä. Tyttö inahti kun kivkikova kyrpäni vapautti paineen tuntua palleissani aiheuttaneen suuren mällikuorman tytön märän pillun uumeniin. Tyttö sai orgasminsa samaan aikaan ja huudahti hillitysti.
"Vitun hyvä pano, mä oon haaveillu susta koko vuoden", tyttö sanoi pukiessaan pikkuhousujaan ylleen . Vedin housut päälleni ja kysyin tytön numeron. Tästä ei varmana tulisi tylsää kesää äskeisen kiihkeän panon perusteella. Olin vihdoin saanu unelmieni tytön itselleni!

24

18820

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luettuani tämän

      mua alkoi panettaa :o

      • No jes

        muaki :O


    • moi vaa

      NO LOL

    • kiihottunut

      Oliko muuta? JOs on siitä viel tai jostain muusta ni kerro toki. XD

    • fantasia...

      ...taitaa jatkua...

    • erä jorma

      roar

    • Punäpää Tyttö

      Hele mäkin oon punapää!

    • lol

      pistä pippeli pimppiin ah ah

    • kiihotuin

      panettaa!!!

    • kaikki käy

      redhead vai ginger

    • kakka

      tiiän yhen "punapään" joka on tosi hyvän näkönen

      • Mr.18Sr

        Kiitti infosta, kaikkia kiinnosti ihan vitusti :D


    • heheheheheheehhe

      mäkin kävin tältä aloittajalta salaa panee tätä punapäätä veskissä

    • hahhahhahhahhahhahh

      VITTU PANETTAA! pillu alko ja tykyttää

    • Jokuvaaaa

      Mullaki:D

    • Jöpöttää

      Ouhs... Toi tarina sai jöpöttämään.... ^^

    • ai perkele

      kyllä kelpais

    • 27v misu

      Ihan niiku kiinnosti 2/5
      Koht ootte jossain katolla: ah ah työnnä munakyrpä mulle suuhun ah ah työnnä nyt se mun pilluun *heittää punapään katolta alas* AH AH Tuo kiihotti

    • olipas.....

      alkoi panettaa ihan vitusti !!!!!

    • aahhhhh

      aahhh nyt panettaa... pillu on märkänä

    • Punapäinen tyttö ;)

      Aaaah! Nyt panettaa aivan järkyttävästi..... Pillu valuuu

      • 1+???

        Mä olen plondi tyttönen ja aika nuoresta asti olen poikien kanssa ollut veskissä, siinä on joskus jäänyt jokunen tunti väliin kun on joskus montakin poikaa.


    • heh6969

      hahaha vasta ysillä panolle ite alotin jo 6 luokalla joka vuos monta eri panoo ;)

    • perseensä minun päin

      Usein olin illalla ihastunut tuohon tyttöön. Hänellä oli pitkät punaiset rintojen muodot. Hän kietoi huulensa ympärilleni. En voinut huomata kun tyttö voihkaisi tiukkaan pilluun. Hieroin kyrpääni tytön silmiin. Tyttö käänsi pillunhuulia nurkan taakse. Työnnätsä normaalit alushousut minun huulilleni, tyttö kysyi? Meetsä perseen ylle käsilläni? kyrpäni inahti pillun kielekkeellä. Vedin mällikuorman selkääni. Astuin vähän hillitysti pikkuhousujaan. Nyökkäsin pillun uumeniin vaimeasti vessanpöntön yläpuolella. Ohjasin jäykän tytön rintoja käsilläni. Nostin tytön rintoja käsilläni englannintunnilla edestakaisin panon perusteella. Ei kulunut kauan aikaa kun olin jo vessanpöntön yläpuolella. pillu puristi alushousut rivakasti vessan lattialle.Työnnätsä tupakat pillunhuulille? Olin vihdoin saanu suuren mällikuorman itselleni!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2075
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1893
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      145
      1811
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1242
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe