Day After Tomorrow

Elokuva on vain ydinvoiman kannattajien propagandaa uusien ydinvoimaloiden rakentamiseksi. Ei ole sattumaa, että elokuva tehtiin juuri nyt, kun USAssa aletaan uudelleen ajamaan ydinvoimaloiden rakentamista. Satu Hassi totesi hyvin juuri enne Suomen ydinvoimakansanäänestystä, että uusimmat tiedot kasvihuoneilmiön voimistumisesta ovat rauhoittavia ja osoittavat ilmiön olevan luultua vähäisempi. Muista vaaleissa.
6401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mun mielestä on erittäin huolestuttavaa, jos emme tajua sitä, että kohta me tuhoamme itse itsemme jos emme tee jotain. Tulevaisuudessa me emme voi sítoutua siihen, että ydinvoimaloiden ja niiden avulla tuotettu energia voisi parantaa tilannetta. Väärin! Elokuva on mun mielestä hyvä esimerkki siitä, mitä tulee tapahtumaa tulevaisuudessa, jos jatkamme samaa rataa. Sitäpaitsi uusiutuvat luonnovarat ovat todettu ympäristöysvällisiksi luonnon kannalta. Miksi emme siis turvautuisi uusiutuviin luonnonvaroihin? Mikäli emme turvaudu niihin niin silloin maapallomme tulee tuhoutumaan.. Olen huolestunut tämän hetkisestä tilanteesta. P.S on turha väittää, että elokuva olisi propagandaa, vaan se on tarkoitus olla varoitus koko ihmiskunnalle siitä, että olemme menossa väärään suuntaan..?

Äänestä
  • Olen samaa mielta kirjottajan kanssa, ja itsekkin elokuvan nahneena(no olihan se aika "normaali-amerikkalais"filmi..)ni sanoisin ett enemman siina mun mielest halutaan varoittaa ihmiskuntaa..mut jokainen tulkitsee tavallansa!

    Äänestä

  • min kirjoitti:

    Olen samaa mielta kirjottajan kanssa, ja itsekkin elokuvan nahneena(no olihan se aika "normaali-amerikkalais"filmi..)ni sanoisin ett enemman siina mun mielest halutaan varoittaa ihmiskuntaa..mut jokainen tulkitsee tavallansa!

    kovaa sanahelinää taas viherpiiperöiltä, millähän ihmeellä suomessakin ydinvoima korvattaisiin? kylmäfuusioonkin näyttäs vielä menevän jonkun verran aikaa. ruotsissakin jo tajusivat että eihä tästä tuu paskaakaan jos aletaan sulkee voimaloita. vastauksia kiitos.

    Äänestä

  • 216 kirjoitti:

    kovaa sanahelinää taas viherpiiperöiltä, millähän ihmeellä suomessakin ydinvoima korvattaisiin? kylmäfuusioonkin näyttäs vielä menevän jonkun verran aikaa. ruotsissakin jo tajusivat että eihä tästä tuu paskaakaan jos aletaan sulkee voimaloita. vastauksia kiitos.

    mitä tekoa kettutytöillä on tän kanssa?!!!
    opettele sä oleen sekottamatta asioita keskenään.

    Äänestä

  • 216 kirjoitti:

    kovaa sanahelinää taas viherpiiperöiltä, millähän ihmeellä suomessakin ydinvoima korvattaisiin? kylmäfuusioonkin näyttäs vielä menevän jonkun verran aikaa. ruotsissakin jo tajusivat että eihä tästä tuu paskaakaan jos aletaan sulkee voimaloita. vastauksia kiitos.

    eiköhän ydinvoimalat pystyttäisiin korvaamaan yksinkertaisesti minimoimalla sähkönkulutusta ja asettamalla helvetin suuret sähköverot. Asetetaan rajoitukset esimerkiksi saunan käytölle. Nooh itse tuhlaan sähköä enemmän kuin naapurin Pekka, mutta oppisimpa minäkin sähköä säästämään, jos se maksais enempi.

    Äänestä

Mitkä uusimmat tiedot kasvihuoneilmiöstä ovat rauhoittavia? Onko sinulla linkkejä?

"The effects of climate change on nature cannot be ignored. In the last 30 years, the average temperature in the Netherlands has risen by 1 °C. This temperature rise has already made a visible impact on nature: the growing season begins earlier and ends later, birds breed earlier, and the territories of plants and animals from warmer, more southerly, regions are moving north (Figure 2). The speed of this temperature change is higher than the upper limit set by the Netherlands as the basis for its climate policy. This limit reflects the rate at which species can keep pace with the change in climate. To conserve biodiversity, therefore, policies will have to be geared both to reducing emissions of greenhouse gases, thus lowering the rate of warming, and to facilitating adaptation by plants and animals to the changes in climate."

www.rivm.nl

Elikkä Hollannissa keskilämpötila on noussut yhden asteen 30 vuoden aikana. Monet eläin- ja kasvilajit pyrkivät muuttamaan pohjoisempaan, mutta esteenä on mm. Hollannin tiheä asutus. Tästä johtuen eläin- ja kasvilajeja on alkanut harvenemaan, ne eivät pysty adaptoitumaan tilanteeseen.

Näin kyseisen elokuvan Day after tomorrow, ja minusta se oli muutamaa tekijää huolimatta pelle leffa. Yksi ainoa tiedemies ennustaa tulevan tuhon, hän on tietenkin Pikku Bushin maasta. Jääkausi tulee sitten Hollywoodimaisesti muutamassa päivässä, mutta urhea tiedemies lähtee siitä huolimatta pelastamaan poikaansa Jäätyneestä Nykistä.

On totta, että jäätiköissä on suuri osa makeasta vedestä pakattuna kiinteään muotoon. Kun jäätiköt sulavat, alkaa makea vesi sekoittua suolaveteen ja siitä on seurauksia. On ennustettu, että Golfvirta saattaa muuttaa suuntaa ja meillä PohjoisEuroopassa on edessä uusi jääkausi. Mielestäni se ei ole rauhoittava ajatus.

Olen sitä mieltä että energia on saatava uusiutuvista luonnonvaroista. Ydinvoima on potentiaalisesti hyvin vaarallista, ei ehkä niille jotka ovat onnellisesti unohtaneet kaikki ydinvoimalaonnettomuudet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Propagandaa kirjoitti:

Elokuva on vain ydinvoiman kannattajien propagandaa uusien ydinvoimaloiden rakentamiseksi. Ei ole sattumaa, että elokuva tehtiin juuri nyt, kun USAssa aletaan uudelleen ajamaan ydinvoimaloiden rakentamista. Satu Hassi totesi hyvin juuri enne Suomen ydinvoimakansanäänestystä, että uusimmat tiedot kasvihuoneilmiön voimistumisesta ovat rauhoittavia ja osoittavat ilmiön olevan luultua vähäisempi. Muista vaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu