Pelottavan ihana Windows 7 Home Premium!!!

ex-ubuntulainen

Kyllä tekee hyvää avata Windows 7 käyttöjärjestelmän sisältävä tietokone. Suloista! Alkaa olla jo kohta puoli vuotta ubuntun pellolle nakkaamisesta ja olo eikun kohenee!

Eipä tarvii kysellä sudo apt-getteja joka kerta ubuntu-palstalta, kun ohjelmia tarvitsee.

Windowsinhaan ne saa Suomen kielellä ja ihan tällainen Suomea pelkästään osaava pärjää hienosti Windowsin kanssa.

Kyllä se ubuntu-aika oli hirveää aikaa, kun ei mitään pystynyt itsekseen tekemään, aina piti kysyä muilta. Ohjeet englanniksi ja loppuja ei tavallinen ihminen voi edes ymmärtää. Sudo apt-get sitä, sudo apt-get tätä.

Winukassa vain ladataan tiedosto ja --suorita! Se on siinä! Ohjelmisto valikoima maailman täydellisin! Eipä ole ikävä ubuntua enää!

Mutta räpistelkää te propellihatut sen kökkö-ubuntunne kanssa ihan rauhassa vaan, ei käy kateeksi.

Sai olla viimeinen kerta, kun särjen koneita ja hermoja ubuntulla! Tähän uuteen koneeseen ei ubuntua kyllä tule, se on ainakin varmaa!!!

Windows on helppoutta. Windows on vaivattomuutta. Windows on ylivoimaa!

21

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ensinnäkin voi lähteä siitä että Home Premium on vähän sama kuin XP Home eli teknisesti turhake mutta sopii tavallaan osaamattomille tumpuloille, parempi hankkia vaikeuksia edullisemmin kuin kalliimman version kanssa.

      Ubuntussa ohjelmat voi kyllä asentaa graafisestikin, olet täysin traumatisoitunut tuon aptin kanssa.

      "Windowsinhaan ne saa Suomen kielellä"

      Valhetta, useista ohjelmista ei ole suomenkielistä käännöstä.

      "tällainen Suomea pelkästään osaava pärjää hienosti Windowsin kanssa."
      "oli hirveää aikaa, kun ei mitään pystynyt itsekseen tekemään"

      Eli projisoit oman osaamattomuutesi ja kielitaidottomuutesi ubuntun syyksi? Minä kyllä syyttäisin ennemmin sinua siitä jos et osaa etkä halua oppiakaan.

      "Windows on helppoutta. Windows on vaivattomuutta. Windows on ylivoimaa!"

      Unelma joka ei luonnossa toteudu, meilläpäin useatkin windowsohjelmat ovat viime aikoina vain vittuilleet eikä ylläpitoakaan tahdo saada paikalle, niillä on niin kiire korjata muidenkin windowskoneita ja ylläpitää kompuroivaa windowsverkkoa että itse täytyy tehdä mitä pystyy vaikkei homma edes minulle kuuluisikaan.

      • LinuxistitKyykkyyn

        Ensinnäkin Windows on tarkoitettu graafiseksi käyttöjärjestelmäksi, kun taas Linuxissa kaikki pyörii päätteen alla, myös graafinen käyttöliittymä, siksi komentoja tarvitaan niin paljon Linux-distroissa. Windows on siis parempi!

      • LinuxistitKyykkyyn kirjoitti:

        Ensinnäkin Windows on tarkoitettu graafiseksi käyttöjärjestelmäksi, kun taas Linuxissa kaikki pyörii päätteen alla, myös graafinen käyttöliittymä, siksi komentoja tarvitaan niin paljon Linux-distroissa. Windows on siis parempi!

        ”kun taas Linuxissa kaikki pyörii päätteen alla, myös graafinen käyttöliittymä”

        Linuxissa ei ole päätettä eikä graafista käyttöliittymää, etkä ymmärrä käyttöjärjestelmistä mitään.

      • blaah kirjoitti:

        ”kun taas Linuxissa kaikki pyörii päätteen alla, myös graafinen käyttöliittymä”

        Linuxissa ei ole päätettä eikä graafista käyttöliittymää, etkä ymmärrä käyttöjärjestelmistä mitään.

        Oho, tuli vastattua vähän vanhaan viestiin mutta ihan sama.

    • American dynamo

      Gigantti mainosti Windows 7 Home Premium -läppäriä hintaan 199. Hinta on kutakuinkin sama mitä Microsoft pyytää pelkästä Windows 7 Home Premiumista (199,99).
      http://emea.microsoftstore.com/europe/fi-FI/Microsoft/Windows-7-Home-Premium-taysi-versio-(Suomi)?WT.mc_id=pointitsem_EU_FI_win7_generic_premium&WT.srch=1

      Läppärin voisi siis palauttaa kun ei hyväksy MS:n käyttöoikeussopimusta ja saada 200 rahaa takaisin?

      Muuta kivaa:

      - Mainittu MS:n Home Premium on pelkkä latauspaketti. Levystä joutuu maksamaan vielä reilusti lisää.

      - Windows 7 Home Premium maksaa hintaseurannan mukaan välillä 111-189 eli vähemmän kuin mikä hinta olisi suoraan MS-tukusta.
      http://hintaseuranta.fi/tuote.aspx/344319

      • Joo. Kotikäyttöön tarkoitetut Windowsit ovat jo pitkän aikaa olleet ilmaisia. En yhtään ihmettelisi jos jostain putkahtaisi tieto jossa Windowsin hinnan todettaisiin olevan miinus merkkinen.
        Kotikoneiden Windowsit maksetaan koneissa valmiina asennetuilla mainosohjelmilla = crapware. Kaupan tiskillä ihan hyvä asia kun kukkaro ei kevene Windowsin takia mutta sen hinnan joutuu kuitenkin maksamaan omalla työllään kun joutuu heti käyttöönoton jälkeen repimään sontaohjelmia irti koneesta puoli päivää.

        Crapwaren kunnolla irtirepiminen on suvereenisti vaikein ja aikaavievin vaihe market koneen Windows asennuksessa.

      • f.e.dzerzhinsky kirjoitti:

        Joo. Kotikäyttöön tarkoitetut Windowsit ovat jo pitkän aikaa olleet ilmaisia. En yhtään ihmettelisi jos jostain putkahtaisi tieto jossa Windowsin hinnan todettaisiin olevan miinus merkkinen.

        Niin yleismaailmallinen ongelma että tällaisiakin tehdään: http://www.pcdecrapifier.com/

      • en halua maksaa
        f.e.dzerzhinsky kirjoitti:

        Joo. Kotikäyttöön tarkoitetut Windowsit ovat jo pitkän aikaa olleet ilmaisia. En yhtään ihmettelisi jos jostain putkahtaisi tieto jossa Windowsin hinnan todettaisiin olevan miinus merkkinen.
        Kotikoneiden Windowsit maksetaan koneissa valmiina asennetuilla mainosohjelmilla = crapware. Kaupan tiskillä ihan hyvä asia kun kukkaro ei kevene Windowsin takia mutta sen hinnan joutuu kuitenkin maksamaan omalla työllään kun joutuu heti käyttöönoton jälkeen repimään sontaohjelmia irti koneesta puoli päivää.

        Crapwaren kunnolla irtirepiminen on suvereenisti vaikein ja aikaavievin vaihe market koneen Windows asennuksessa.

        Ja taas sinä valehtelet. Kyllä käyttäjä maksaa kaupallisen hinnan kotikoneensa Windowsista sen koneen hinnassa ihan täysin. Luuletko, että joku läppäri oikeasti maksaa vaikkapa 890 euroa? Ei maksa. Sen koneen komnponenttien hinnat ovat joitain kymmeniä euroja yhteensä. Kaikki loppu on sen Windowsin lisenssihintaa ja lopulta merkkikohtaisesti hinnassa on silkkaa ilmaakin ja paljon ja röyhkeästi laitettuna.

        Tämän kaiken lisäksi melkein kaikki Windowsin lisäohjelmistot, kuten Adobe Photoshop ja Ms Office, sekä ylipäätään kaikki muu on aina maksullista, eli joudut maksamaan hinnan jokaisesta ohjelmistosta. Sen lisäksi joudut siinä ohjelmiston hinnassa maksamaan vielä ylimääräisenä sellaisen kuin alv.

        Itse käytän Ubuntua joka on ilmainen, sen lisäksi, että jätän lain mukaiset alv:t ja kokonaan hinnat maksamatta kun käytän ilmaisia open source-ohjelmia. Silloin en maksa esimerkiksi Adobelle niiden tuotteesta mitään. Adoben tulot minun suunnalta ovat siis 0 euroa ja niin pitääkin olla kun kyseessä on kaupallinen tuote. En varmaan osta.

        En osta myöskään niiltä tuhannelta lehtimyyjältä mitään jotka soittelevat milloin mistäkin lehdestä hyvää päivää. Sanon suoraan että "joo, haista vittu!" ja sitten luuri kiinni. En ole tehnyt itse asiassa kauppaa yhdenkään puhelinmyyjän kanssa. Jos haluan esimerkiksi uuden kännykän niin käyn sen ihan kasvotusten oikean ihmisen kanssa sopimassa liikkeessä sitten. Puhelinmyynti on pahimman pään kaupallista kapitalismia ja väkisin tyrkytysmyyntiä. Etkä pääse edes vetämään sitä puhelinmyyjää turpaan kun on jossain hevon helvetissä soittelemassa milloin mistäkin turhakkeesta hyvää päivää. Ottaa muuten todella aivoon kun joku saakelin tekniikan maailman myyjä soittaa. Tunkekoot sen lehden persläpeensä!

        Luulisi, että en ole ainoa jota puhelinmyynti ottaa päähän. Sitten vaikka ET edes tilaa mitään, niin viikon päästä kolahtaa se lehti luukusta josta soitettiin ja saatana lasku perässä. Niitä saa olla heittämässä aina silloin tällöin roskiin.

        Lehtimyyjät eivät ole edes yksin pörräämässä, vaan sitten saatana soitellaan saunalahdelta ja Soneralta ja Elisalta ja jopa joku sähköfirma on joskus soittanut myydäkseen sähkösopimuksen. Ja eräät vakuutusyhtiöt soittelevat kanssa. Se on meikeläiseltä haista vittu joka ainoalle kauppiaalle ja luuri kiinni. En osta mitään. Mitä Sonerakin luulee saavansa mulle kaupaksi? Sen kotitelevisionko? Sattuu olemaan 8mt maksiminopeus täällä päin, joten voivat tunkea sen kotitelkkarin perärööriinsä. Enkä maksaisi siitä muutenkaan mitään.

      • en halua maksaa kirjoitti:

        ”Kaikki loppu on sen Windowsin lisenssihintaa”

        Voi elämä.

    • pfop3gp3

      "Windows 7 Home"
      Eihän sitä voi enää käyttää, sehän on epäterveellien. Parasta ennen päivä on mennyt ja se on jo homeessa.
      Pelottava järjestelmä aiheuttaa käyttäjälle myös paniikkikohtauksia.

      • 10vuotiasliikkeessä!

        Sulla on paska elämä kun tänne tulet spammaamaan joka aiheeseen samaa lausetta ilman perusteluita, kannattaisi 10-vuotias lapsonen nyt mennä vähän ulos liikkumaan eikä lihoa siinä penkillä istuen spammaamassa.

      • ex-ubuntulainen
        10vuotiasliikkeessä! kirjoitti:

        Sulla on paska elämä kun tänne tulet spammaamaan joka aiheeseen samaa lausetta ilman perusteluita, kannattaisi 10-vuotias lapsonen nyt mennä vähän ulos liikkumaan eikä lihoa siinä penkillä istuen spammaamassa.

        Eikö tämä ole sodat palsta? Ja paljonko valehtelin? En yhtään, joka sana totta!

        Te linuxlaiset ette vain ymmärrä tätä Windowsin helppoutta ja se on olennainen osa tietokoneen käyttöä! Ei ihmiset halua mitään koodattavaa salakieltä sisältävää ubuntua ja siitä rakennella kysy/vastaa palstojen kautta, kun ei itse osaa.

        Molemmat K-järjestelmät on minulla olleet ja kyllä tämä Windows7 on yksinkertaisesti parempi ja mukavampi. Ikinä en ole edes virusta koneelleni saanut!

      • ex-winkuja
        ex-ubuntulainen kirjoitti:

        Puoli vuotta ilman ubuntua on pitkä aika. Mutta lataa taas ubuntu ja nauti. Pääasia että kasvat aikuiseksi, etkä keksi satuja. Miksi pelkäät sudo apt-get sitää ja tätää? sinähän osasit hienosti. Nyt nokka pystyyn ja reippaasti winukka kartanolle.

      • ex-ubuntulainen
        ex-winkuja kirjoitti:

        Puoli vuotta ilman ubuntua on pitkä aika. Mutta lataa taas ubuntu ja nauti. Pääasia että kasvat aikuiseksi, etkä keksi satuja. Miksi pelkäät sudo apt-get sitää ja tätää? sinähän osasit hienosti. Nyt nokka pystyyn ja reippaasti winukka kartanolle.

        Kovasti on tehnyt mieli, mutta sitten taas muistan niin elävästi kaiken! Sen kaiken kaaoksen, piiiitkän lataus-ajan ja ne kaikki ongelmat, joita sai kysellä kymmeniä ja kymmeniä kertoja ubuntu-palstalta.

        Ei tule mittään! Enhän minä niin hullu sentään ole. Kyllä tämä Windows7 on niiiiin ihaaanan kevyt, nopea ja kertakaikkisen toimiva, että oksat pois!
        Ja miten ihanasti kaikki ohjelmat toimiikin tällä.

        Tulen aina iloiselle tuulelle, kun ajattelenkin Windows seiskaa.

        Ubuntu on enää kaukainen painajainen!

      • ex-ubuntulainen kirjoitti:

        Ubuntussa ei ole kaaosta vaan paketit on yhtenäisiä. Windowissa on kaaos kun kaikki asennetaan ja päivitetään eri tavalla. Ubuntulla latausajat ovat lyhyempiä kun ohjelmistot jakavat komponenttejaan tehokkaammin. Esimerkiksi GIMP:n asennuspaketti vie Windowsille 19.4 megaa kun Ubuntussa vain 6.4 megaa. Sitten tietysti se juttu, että GIMP on Ubuntuss a valmiina niin sitä ei tarvitse etsiä mistään ihme paikoista joten siinä säästyy myös aikaa, ja säästyy itseasiassa eniten. Kummallisten asennusohjelmien kliksuttelu ja lisenssien lukemiset sitten vie oman aikansa. Ubuntulla homma siis käy helposti 10x nopeammin.

    • "Kyllä tämä Windows7 on niiiiin ihaaanan kevyt, nopea ja kertakaikkisen toimiva, että oksat pois!"

      Tuo lause poisti pohjan kaikilta väitteiltäsi ;D

    • crazycyborg

      Mitä näistä joutavia vääntämään... Jokainen käyttää sitä, mitä parhaakseen näkee. Itse tykkään käyttää OS X:ä, mutta en tuomitse vähääkään muita käyttöjärjestelmiä. Provot on toki yleensä ikäviä, mutta ei niihinkään mikään pakota ottamaan kantaa.

    • Ubuntussa on ohjelmat valmiina suomen kielellä. Windoowsin niitä täytyy jostain hakea

      "Winukassa vain ladataan tiedosto ja --suorita!"

      Työlästä ja hanakalaa. Ubuntussa vaan laitetaa raksi ruutuun. Ubuntu on siis paljon edistyneempi.

    • ja sitten todetaan..

      ..että lähti kovaääninen paneelista - ei olekaan yhteensopiva - jne...pitkä lista kaikenmaailman epäsopivuuksia. Että osaa olla työläs tuo ubuntu!

    • Eihän Windowsissa ole oikein mitään ohjelmia. Windowsin ulkopuoliset ohjelmat pitää käytännössä tarkistuttaa ammattilaisella koska menee muuten käyttis sekaisin viruksista.

      Toista se on Ubuntulla jossa on 30000 pakettia valmiina ja ne saa helposti klikkaamalla. Ei tarvitse selvitellä onko haittaohjelma vai ei kun kaikki on luotettavia!

      • Älä narraa, onhan siinä kaikkien älykkäiden ihmisten hyväksi havaitsema Pasianssi! Mitäpä muutakaan töissä tekisi kuin pelaisi Windowsin Pasianssia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe