Itselläni on myös samansuuntaisia kokemuksia... tuntuu välillä siltä että ihmisuhteet on kuin märkiä saippunpaloja jotka lipsahtelevat käsistä.
No, olen vähän ujo, enkä siksi helposti rentoudu porukassa ja osaa pitää hauskaa ja ehkä olen siis tylsää seuraa(?) Kuitenkin olisi kiva olla yhdessä.
Mun idea on se että voisi perustaa "Porukan". Ryhmän keski-ikäisille ystäviä ja kavereita kaipaaville. Aloittamiseen ei tarvita kuin kaksi, jotka sopivat tapaavansa jossakin, vaikka kahvilassa tai terassilla ja mainostavat aikaa ja paikkaa täällä. Tämä toimii tietysti parhaiten isommissa kaupungeissa.
Ryhmän henki voisi olla suvaitsevaisuus ja yhdessäolon ilon etsiminen. Viisi hiljaisempaakin saa jo juttua aikaiseksi, kun jokainen joskus jotain sanoo. Voisi sopia erilaisia tekemisiä yhdessä, vaikka kesätapahtumiin menemistä tms. joista syntyy lisää jutun juurta. Yksinäisyyden valittaminen voisi jäädä kuitenkin yksityisempiin keskusteluihin ja keskityttäisiin enemmän vaikka elämänilmiöiden ihmettelyyn ja yhteisten tekemisten suunnitteluun.
Miltä kuulostaa?
"Porukka"
2
185
Vastaukset
- 23423432432
Kaksihan siihen tarvitaan tosiaan että saa edes aloituksen tuommoiselle toiminnalle... Tosin itse pitäisi aktiivisesti toimia ryhmän alulle panijana ja sitten pitäisi saada muitakin tyyppejä mukaan...
Tosin kun vastaavaa aikaisemmin kokeilin niin tajusin että jos itse ei ole ihan kovin sosiaalinen ja ihmisten kanssa toimeen tuleva niin vaikeaa se on tuommoista saada toimimaan. Paikalle saapuvat yleensä ne ns. rohkeimmat tyypit ja jos et pysty heidän kanssaan tulemaan juttuun ja löydä yhteistä säveltä niin nopeasti koko homma kaatuu....
Pitäisi löytää aika samanhenkistä seuraa. Muuten homma yleensä kaatuu. Se että olisi vaikka samanlaisia kiinnostuksen kohteita mutta on täysin erilaisia tyyppejä niin harvoin homma toimii kovin pitkälle kun eivät ihmiset jaksa olla semmoisessa toiminnassa mukana (tai sitten itse ei jaksa). - linksuu
chattilaisethan näitä ovat järkänneet, tosin ymmärtääkseni ainakin 40 on kärsinyt osanottajakatoa... mutta mukaan vaan katsomaan, pääseehän sieltä pois. http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4145
Ajatus on hyvä, mutta itsekin kokisin, että helpompi olisi tavata jonkin harrastuksen tai muun "tekosyyn" ympärillä. Harrastelijat kameran kanssa liikkeelle tms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944