RÄSÄNEN EI VOI ESTÄÄ HOMOLAKIA

KOSKA KRIST LÄHTEVÄT

Ville Niinistön mukaan vihreät aikoo ajaa sukupuolineutraalia avioliittolakia eduskunnassa. (JARNO JUUTI)

(JONH PALMÉN)

Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan hallitusneuvotteluissa sovittiin puolueiden kesken, että sukupuolineutraalia avioliittolakia voidaan yrittää toteuttaa, vaikka se puuttuukin hallitusohjelmasta.

- Asiasta on sovittu niin, että hallituksella ei ole asiasta yksimielistä kantaa, joten hallitus ei ota ohjelmassaan siihen kantaa. On myös sovittu, että ne, jotka kannattavat asiaa, voivat edistää sitä eduskunnassa lakialoitteen pohjalta. Jos aloite saa yli sata allekirjoittajaa, sen pitää jäädä eduskunnassa äänestykseen, Niinistö sanoo Iltalehdelle.

Seksuaalinen tasa-arvo ry esitti huolensa siitä, että sisäministerin salkku on osoitettu kristillisdemokraattien puheenjohtajalle Päivi Räsäselle.

- Räsänen ilakoi sillä, ettei nais- ja miesparien yhdenvertaisuus etene tällä hallituskaudella. Surullista kuulla tällaista puhetta tulevalta sisäministeriltä, joka tulee vastaamaan monista syrjinnän ehkäisytoimista Suomessa, Setan puheenjohtaja Outi Hannula kirjoittaa tiedotteessa.

Kristillisdemokraattien ehto hallitukseen lähtöön oli, ettei sukupuolineutraalia avioliittolakia tule eivätkä samaa sukupuolta olevat parit saa adoptio-oikeutta.

Kumpaakaan ei kirjattu hallitusohjelmaan.

- Yleensä kansanedustajien lakialoitteet eivät etene sen takia, että normaalisti hallitus tekee esitykset. Nyt on kuitenkin sovittu erikseen, että asiaa voidaan viedä eteenpäin, jos se saa eduskunnassa laajaa kannatusta, Niinistö sanoo.

Mikä on Räsäsen kanta asian vientiin eteenpäin eduskunnassa?

- Hän ei ole asemassa, jossa voisi estää sen.

Niinistö arvioi, että yli puoluerajojen löytyy joukko keräämään nimiä, kun eduskuntatyö on saatu käyntiin.

- Kaikki vihreät kannattavat yhdenvertaisuutta ja yhdenvertaista avioliittolakia, hän linjaa.
iltalehti.fi

5

110

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • millä hinalla sinä?

      Siirtyisit Audista ladaan? Tulee nähtäväksi.

    • HHK18:12

      Kysy Päiviltä.
      Kysy myös, eikö väärän tiedon levittäminen ole syntiä?

    • Hallitus ei edistä älyllisesti neutraalin lain valmistelua. Päivi Räsänen ei ehkä voi estää älyllisesti-neutraalin avioliittolain etemenistä, mutta varmaa lienee, ettei hallitus hanketta edistä.

      Ja nyt on hyvä miettiä haluaako kansa todella tukea homo-liikeen vaatimuksia. Tämä homo-liittojen hyväksyminenhän on vain ensiaskel.Suraavaksi tulee ikärajoitteen ja avioliittoon kuuluvien lukumäärän rajoitusten poistaminen.

      Homo-liikehän julistaa, että ihminen on syntymästään lähtien seksuaalinen olento, joten miksi estää lapsen ja aikuisen rakkaussuhde? Ehkä seuraava älylisesti-neutraali vaatimus on poistaa ikärajoitukset niin avioliitolta kuin seksin harjoittamisen suhteen.

      Koko pedofiili-ongelmahan ratkeaa ikärajojen poistolla: sehän on todella älyllisesti-neutraalia ajattelua parhaimmillaan.

      Joten nyt on hyvä hetki alkaa tukea Päivi Räsästä ja nykyistä avioliittolakia.

      NINEL

    • Nyt on aika tuke muuta hallitusta kuin KD puoluetta. HAllitusneuvotteluissa on nimenomaan sovittu, että asia aviedään eteenpäin. Räsäsen vuoksi siihen tavoitteeseen päästään hieman eri tavalla. Hallitus ei vie sitä eteenpäin, mutta yksittäinen kansanedustaja (hallituksen jäsen) vie asiaa eteenpäin. JA muu hallitus (poislukien KD) ajavat asiaa eteenpäin.

      "Koko pedofiili-ongelmahan ratkeaa ikärajojen poistolla: sehän on todella älyllisesti-neutraalia ajattelua parhaimmillaan."
      Tämä jo osoitta NINEL- tunnuksen haltijan tietämättömyyden ja tyhmyyden.

      Ninelin mielestä sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyy samalla pedofilian.


      Jos KD puolueessa on enemmänki tuollaisia tyhmiä ja älykkyysosamääraltään rajoittuneita henkilöitä... ymmärrän paljon

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 134
      1712
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      215
      1110
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      171
      805
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      258
      612
    5. 33
      561
    6. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      524
    7. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      519
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      205
      507
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      456
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      433
    Aihe