Kaipaisin tietoa shetlanninlammaskoirista...

Elikkä siis haluaisin tietoa Shelteistä. Olen kiinnostunut rodusta ja tieto olisi tarpeen jos sellaisen aikoisin hankkia. Koiran hankintaan on vielä ainakin muutama vuosi, mutta haluaisin jo vähän pienentää rotuvaihtoehtoja, jotta ei tulisi hätiköityä päätöstä.
Tämä tulisi olemaan ensimmäinen koirani, mutta olen kuitenkin ollut paljon tekemisissä koirien kanssa, eli täysin kokematon en ole.
Asunto on mitä luultavammin kerrostalo kaksio tai enintään rivitalokaksio. Talossa asuisi minun lisäkseni toinen koiraihminen ( Hänellä on kokemusta koirista) ja hänen puolelta Sheltti saisi kaverikseen mitä luultavammin villakoiran (Ison tai kääpiö).
Lenkit sijoittuisivat näin; Aamulla, iltapäivällä, illalla. (Myös aamupäivällä jos aikataulu antaisi periksi)
Agilitya saattaisin harkita aivan omakseni ja koiran huviksi. Näyttelyitä ehkä, ja uimaan kyllä pääsisi kesällä usein.
Opiskelijaelämää viettäisin, eli päivällä koulussa pitäisi käydä - Jos menisi myöhään kämppis voisi huolehtia ulkoiluttamisen/ruuan.

Haluaisin siis nyt kysellä joitakin perusasioita;
- Sopiiko Sheltti ensimmäiseksi koiraksi?

-Sopiiko kerrostaloon?
- onko Haukkuherkkä? Siis haukkuuko paljon?

- Millainen luonne?

-Pitääkö uimisesta?
-Agilitysta?

-Pärjäisikö päivän kotona toisen koiran kanssa?

-Sietääkö toisia koiria/ihmisiä miten hyvin?

- Millaista turkin hoito?

- Omakohtaisia kokemuksia?

Kiitos jo etukäteen jos vastaatte~
495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No voisin kertoa MINUN mielipiteeni:
1. Sopii jos on johdonmukainen alusta asti.
2. Sopii kerrostaloon(omakotitalo tietysti parempi mutta ei pakollinen)
3. Ei kauhean haukkuherkkä paitsi jos ovikello soi jne. luonteesta rippuen.
4. Aktiivinen ja reipas
5. Inhoaa vettä eli ei pidä uimisesta...
6. Agility sopii mainiosti harrastan sitä omankin shelttini kanssa!
7. Riippuu
8. Kyllä on hyvin muihin suhtautuva paisi tietenkin erilaiset luonteenpiirteet kullakin.
9. Harjataan kaksi kertaa viikossa.
10. No mitähän kertoisi, alussa hieman pidättyväinen kun tuli taloon mutta sopeutuu pikkuhiljaa...

Toivottavasti oli apua! =)

Äänestä
  • Kiitos paljon vastauksesta (: On aina hyvä kuulla rotujen omistajien versioita. Kirjat eivät kerro kaikkea. (:
    Sheltti on ehdottomasti yksi todennäköisimmistä vaihtoehdoista (:

    Äänestä

- Sopiiko Sheltti ensimmäiseksi koiraksi?
Kyllä, jos omistaja ei ole semmonen "voi mikä luttana söpöliini" -lässyttäjä. Sheltti tarvitsee määrätietoisuutta.

-Sopiiko kerrostaloon?
Sopii, mutta sheltti tarvitsee paljon liikuntaa ja virikkeitä.

- onko Haukkuherkkä?
Toiset haukkuu, toiset ei. Kannattaa opettaa olemaan hiljaa käskystä, sekä yksin oloa jo pienestä, ettei tule eroahdistusta ja sitten kiljuu päivät pitkät yksin kotona.

- Millainen luonne?
Tarvitsee johdonmukaisuutta, jotkin yksilöt saattavat olla itsepäisiä. Sheltit on aika herkkiä yleensä, eli ei saa käyttää mitään kovia otteita. Pehmeä koulutus, mutta silti määrätietoisuutta.

-Pitääkö uimisesta?
Yksilöstä riippuen myös. Shelttihän ei ole mikään vesikoira alunperin, joten sitä taipumusta ei välttämättä ole.

-Agilitysta?
Sopii siihen erinomaisesti, ja sheltin kanssa kannattaa harrastaa.

-Pärjäisikö päivän kotona toisen koiran kanssa?
Kyllä, kunhan yksinolo ei ole mitään mahdottomia. Kuten aiemmin sanoin niin yksinoloa pitää harjoitella.

-Sietääkö toisia koiria/ihmisiä miten hyvin?
Ihan suopeita yleensä ovat, riippuu koirasta ja omistajasta, millaisen kokemuksen muista koirista ja ihmisistä koiralle annat.

- Millaista turkin hoito?
Kannattaa harjata muutaman kerran viikossa, karvaa lähtee aika mukavasti.

Äänestä

Taas kerran kiitos vastauksesta. Rotu tuntuu erittäin houkuttelevalta, ja olen käynyt tapaamassa muutamia omistajia. Katsellaan ja opiskellaan nyt vielä lisää :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Christa' kirjoitti:

Elikkä siis haluaisin tietoa Shelteistä. Olen kiinnostunut rodusta ja tieto olisi tarpeen jos sellaisen aikoisin hankkia. Koiran hankintaan on vielä ainakin muutama vuosi, mutta haluaisin jo vähän pienentää rotuvaihtoehtoja, jotta ei tulisi hätiköityä päätöstä.
Tämä tulisi olemaan ensimmäinen koirani, mutta olen kuitenkin ollut paljon tekemisissä koirien kanssa, eli täysin kokematon en ole.
Asunto on mitä luultavammin kerrostalo kaksio tai enintään rivitalokaksio. Talossa asuisi minun lisäkseni toinen koiraihminen ( Hänellä on kokemusta koirista) ja hänen puolelta Sheltti saisi kaverikseen mitä luultavammin villakoiran (Ison tai kääpiö).
Lenkit sijoittuisivat näin; Aamulla, iltapäivällä, illalla. (Myös aamupäivällä jos aikataulu antaisi periksi)
Agilitya saattaisin harkita aivan omakseni ja koiran huviksi. Näyttelyitä ehkä, ja uimaan kyllä pääsisi kesällä usein.
Opiskelijaelämää viettäisin, eli päivällä koulussa pitäisi käydä - Jos menisi myöhään kämppis voisi huolehtia ulkoiluttamisen/ruuan.

Haluaisin siis nyt kysellä joitakin perusasioita;
- Sopiiko Sheltti ensimmäiseksi koiraksi?

-Sopiiko kerrostaloon?
- onko Haukkuherkkä? Siis haukkuuko paljon?

- Millainen luonne?

-Pitääkö uimisesta?
-Agilitysta?

-Pärjäisikö päivän kotona toisen koiran kanssa?

-Sietääkö toisia koiria/ihmisiä miten hyvin?

- Millaista turkin hoito?

- Omakohtaisia kokemuksia?

Kiitos jo etukäteen jos vastaatte~

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu