Hei! Olen vasta 18-vuotias ja kärsin pahasta luullosairaudesta. Olen rampannut lääkärillä ja luullut melanoomaa, rintasyöpää, aivokasvainta ja vaikka mitä muuta. Poikaystäväni on kyllästynyt jo luulloihini.
Olen ihan poikki ja masentaa jatkuvasti pelossa...
Nytkin tuntuu rinnassa kipua ja taas pitää pelätä, elämä ei oo enää hymyilyttäny ku kuolema pyörii päässä koko ajan...
Kellään muulla samanlaista? :/ ja miten tästä pääsee eroon...
Yöt menee itkien ja unettomasti tarkkaillen kroppaa ym jatkuvasti...
Olen ihan poikki ja masentaa jatkuvasti pelossa...
Nytkin tuntuu rinnassa kipua ja taas pitää pelätä, elämä ei oo enää hymyilyttäny ku kuolema pyörii päässä koko ajan...
Kellään muulla samanlaista? :/ ja miten tästä pääsee eroon...
Yöt menee itkien ja unettomasti tarkkaillen kroppaa ym jatkuvasti...
Vastaukset 3
Vanhimmat
kts. jatkuva sairastuneisuuden ja ahdistuksen pelko teksti. Siinä on samasta asiasta.
Mietipä milloin tuollaiset pelkotilat sinulla saivat alkunsa. Seurustelun aloitettuasi? Kotoa lähdettyäsi? Muutettuasi paikkakuntaa koulun takia tms??
Et sinä aina ole ollut noin pelokas, jotakin on ehkä elämässäsi muuttunut joka on sitten laukaissut tuollaisen turvattomuudentunteen.
Koet ehkä, ettet kykene hallitsemaan omaa elämääsi, joten pelkäät sen hallinnan ryöstäytyvän kerta kaikkiaan, esim. jonkun vakavan sairauden muodossa.
Yleensä ns. "luulosairaus" on oire jostakin käsittelemättömästä, ja saa alkunsa esim. suurten elämänmuutosten yhteydessä, jolloin ihminen tuntee olonsa suojattomaksi ja alkaa pelätä kaikenlaista, jopa täysin järjenvastaisesti.
"Luulosairauteen" liittyy vahva tunnetila, jota järki ei tahdo kyetä taltuttamaan.
Mutta se ei ole mikään loppuelämän ongelma. Se saattaa väistyä yhtä nopeasti kuin ilmaantuikin, kun elämään tulee joku positiivisuutta ja itseluottamusta tukeva muutos.
Poikaystävälläsi olisi nyt tärkeä rauhoittajan rooli. Hänen pitäisi jaksaa kuunnella sinua, rauhoittaa sinun tunteellisia pelkotilojasi järkiperäisin selityksin ja siten vähentää turvattomuudentunnettasi. Hän kokee ehkä jo tehneensä kaiken voivatan ja osaamansa ja turhautuu kun se ei riitäkään tukemaan sinua.
Syy sinun pelkoihisi ovat kuitenkin järjellä ja tiedolla taltutettavissa.
Muutin kk sitten pois kotoa, menin kihloihin 3kk sitten, asun poikaystäväni kanssa, otimme juuri 2 koiranpentua ja elämässä menee niin hyvin että pelkään kuolemaa/sairauksia jotka pilaavat kaiken...
Nytkin on sattunu viikon rintoihin ja oikeeseen kainaloon ja heti ahdistaa,
mut eihän ny 18v oo vielä rintasyöpää... Varmaan aivot kuvittelee tapahtumaa tai sit on vaan kasvukipua?...
Olis kiva vaan nauttia elämästä ilman stressiä ym...
Kärsin nuorena vakavasta masennuksesta ja elämä meni muutenkin huonosti, mistä seurasi paniikkihäiriöt ja tää..
Saan melkeen joka pv paniikkihäiriön kun luulen että on joku syöpä ym...
Kyllä mun poikaystävä on onneks rauhotellu ja tukenu ku oon selittäny et tosiaan luulen...
pahinta on ku oireet tuntuu ja välillä näkyy oikeesti...se laittaa mielen sekaisin.