Saako kysyä Teiltä Hoskosta, Ilomantsin kuntaa ja kaikkea liikkuvaa haukkuvilta kysyä syytä miksi puratte päivästä päivään synkkää mustaa mieltänne muiden ihmisten niskoille.
Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, josko vikaa on myös Teissä itsessä.
Kaino toivomus olisi näin kauniin kesän aikaan, että jättäisitte näppäimistönne ja kielenne lepoon muutamaksi kuukaudeksi.
Siis olisiko jo aika jättää haukut haukkumatta.
Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, josko vikaa on myös Teissä itsessä.
Kaino toivomus olisi näin kauniin kesän aikaan, että jättäisitte näppäimistönne ja kielenne lepoon muutamaksi kuukaudeksi.
Siis olisiko jo aika jättää haukut haukkumatta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä.
Saat kuitenkin huomata etteivät nuo muutamat yhdenkäden sormin luettavat haukkujat ymmärrä lopettaa.
Paras keino on olla huomioimatta omanpesän likaajien kirjoituksia.
Kunnon ilomantsilainen ei arvostele, ei ainakaan päättäjiä ja heidän päätöksiään.
Hän luottaa kepuun kuin vuoreen. Hän ei halua tietää, eikä tiedäkään mistään mitään.
Hei, hei haloo, nämä palstat on tehty juuri sitä varten, että me saamme purkaa mielipiteitämme, laidasta laitaan! Kuka ei siitä pidä, pysyköön poissa! Kysyn vaan, että kuka menee ja sanoo asiansa suoraan esim. jollekin luottamushenkilölle? Tiukkapipoiset pysykööt pois!! Sallittakoon meille kaikille vapaus olla omaa mieltä!
Olen samaa mieltä, palsta on tarkoitettu keskusteluareenaksi Ilomantsin asioille. Tuppaa vaan olemaan niin, että jos joku jonkin asian esiin nostaa ja kritisoi vaikkapa päättäjiä,niin heti kirjoittaa yksi tai oisko niitä peräti kaksi heppua, no mutta ainakin yksi iso, joka lyttää heti toiset mielipiteen esittäjät, nimeää kirjoittajat montun asiakkaiksi, kaljan juojiksi, sossun eläteiksi ja ties miksi oman pesän likaajiksi. Eli antaa ymmärtää että viisaus elää vain hänen aivoissaan ja vain hänen esittämänsä asiat ovat tärkeitä. tulee samalla todistaneeksi että viisaus on kaukana.
Asiallinen mielipiteiden ilmaisu on tietenkin ok, sananvapauden mukaista, mutta nälviminen ja haukkuminen eivät kuulu edes keskustelupalstoille.
Toivotaan, että asiallisuutta löytyy.
Väliäkös sillä kun maassa on hyytelöhallitus.
Hertsileijaa millainen hallitus meillä on. Ei paljon naurata kun tumpelot vievät maata konkurssiin.
Farssia,
parempaa kuin kesäteatterissa,
esittää tämä Jutan ja Jyken hölmöläisteatteri.
No ollihan se taas.