Haluaisin, että joku potkisi mun päähäni järkeä. Olen nimittäin mennyt ihastumaan omaan työkaveriin, joka on vielä kaiken lisäksi mun lähin esimies.
En ymmärrä, mistä ihastumisessani on oikein kysymys. Tyyppi ei ole alkuunkaan sellainen, johon tavallisesti ihastuisin. Hän ei ole ulkoisesti mikään prinssiunelma, mutta ei rumakaan. Oikeastaan hänellä on mielestäni aika seksikkäät kasvot. Ylipainoa hänellä on 30-40 kiloa. Lisäksi meillä on ikäeroa 9v (hän on vanhempi).
Mutta hänen luonne! Hän on jotenkin poikkeuksellisen herkkä ja avoin mies. Hänen kanssaan pystyy keskustelemaan tuntikausia. Ja me jaamme varsin samankaltaisen arvomaailman. Ja vaikka olemme tunteneet vasta reilut 3vk, hän on kertonut minulle paljon sellaisia kipeitä asioita, joista hän ei ole puhunut muille. Ja hänellä on minuun vastaavanlainen vaikutus. Olen kertonut hänelle vaikka ja mitä elämästäni.
Viihdymme hyvin yhdessä. Olemme käyneet jo kerran ulkona syömässä (kavereina) ja istuttiin varmaan jotain 2-3 tuntia lounaalla. Ehdotin hänelle, että tulisi luokseni katsomaan yhtä puhuttelevaa elokuvaa ja hän vaikutti innostuneelta. Tänään hän ehdotti, että menisimme pelaamaan yhdessä sulkapalloa. Olemme puhuneet myös menevämme laulamaan joskus yhdessä karaokea. Tyyppi olisi ihan unelma kaveriksi.
Vaan minäpä menin ja ihastuin. Vatsassani käy myrsky aina kun vain näenkin hänet. Mieleni tekisi vain liimautua kylkeen ja jäädä siihen... huoh... Ja ajattelen häntä usein ja paljon! Haaveilen suutelevani ja halailevani häntä ja (köh köh!) tekeväni jotain muutakin hänen kanssaan...
Mutta mun päähän pitää takoa järkeä, koska meillä ei voisi millään oikeutuksella olla suhdetta. Minä olen nimittäin varattu. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 7 vuotta, josta naimisissa melkein 4v. Lapsia meillä ei ole. Meillä on vaan ehkä joku 7 vuoden kriisi menossa. Huomaan, että elämän alueemme ovat erillistyneet. Me vietämme minun etäopiskeluideni ja nyt tällä hetkellä näiden kesätöiden takia paljon aikaa erillämme. Työpaikkani on 160 km päässä kotoani joten muutin kesäksi pois. Opiskelupaikkani on taas 450 km päässä kotoa ja sielläkin tulee aikaa vietettyä. Lisäksi mieheni on nyt hiljattain valmistunut ja aloittanut työelämän ja huomaan, ettemme osaa enää keskustella paljon mistään, koska en ymmärrä hänen työtehtävistään mitään (tekninen ala). En vain ymmärrä, miksi juuri nyt tuntuu tältä. Olemme me ennenkin eläneet kesät erillään ja aina olen vain ikävöinyt häntä. En ihastu kovin helposti ja tiedän, ettei hänkään.
Toinen syy sille, ettei suhdetta saisi syntyä, on hänen esimiehen asemansa minuun nähden. Ihastukseni kohde itse on ollut sinkku jo pitkään.
En ymmärrä, mistä ihastumisessani on oikein kysymys. Tyyppi ei ole alkuunkaan sellainen, johon tavallisesti ihastuisin. Hän ei ole ulkoisesti mikään prinssiunelma, mutta ei rumakaan. Oikeastaan hänellä on mielestäni aika seksikkäät kasvot. Ylipainoa hänellä on 30-40 kiloa. Lisäksi meillä on ikäeroa 9v (hän on vanhempi).
Mutta hänen luonne! Hän on jotenkin poikkeuksellisen herkkä ja avoin mies. Hänen kanssaan pystyy keskustelemaan tuntikausia. Ja me jaamme varsin samankaltaisen arvomaailman. Ja vaikka olemme tunteneet vasta reilut 3vk, hän on kertonut minulle paljon sellaisia kipeitä asioita, joista hän ei ole puhunut muille. Ja hänellä on minuun vastaavanlainen vaikutus. Olen kertonut hänelle vaikka ja mitä elämästäni.
Viihdymme hyvin yhdessä. Olemme käyneet jo kerran ulkona syömässä (kavereina) ja istuttiin varmaan jotain 2-3 tuntia lounaalla. Ehdotin hänelle, että tulisi luokseni katsomaan yhtä puhuttelevaa elokuvaa ja hän vaikutti innostuneelta. Tänään hän ehdotti, että menisimme pelaamaan yhdessä sulkapalloa. Olemme puhuneet myös menevämme laulamaan joskus yhdessä karaokea. Tyyppi olisi ihan unelma kaveriksi.
Vaan minäpä menin ja ihastuin. Vatsassani käy myrsky aina kun vain näenkin hänet. Mieleni tekisi vain liimautua kylkeen ja jäädä siihen... huoh... Ja ajattelen häntä usein ja paljon! Haaveilen suutelevani ja halailevani häntä ja (köh köh!) tekeväni jotain muutakin hänen kanssaan...
Mutta mun päähän pitää takoa järkeä, koska meillä ei voisi millään oikeutuksella olla suhdetta. Minä olen nimittäin varattu. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 7 vuotta, josta naimisissa melkein 4v. Lapsia meillä ei ole. Meillä on vaan ehkä joku 7 vuoden kriisi menossa. Huomaan, että elämän alueemme ovat erillistyneet. Me vietämme minun etäopiskeluideni ja nyt tällä hetkellä näiden kesätöiden takia paljon aikaa erillämme. Työpaikkani on 160 km päässä kotoani joten muutin kesäksi pois. Opiskelupaikkani on taas 450 km päässä kotoa ja sielläkin tulee aikaa vietettyä. Lisäksi mieheni on nyt hiljattain valmistunut ja aloittanut työelämän ja huomaan, ettemme osaa enää keskustella paljon mistään, koska en ymmärrä hänen työtehtävistään mitään (tekninen ala). En vain ymmärrä, miksi juuri nyt tuntuu tältä. Olemme me ennenkin eläneet kesät erillään ja aina olen vain ikävöinyt häntä. En ihastu kovin helposti ja tiedän, ettei hänkään.
Toinen syy sille, ettei suhdetta saisi syntyä, on hänen esimiehen asemansa minuun nähden. Ihastukseni kohde itse on ollut sinkku jo pitkään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on kyllä nyt pakko sanoa että kuulostaa toi soppa kuin jostain draama elokuvasta kiskotulta. Joten jos et halua sitä surullista loppua. En suosittele suhteen aloittamista esimieheen.
Sen sijaan hoida suhteesi kuntoon nykyisesi kanssa. Hanki teille vaikka jokin yhteinen harrastus jos puhumisen aiheista on pulaa.
(Joo tiiän oon pa*ka neuvomaan mut kuhan et pahasti loukkaantunu)
että miehelläsi on todennäköisesti samanlainen juttu menossa jonkun naisen kanssa toisella paikkakunnalla.
Kesät erossa on suhteen surma, sori vaan, mutta niin se on.