Anssi Sinnemäki: Vastakirja

alvari.raappavaara

Kustannusosakeyhtiö Paasilinna on äsken tuonut julkisuuteen sangen merkillisen kirjan. Merkittävyys riippuu tietennii lukijan kokemustaustasta ja intelligentsiatasosta.
Anssi Sinnemäki osuu sukupolvien ketjussa outoon saumaan. Kauan sitten edesmennyt isi oli körttipappi ja muinainen Lapuan kirkkoherra. Tytär kohta virkaheitto ministeri ja runoilija. Mitä Anssi siinä välissä puuhasteli? No, toimitteli lehtiä ja kirjoja sekä päätoimitti aikoinaan Kulttuurivihkoja, tuota äärilaidan ainoaa oikeaa taidelehteä.
Vastakirja on muodoltaan ikäänkuin päiväkirja parilta viime vuodelta. Merkinnät vain poikkeavat perinteisestä muodostaen miniesseekokoelman. Muutaman rivin sivalluksesta kymmensivuiseen tajunnanvirtamaiseen analyysiin. Lukujen otsikot antavat osviittaa aihepiirin laajuudesta:

Kafka ja porno
Vanhan valtaus
Maailman vanhin romaani
Neitseellisen sikiämisen sosiobiologiaa
Viisi viikkoa punaisten sotavankina
Stallari ja Revari
Pyllistämisen kulttuurihistoriaa
Kusten kirjoitettu
Loiskirjallisuutta
Lestadiolaista realismia

Noin näytteeksi. Sinnemäen muisti on pitkä ja armoton. Aktiivimmin käsittelyssä on 1900-luku alkaen tsaarinvallan viimeisten vuosien teiniaktivisteista, noista al-Qaidan suomalaisista esi-isistä. Osattiin sitä meilläkin käyttää väkivaltaa valtaa vastaan. Kiivainpana taistolaisaikana Sinnemäki oli aatesodan tulenjohtokeskuksessa, Tiedonantajan toimittajana. Herkullinen on kuvauksensa päivittäisestä käskynjaosta, kunhan Fjodor oli ensin soittanut Moskovasta ja määritellyt päivän kannanotot.
Sinnemäki on takinkääntönsä ja katumuksensa tehnyt ja roimii kovalla kädellä viimeisiä umpistalinisteja. Erityisen yrmeissään Sinnemäki on siitä, että Kaj Chydenius vartioi edesmenneen Kulttuurityöntekijöiden liiton arkistoa kuin korppi haaskaa. Sieltä löytyisi aineistoa useampaankin juttuun, niin iso osa taiteen tekijöistä hillui mukana, enemmän tai vähemmän tosissaan, tässä taistolaisten järjestössä.

Ajankuva muutamasta lapsuusvuodesta Valilassa ja kouluvuodesta Lapualla on tarkka ja elävä. Kyllä niistä saisi ihan oman kirjankin, eikä vain muutamaa tuokiokuvaa. Niin erilaiset maailmat nuorta mieltä koettelivat. Perheen hajoamisen ohessa. Lastenlastensa oivalluksia ja tekemisiä Anssi-pappa dokumentoi aidontuntuisesti ja hauskasti. Sinnemäen laaja lukeneisuus huokuu kirjallisuustieteellisistä esseistä. Hän vetelee linkkejä ja yhteyksiä, joita tämmöinen amatöörilukija ei tulisi hoksanneeksi. Artikkeli Pekka Mannisen Kiimakangas-kirjasta avasi silmäni paljon omaa lukukokemusta avarammin.
Erityisesti nuorena kuollut Henry Parland on innostanut Sinnemäkeä. Pitäneepä katsoa mitä Helmet löytää Henryltä.
Rohkenen suositella, lämpimästi.

1

647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Reiska_l

      Ahmaisin kirjan kahtena päivänä. Itsekin mukanaolleena eli samanikäisenä oli mukava palautella vanhoja 70-luvun juttuja mieleen. Sinnemäellä on vaan tosi pitkä muisti ja pitkä "viha". Sivalluksia saavatkin monet vanhat ja tuoreemmatkin tapaukset. Vappu Taipale saa kunnolla nokilleen LSD-kokeiluistaan ja niistä musitelemisistaan. Jari Tervo saa kyytiä. En osaa ottaa kantaa, koska en ole jaksanut lukea yhtään hänen romaaneistaan. Sanataitaja kaveri joka tapauksessa on, mutta haistaa rahan hajun hyvin. Kaj Chydenius joutuu useaan otteeseen Sinnemäen hampaisiin. Vartioi kuulemma susikoiran tavoin KTL:n (Kulttuurityöntekijöiden liiton = taistolaisten vanha kulttuurijärjestö) arkistoja. Jne.

      Sinnemäen lukeneisuus ihastuttaa. Panin omalle paperilapulle ainakin parikymmentä lukuvinkkiä kirjoista, jotka itsekin haluaisin lukea. Sinnemäki hyödyntää mainisoti näköjään myös kouluruotsiaan ja -saksaansa. Ei ole koulutus mennyt hukkaan.

      Erittäin susoiteltava kirja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      91
      2047
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      56
      1230
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      186
      1013
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      968
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      962
    10. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      959
    Aihe