Voisiko olla...

Asperger(llievä kenties?)

Olen pitkään miettinyt että olen erilainen kun muut. Tässä vähän yleisesti miksi koen olevani erilainen:
Kielellinen vaikeus( Tämän tasoinen teksti on vain lukion ansiota), sama kielellinen vaikeus myös isälläni, esim. sanottavien lauseiden muodostus kestää normaalia kauemmin, todella herkkä kuulo- ja valoaistimus, tunteiden osoittamisen vaikeus(esim. empatiakyky löytyy mutta sen osoittamiseen ei ole keinoja), lievä katsekontaktin ''pelko'', yksinäisyyden tarve, järjestelyn tarve, ärsyyntymiskynnys matala, kiusattu ala- ja yläkoulussa, usein tuntuu, että hahmotan maailmaa eritavalla, en tartu asioihin mihin muut vaan aivan muihin, itsestä puhuminen ( muuten kuin tällä tavalla) on lähes mahdotonta ja jos siihen pakotetaan oireet ovat lähes paniikkihäiriön kaltaiset, lukiossa pärjään ihan hyvin, mutta oppimiseen vaaditaan lähes kaksinkertainen aika muihin verrattuna, vain kiiinnostavaan asiaan jaksan keskittyä yhtäjaksoisesti kauan ja silloin voisinkin viettää vaikka kokopäivän kiinnostuksen parissa, kokonaisuuden hahmottaminen esim tekstissä hankalaa. Lisäksi pohdiskelen omineni asioita ''normaalia'' enemmän...

siinä nyt oli ne mitä olen miettiny. Olen siis jo pitkään miettinyt että miksi ajattelen eritavalla kuin muut... Ja tosiaan tuo kielellinen heikkous ei näy enää mutta se johtuu työmäärästä jota on tukiopettajien tuella tehty, ja se esiintyy siis äidinkielen lisäksi myös vieraissa kielissä.

Onko minulla siis asperger, kenties lievä? Luultavasti en mitään lisätukea tarvitsisikaan vaikka sillainen olisi koska olen hyvin tähänkin asti pärjännyt ( olen 17v). Mutta toisinaan miettii sitä että mikä minussa on vialla, joten joku syy olisi kiva saada. Toisaalta voihan tuo kaikki olla aivan normaalia mutta...
664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja toivoisin rakentavaa kommenttia suuntaan tai toiseen, jätetään ylimääräiset huomauttelut muualle...

Äänestä
  • Aika moni Asperger on miettinyt paljolti samoja siihen saakka kunnes on saanut varmuuden, että siitä Aspergerista, se kaikki on johtunut. Erilaisuuden tunne jne...
    Mutta monelle on riittänyt tiedon haku, ei ole tarvinnut virallisista diagnoosia.

    Oletko tehnyt mitään testiä, jotka voivat antaa suuntaa, mutta ne eivät takaa diagnoosia. Aspergereja on laaja kirjo ja ei ole kahta täysin samanlaista, sanottiin aikanaan kun tyttäreni sai dg:n alle 10v...

    Aspergerin kuin kenen tahansa pitää kyetä etsimään itsestään ne vahvuudet ja ne kannattavat elämässä eteenpäin. Valta-osalla ei ole diagnoosia, eikä ihminenn sitä tarvitsekaan. Pitää hyväksyä itsensä ja pyrkiä kehittämään hyviä ominaisuuksiaan ja päästä eroon huonoista. Ihan kuin me jokainen.
    Mukavaa kesää:)

    Äänestä

Kiitos vastauksesta!:) Juu en mie diagnoosia haekkaan vaan yritän vaan löytää selitystä erilaisuudelle juuri niin kuin kirjoititkin:) ja tietysti tukea ''omalle diagnoosille'' . Olen tehnyt tälläisen testin netissä: http://xestia.net/testit/asperger.php

ja sain 130 pistettä eli että olisi asperger ja toisessa testissä eri kysymyksillä myös...

Kiitos kannustuksesta:) ei nuo ''oireet'' elämääni kauheasti vaikeuta ja vahvuuteni olen osittain jo löytänyt koska tähtäimenä lukion jälkeen olisi lääketieteellinen. Toki se vaatii hirveitä ponniskeluja mutta jossain vaiheessa aijon sisälle päästä:)

Äänestä
  • Ihan oikea asenne sinulla näyttää olevan ja toivon, että pääset aikanaan lääkikseen. Kun tytär sai lähetteen neurologiselle yo-sairaalan tutkimuksiin, lähettävä lasten erikoislääkäri totesi, että hänellä oli useita opiskelukavereita lääkiksessä joilla on ( täytyi olla asperger) mutta siihen aikaan ei tiedetty mitään.

    Asseja( kuten aspergereja) kutsutaan, on paljon lääkäreissä, sillä usean as-persoonan ominaisuudet ovat eduksi , erityisesti ns tutkijalääkäreille.
    Mutta assien persoonoissa on suuria eroja, erityisesti naisissa. Olin useilla luennoilla ja kursseilla ja opin paljon.

    Ole vaan oma itsesi ja hyväksy itsesi ja pyri elämään mahdollisimman normaalia elämää. ns puhdasta aspergeria löytyy harvoin, jos ollenkaan ja oireyhtymään liittyy usein muitakin vaikkapa dysfasiaa. Sinä pärjäät kyllä:)

    Äänestä

Paljon aspergeriin viittaavaa. Toisaalta myös dysfasiassa on samoja oireita ja kielellinen vaikeus sopisi siihenkin hyvin.

Äänestä

Kiitos molemmille neuvoista:) Tämä 17 vuotias on nyt paljon suvaitsevampi itseään kohtaan eikä aina vertaa taitojaan toisiin ihmisiin:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohdiskeleva... kirjoitti:

Asperger(llievä kenties?)

Olen pitkään miettinyt että olen erilainen kun muut. Tässä vähän yleisesti miksi koen olevani erilainen:
Kielellinen vaikeus( Tämän tasoinen teksti on vain lukion ansiota), sama kielellinen vaikeus myös isälläni, esim. sanottavien lauseiden muodostus kestää normaalia kauemmin, todella herkkä kuulo- ja valoaistimus, tunteiden osoittamisen vaikeus(esim. empatiakyky löytyy mutta sen osoittamiseen ei ole keinoja), lievä katsekontaktin ''pelko'', yksinäisyyden tarve, järjestelyn tarve, ärsyyntymiskynnys matala, kiusattu ala- ja yläkoulussa, usein tuntuu, että hahmotan maailmaa eritavalla, en tartu asioihin mihin muut vaan aivan muihin, itsestä puhuminen ( muuten kuin tällä tavalla) on lähes mahdotonta ja jos siihen pakotetaan oireet ovat lähes paniikkihäiriön kaltaiset, lukiossa pärjään ihan hyvin, mutta oppimiseen vaaditaan lähes kaksinkertainen aika muihin verrattuna, vain kiiinnostavaan asiaan jaksan keskittyä yhtäjaksoisesti kauan ja silloin voisinkin viettää vaikka kokopäivän kiinnostuksen parissa, kokonaisuuden hahmottaminen esim tekstissä hankalaa. Lisäksi pohdiskelen omineni asioita ''normaalia'' enemmän...

siinä nyt oli ne mitä olen miettiny. Olen siis jo pitkään miettinyt että miksi ajattelen eritavalla kuin muut... Ja tosiaan tuo kielellinen heikkous ei näy enää mutta se johtuu työmäärästä jota on tukiopettajien tuella tehty, ja se esiintyy siis äidinkielen lisäksi myös vieraissa kielissä.

Onko minulla siis asperger, kenties lievä? Luultavasti en mitään lisätukea tarvitsisikaan vaikka sillainen olisi koska olen hyvin tähänkin asti pärjännyt ( olen 17v). Mutta toisinaan miettii sitä että mikä minussa on vialla, joten joku syy olisi kiva saada. Toisaalta voihan tuo kaikki olla aivan normaalia mutta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu