Suomi on nykyisin voimakas poliisivaltio missä poliisit ja tuomarien keskinäinen korruptio mahdollistaa näille ryhmille mielivaltaiset oikeudet ja poliiseillehan on sallittu rikoksen teko oikeus, tästä syystä lukuisat pikkulapsia raiskanneet poliisit ovat jääneet ilman tuomioo. Sitä vastoin vankilat täyttyy, mielipide ja oletus vangeista vain niistä jotka suomen eliitti-roistot haluaa hiljentää. Muutos tarvitaan, ei meidän veteraanit taistellu suomesta poliisivaltioo! Klikkaudu sivuille ja pidä yhteyksiä, nyt tullaan vaatimaan perusoikeuksia. www.muutoksenaika.ota.fi
Vaarallinen yhteiskunta.
6
90
Vastaukset
- PoliisiOnperseestä
Näin se on mennyt suomessa ja menee kokoajan huonompaan suuntaan..kyseessähän on asennevammaisten laintulkitsijoiden veljeily..
Itse pidä luotettavampana ja regdimpänä poliisina edes mennyttä poliisia..ei pysty enään rikoksiin eikä kusettamaan asiakkaita.. Näin on saatu myös maahan uusi hiljainen ihmisryhmä. Kaltoinkohdellut, jotka vaikenemalla mahdollistavat muiden rikollisen toiminnan. Toki niissä tapauksissa, joissa poliisi erehtyy kuulustelemaan todistajan asemassa olevan rikoksesta epäiltynä saadaan aikaan myös ihmisuhreja. (Tilanteessa jossa kuulusteltava ei kerro oikeaa tekijää.)
- 12
Premille vähän faktaa. Rikoksen uhri lienee helppo selvittää, joten harvoin poliisi siinä erehtyy. Syyllisen selville saamisessa niitä ongelmia sitten piisaa. Ei se rosvo, tai konna kovin helposti syyllisyyttään tunnusta. Kun syyllisyydestä ei ole vielä mitään näyttöä, niin lain mukaan poliisi voi silloin kuulustella ihmisiä todistajina. Lain mukaan todistajan on kerrottava totuus, miksi todistaja ei sitten näin tee, vaikka laki vaatii ? Kun todistaja kiemurtelee totuuden kanssa, niin silloin hänestä itsestään tulee rikollinen, rikos on nimeltään perätön lausuma. Ei kai syy ole silloin poliisin, jonka tehtävänä on rikosten selvittäminen.
- joo joo
12 kirjoitti:

Typerä poliisinpalvoja ei tainnut ymmärtää ihan oikein mitä premi tarkoitti vaikenemisella. Jos näen rikoksen, eikä minulta kukaan kysy asiasta mitään, enkä kerro asiasta viranomaisille, olen vaiennut asiasta. Eli poliisi ei kuule koko rikoksesta mitään, tai ainakaan ei tiedä kuka asiasta tietäisi.
Jos vaikka näkisin jonkun helvetinenkelin tekevän jotain pikkurikollista, en kyllä taatusti haluaisi sotkeutua asiaan, vaikka poliisi kuulustelisi minua silminnäkijänä. Taatusti jättäisin jotain kertomatta ja sanoisin, että en oikeastaan katsellut koko juttua, eikä minulla siksi ole mitään käsitystä tapahtumista. Siinähän sitten poliisi epäilee minua rikoksesta, mutta todistaminen lienee aika hankalaa. - 6h5trg
Näin on myös saatu aikaan toinenkin ihmisryhmä. Se on hyvin äänekäs.
Se pitää sisällään nämä kaikki venkulat ja mut inisijät, jotka näkevät poliisin ja tuomioistuimen keskinäistä korruptiota, "hyvävelijärjestelmää" ja suoranaisia törkeitä salaliittoja joka ikisessä tapauksessa.
Koko siinä ylivoimaisesti suuremmassakin joukossa tapauksia, joissa kaikki on mennyt täysin lain ja asetusten mukaan ja venkula on saanut ansionsa mukaan, on tämän kovaäänisen ihmisryhmän mukaan kyse kavalasta salajuonesta tehdä suomesta poliisi- tai virkamiesvaltio ja alistaa pientä kansalaista.
Tämä suhde, jossa näitä vääryyksiä esiintyy lienee ainakin erään empiirisen tutkimuksen mukaan noin 1/18000, ja lopulta noistta yhtä edustavissakin tapauksissa usein kyse on erehdyksestä, joka korjataan kun siihen asiallisesti puuttuu.
Noh, meitä on moneen junaan, ja osa jää asemalle. 6h5trg kirjoitti:

Noh, meitä on moneen junaan, ja osa jää asemalle.Jos ihminen on tehnyt sen mitä väitetään ja selvinnyt kiistämällä hänen on syytä olla tyytyväinen.
Jos henkilö on tehnyt sen mitä väitetään ja saanut tuomion hän tietää olevansa syyllinen eikä tunne kuten syyttömänä tuomittu.
Jos henkilö ei ole tehnyt sitä mitä väitetään, mutta saa syyt niskoilleen hän on syystäkin tyytymätön väitetään valheellisesti perustelluissa päätöksissä mitä tahansa.
Jos henkilö ei ole tehnyt sitä mitä väitetään, mutta vääryys on tunnustettu ja hyvitetty hän voi olla tyytyväinen tai tyytymätön riippuen siitä kattaako hyvitys vahingot vai ei.
Käytännössä ei ole mitään mitä voi sanoa selitykseksi silloin kun toisten kohdalla on vaadittu ulkopuolista näyttöä ja taas toisten kohdalla menty kuulustelemaan väitteen tekijä todistajaksi väitteelleen. Totuus on että esim. minä olen täysin vaikenemalla saanut lakia rikkomatta hyvitykseksi monta "ihmisuhria "muiden valheista. Jokainen tajuaa itsekin että jos mennään väittämään henkilöstä että tämä on vaatinut virkahakua oikaistuksi räjähdeuhkauksella eikä väitteen kohteella ole ollut voimassa edes sijaishakua virkahausta puhumattakaan niin syyttäjä on valinnut sen että hyvitykseksi tekemättömästä teosta väitteen kohteelle uhrataan ihmisiä, kunhan ei rikota lakia. Totuus on ettei oikeuden päätöksillä välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481279Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131143
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3915Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763