Lapsuuden juhannus

Kohta on taas juhannus
ja tuli mieleen lapsuuden juhannus,
olin silloin 5 vuotias.Aattona isä laittoi
portaan molemmin puolin kaksi koivua.

Illalla menimme juhannussaunaan
jossa isäni otti minut syliinsä
ja hänen vahvassa sylissään
sain nauttia savusaunan leppeistä löylyistä.

Löylyjen jälkeen hän pesi minut kunnolla
ja sen jälkeen kantoi sylissään minut tupaan
jossa söimme illallisen.

Tätä muistellessani tulivat kyyneleet silmiini
niinkuin silloinkin kun olin 10 vuotias
hänen poistuessaan tuonpuoleiseen.

Isäni oli tiukka mutta reilu ja rehellinen
ja olen koettanut olla samanlainen,
olenko onnistunut, en tiedä
sen toiset arvioikoot.

6

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *laudi*

      Juhannus. Ja juhannuskoivut. Aina ne laitettiin
      portaitten molemmille puolille.
      Ja Suomen lippu. Se juhlisti koko päivän.
      Liput liehuvat saloissa yhä,
      mutta juhannuskoivut
      lienevät jääneet sinne "entisaikoihin" ainakin suurelta osin :(
      Vaan meillä koivut komistavat aikaa juhannuksen yhä :))

      *kiitos urosmetso katsauksesta sinne lapsuuteen* :))

      • Hei laudi.

        Eihän niitä juhannuskoivuja kai enää juuri laitella ja se on sääli.

        Kiitos kommentistasi ja lempää juhannusta sinulle.


    • Elämä on pienistä onnenhetkistä tehty..
      *¤o¤*¤o¤*¤o¤*¤o¤*¤o¤*¤o¤*¤o¤*¤o¤*¤o¤*

      Perinteet ja muistot lapsuudesta..

      Ei pitäisi unohtaa tänäkään päivänä antaa pienille näitä pieniä elämyksiä,
      meille ehkä niin tavanomaista, arkisia hetkiä,
      mutta lapselle ~ tärkeitä!
      Laitappa sitä 'heinoa hajuvettä' tytön korvan taa..
      tai tarjoa pojalle oikein 'miesten kahvia'.. ;))

      niin....

      Olla läsnä - tunne - enempää ei voi antaan - ja sen sitä muistaa -
      läpi elämän.. :)

      • Hei A.

        Aika paljolti perinteet ovat meiltä unohtuneet tässä hektisessä maailmassa,mutta lapsi kyllä muistaa ne hyvät hetket jotka ovat saaneet vanhemmiltaan,hyvä niin.

        Kaunista ja mukavaa juhannusta sinulle.


    • Lapsuuden muistot.

      Vain lapsko niin taitaa, kerää evääks vähäisetki eväät.
      Minäki muistan isäni,olin hyvin pieni, isä piti polvellaan,
      istuttiin nurkkatakan reunalla.
      Miten olenkaa monet itkut itkenny, muistellessa lapsuutta.
      Isäni kuoli olin neljän ikäinen, isän rakkaus on ollu viitoittamassa
      tietä, sukupolvien ketjussa.

      urosmetso

      lämmin kiitos lapsuuden muistoista.......liisa

      • Hei toivonliisa.

        Monesti me kaiholla muistamme niitä eväitä joita olemme matkan varrella saaneet,varsinkin lapsuudesta jolloin ei ollut huolta huomisesta baan elettiin ja nautittiin olemassaolosta.Osaisimmepa vieläkin nauttia pienistä onnenhetkistä.

        Kiitos huomiosta ja hyvää juhannusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      69
      2519
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      84
      2394
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      17
      2140
    4. Purralla luistaa hihna isolla pyörällä

      Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä
      Maailman menoa
      44
      1791
    5. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      86
      1746
    6. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      117
      1697
    7. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      258
      1605
    8. Mitä koululla tapahtui?

      Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287
      Imatra
      25
      1067
    9. Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.

      Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he
      Perussuomalaiset
      322
      994
    10. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      9
      887
    Aihe