Mulla on kesäautona vuoden -85 kaasariauto. Olen läpikäynyt auton täysin, mutta yksi asia ihmetyttää. Nimittäin startin leipominen.
Kun ostin auton 8 vuotta sitten, se saattoi joskus käynnistyksen yhteydessä päästää sellaisen skriiiks-äänen, eikä lähtenyt käyntiin. Tiiätte varmaan miltä kuulostaa, kun kaasariautoa käynnistää ja startti ns. vetää yli. Joskus teki parikin kertaa peräkkäin ja lähti sitten kolmannella käyntiin. Näitä kertoja sattui kesään aina muutama. Meni muutama vuosi ja yhtenä kesänä se ei sitten enää kertaakaan tehnyt sitä skriiks-ääntä, vaan lähti hassusti käyntiin, sillä tavalla terävästi nyökähtämällä, ihan kuin eka starttipyöritys olisi tavallaan jäänyt välistä ja sitten tokalla nyökkäsi terävästi käyntiin. Aina lähti kuitenkin käyntiin. No sitten tuli se yksi kerta, kun se terävä nyökäys olikin erilainen ja hyvä, kun lähti edes käyntiin. Kotona ei sitten enää startti toiminutkaan. Otin startin irti, purin ja huomasin, että se hiiliä vasten oleva kuparinen pinta oli murusina.
Vaihdoin vähän ajettuun tehdaskunnostettuun starttiin ja taas alkoi tutut sävelet. Pari kertaa kesässä startatessa on kuulunut se tuttu skriik, muuten startannut ok. Tänä kesänä ollaan taas palattu siihen terävän nyökäyksen käynnistykseen ja odottelen taas sitä, että milloin se startti posahtaa. Merkit on taas samat kuin edellisellä kerralla.
Tätä on tosi vaikea selittää, mutta mikä tuon startin tappaa? Voiko maadoituksessa olla vikaa tai jotain? Moottori on rempattu, sytytyksen osat on kaikki uutta jne. Virtalukkokin on täysin uusi.
mikä tappaa startin
3
652
Vastaukset
- kannattaa kokeilla
Seuraavan ajon jälkeen pysäköit lähelle rakennusta niin että voit maadoittaa auton rakennuksen betoniraudoitukseen, sitten luulisi saavan kunnolla maata.
Näin se varmaankin on ja onkin. - entinen mies
Se "skriik" ääni johtuu todennäköisesti siitä, että startin ja käynnistinkehän hampaat osuu vastakkain ja startti ei kytkeydy kehälle, vaan "rivaa" kehän hampaita vasten.
Tämä voi johtua kuluneesta käynnistinkehästä tai siitä, että solenoidi kytkee starttivirran liian aikaisin, jolloin ratas ei ole ehtinyt vielä kytkeytyä hammaskehälle. - waler
Sanoisin,vauhtipyörä kulunut(käynnistikehä)
tasan rikkoo startin.
Pitäis laittaa pykälää silmään,ja tyrkkästä pikkuisen eteen tai taakse,jos
startti "skriikaa".Kokeilla sitten uudestaan.
Kulunut käynnistinkehä kyllä rikkoo uudenkin startin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996003
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804772Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963025Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262810Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262085Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191506Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764