Olemme avomieheni kanssa muutaman kuukauden ikäisen lapsen vanhemmat. Raskauden aikana mies oli todella innoissaan lapsen saamisesta eikä malttanut odottaa lapsen syntymää. Kun lapsi sitten syntyi, tämä innokkuus loppui. Mieheni tekee töissä pitkää päivää, lähtee aamulla aikasin ja tulee yleensä illalla, kahdeksan-yhdeksän aikaan. Päivisin emme soittele toisillemme. Nyt olen jo niin väsynyt että oli pakko tulla tänne avautumaan... (: Olen lapseni kanssa kaksin päivästä toiseen, joskus vien lapsen pariksi tunniksi hoitoon lapsen kummille jotta pääsen käymään isommilla ostoksilla ruokakaupassa. Mies ei osoita vähäisintäkään kiinnostusta lastaan kohtaan. Esimerkiksi viime viikolla mieheni ei pitänyt lasta kertaakaan sylissä, jutellut tälle, tai vaihtanut ensimmäistäkään vaippaa. Kun hän tulee töistä kotiin hän menee suihkuun ja sohvalle makaamaan ja jos pyydän hetken katsomaan lasta kun itse kävisin suihkussa hän vetoaa siihen että ei jaksa kun on tehnyt niin pitkän päivän töissä. Ymmärrän että hän on tietenkin väsynyt töiden jälkeen, mutta pitkät työpäivät ovat hänen oma valintansa, hän voisi lähteä aikaisemminkin jos vain haluaisi eikä se vaikuttaisi meihin taloudellisesti. Lapsi oli kuitenkin meidän molempien yhteinen päätös ja mieheni vakuutti että vähentää työntekoa lapsen myötä. Viikonloput mieheni viettääkin sitten ystäviensä kanssa harrastuksissa tai juopotellessa. Tämän kaiken vuoksi meillä menee nykyisin todella huonosti, näin huonosti ei ole koskaan mennyt ja olemme olleet yhdessä kohta kymmenen vuotta. Olen välillä valmis vain pakkaamaan tavarani ja lähtemään lapsen kanssa pois. Ainoa ongelma tässä on, että meillä ei olisi paikkaa minne mennä.. Olemme puhuneet tästä ja olen kertonut kuinka raskasta on olla koko ajan yksin. Tästä vain syntyy lisää riitaa kun mieheni loukkaantuu arvostelusta. Pitäisiköhän tässä nyt vain sinnitellä ja toivoa että asiat muuttuvat paremmaksi ajan myötä...
Yksin vai yhdessä...
väsynyt äiti
10322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minusta on outoa, että vaikka olet kertonut tunteistasi miehellesi, hän loukkaantuu. Eikö sinun tässä pitäisi olla loukkaantunut, koksa joudut olemaan yksin vaikka asiasta olette keskustelleetkin. Minkälaista työtä miehesi tekee, että hänen pitää olla noin kauan töissäö? Pärjäisittekö huomattavasti vähemmällä tuloilla? Jos pärjäisitte, voisitko kertoa miehellesi sen? Jos hän kuvittelee, että miehen työ on tuoda leipä pöytään ja nyt kun on yksi syöjä enemmän. Kerro hänelle, että sinulle ei raha merkitse mitään, haluat vain, että miehesi on teidän kanssanne. En siis meinaa, etteikö raha ole tärkeä, mutta kuten tässä huomataan, ei se tuo onnellisuutta.
Tsemppiä sinulle aivan hirveästi, jospa asiat tästä paranis ja miehesi ymmärtäisi olla perheensä kanssa enemmän :)
Miehesi taitaa pelätä vauvaa...Siis ihan oikeasti ja eihän raavas mies voi kertoa, että hei, tuohon ei ole käyttöohjeita... Eli jos vain pystyt, niin pumppaa maitoa pakkaseen ja lähdet viikonloppureissuun. Älä pahenna tilannetta enään venyttämällä tuota ettei miehesi osallistu.
Siperia opettaa ja itseasiassa mies kiitti minua asiasta! Nyt ei ole mitään ongelmaa jos (niin kuin viime viikolla) vaikka joudun sairaalaan. Mies kykenee hoitamaan 4, 3 ja 3 kk:n ikäisen vauvamme.
Kannattaa kokeilla tuota, että jätät lapsen isälle ja ei mitään sukuvarmistusta lasta hoitamaan. Et soittele vaan annat isän opetella vauvanhoitoa rauhassa. Täällä toinen perhe jossa se tehosi.
On sinusta itsestä kiinni toteutako asian vai et. -Marttyyria on turha leikkiä kun kerran on hyviä keinoja käyttämättä.
Sano tänään miehelles, että lähdet parin viikon päästä. Ja rupeat antamaan hänelle käytännön vinkkejä miten selvitä vauvan kanssa.
Jos olet tossun alla, niin silloin tilanteesi on vaikeampi ja joku pariterapia voisi ehkä auttaa.
Tekisin minäkin noin, kuin 86giuholnkö ja yritä! neuvovat. Sama tuli mieleen, että mies pelkää lasta (hänellä ei liene ennestään kokemusta omasta lapsesta).
Jätä vauveli ja mies yhdessä vaikka päiväksi (aluksi). Mies hoitaa vauvaa kaikkine rutiineineen päiv'än, niin johan takuulla ääni kellossa muuttuu.
Hänen vaan on sitten pakko pärjätä vauvan kanssa. Sillä tavalla hänelle tulee oikea perspektiivi asiaan, eikä tilanne jatku enää tuollaisena. Hän jotenkin pelkä sitä vauvan kohtaamista konkreettisesti (se, ettei pidä sylissäkään kielii siitä myös).
Ja sitten ne miehen työajat. Minä ja mieheni teimme molemmat 12-tuntista vuoroa aiemmin (virkamiehinä). Ei olisi tullut kuuloonkaan, että homma olisi lapsen synnyttyä jatkunut samanlaisena. Haluan itsekin illalla olla laittamassa lapsen nukkumaan ja sitten toisaalta, on se aika nakki olla vauvan kanssa pitkät päivät yksin kotona ja toistaa sitä samaa päivästä toiseen. Tiedän tasan tarkkaan, mitä käyt läpi. Itse jaksoin olla kotona 9 kk. (olenkin jo vanhempi äiti). Sitten palasin töihin ja nyt olen täysipäinen äiti, josta on lapsellekin iloa.
Tee se, että jätät lapsen miehelle edes päiväksi. Ja siitä teidän pitäisi myös koittaa keskustella, että nyt kun miehesikin on isä, niin ei ole enää ajankohtaista rillutella viikonloput. Joskus kylläkin, mutta senkin voisi tehdä yhdessä. Ei hänellä ole mitään omaa oopperaa ja sitten Sinä yrität siinä kaiken muun hoitaa.
Minkä ikäisiä olette? Sekin tietysti merkkaa tässä asiassa.
Olen kyllä jättänyt lapsen mieheni hoitoon aina silloin tällöin kun hän on sattunut tulemaan aikasin kotiin ja lähtenyt esimerkiksi ystävien kanssa kahville. Toisaalta en ole ollut poissa muutamaa tuntia kauempaa, mutta tällöin mieheni on hoitanut lasta mukisematta. Täytyy ehkä sitten yrittää tätä päivän poissaoloa, en kyllä vuorokautta pidemmäksi ajaksi uskalla lähteä (: En siksi että en uskoisi mieheni pärjäävän, vaan itselleni tulisi niin kova ikävä (: Ihanaa kun vihdoin joku ymmärtää oikeasti että ei tämä kotona oleminen ole pelkkää juhlaa ja television katselemista. Kaikki hokevat että miksi en mene päivisin vaikka kaupoille... Kyllähän sitä kaupassa tulee käytyä, mutta ei lapsikaan siellä montaa tuntia viihdy, varsinkaan kun tämä meidän tapaus ei juurikaan päivisin nuku (: Olemme vasta lähemmäs 25-vuotiaita mutta kuten sanoin yhdessä olemme olleet jo kymmenen vuotta ja paljon on koettu (:
Mä en oo alkuperäinen kirjoittaja, mutta meillä samantyylisiä ongelmia. Esikoinen 3 kk ja mies ei osallistu. Muuhun kodinhoitoon kyllä osallistuu. Ja viikonloppusin on kotona.
Mä rupesin miettimään tota pelko asiaa ja otin sen puheeks ukkoni kanssa. Aikuisia jo ollaan ja osataan puhua. Mutta se ei ole mielessäni käynyt aikasemmin. Ukko kertoi, että tuntee itsensä epävarmaksi ja kun mun "haukankatse" seuraa koko ajan jos ukko koittaa lasta hoitaa. Ja hänestä on tuntunut että mä en luota häneen yhtään. Kuulemma arvostelen ja totta se taitaa olla. Mulla on mun tapani hoitaa lasta ja olen omaa tapaani hänelle tuputtanut en ole tässä väsymyksessä tajunnut että ukonhan täytyy ite oppia omat tapansa ja mä en ole antanut siihen mahollisuuksia.
Ukko on nyt lomalla ja mun äiti asuu likellä. Ukko eilen sitte kehotti, että mä menen sinne iltapäivällä ja jään yöksi. Hän hoitaa vauvaa (en lääkityksen vuoksi imetä -eli pulloruokinnalla mennään), laitan puhelimen kiinni, niin että hänen täytyy tarvittaessa soittaa äitilleni (kuulemma kynnys korkeampi).
Hetki sitte tulin kotiin. Hiljasta on. Makkarissa nukkuu mies ja poika. Pojalla näkyy olevan body napitettuna sukkahousujen päälle. Ei ehkä mun vaatevalinta, mutta tyytyväisenä tuhisee ja se kai se pääasia on.
Hieman normaalia sotkusempaa täällä on eli ukon iltapalavermeet pöydällä mutta se ei haittaa. En siis vielä tiedä miten heillä on mennyt, mutta hyvältä näyttää. Likasista tuttipulloista päätellen vauvakin on saanut ruokaa : )
Ehkä juuri tämmöinen on paras tapa opettaa miestä hoitamaan. Eniten mua tosiaan harmittaa se, että omalla arvostelullani olen estänyt miestä opettelemasta. Jatkossa yritän kiinnittää siihen huomiota.
On mielenkiintoista kuulla mitä mieltä mies on. Kuinka on sujunut jne jne. -Mutta antaa ukon nyt nukkua. Vauvan hoito on raskasta : )
"Hellyttävä näky" kirjoitti mukavasti ja asiaa.
Sinulle vielä "väsynyt äiti". Tuokin on niin kovin tuttua, kun muistelen vauva-aikaa, kun piti kesken kaiken kaupastakin lähteä imettämään tai sitten esim. vauva heräsi vaunuissa (todella herkkäuninen aina), niin ei hirveästi houkuttanut lähteä kokeilemaan kauppaan pitkäksi aikaa, että kuinkas tämä sujuu.
Ne päivät kotona on yllättävän yksinäisiä, pitkiä ja puuduttavia. Kyllähän tuttuja ja ystäviä kävi (ihastelemassa ja pitelemässä puhdasta, ruokittua, suloista vauvaa.) Mutta kun se ei sille äidille ole aina sitä ihanuutta vaan, kun se lapsi kyllä "imee aika kuiviin" ihan henkisestikin. Itse ainakin huomasin, että jotenkin sitä koko ajan oli niinkuin hälytyksessä. Kun ei saanut koskaan oikein öisinkään nukuttua vasta kuin sitten kun lapsi oli jo yli puolitoistavuotias, niin siinä päällimmäisenä alkaa vaan olla se, että yleensä jaksaa.
En ole ollut masentuvainen, mutta kyllä titeysti ikäkin teki sen, että se jotenkin oli raskaampaa varmaan kuin jos olisi ollut parikymppinen. Niin, ja kun yleensäkään tuli äidiksi vasta vanhempana niin sitten vielä se kaikki uutuus.
Muistan, että ensimmäisen kerran jätin vauvan miehelleni kahdeksi tunniksi silloin, kun vauva oli jotain 4 kk. Kävin jalkahoidossa ja koko ajan oli sellainen levoton olo, vaikka miehellä on kokemusta jo kahdesta aiemmasta lapsestaan. Se on varmaan äitien sisällä vaan se juttu. Ja tulee turhia vauhkottua.
Vieläkin hehkutan sitä, että säilyin täysipäisenä (?), kun pääsin töihin ajoissa. Olen kuunnellut, kun toiset hehkuttaa sitä vauvavuottaan. Minä olen aivan suoraan sanonut, että kyllähän oli helvetillinen vuosi ja nimenomaan sen suuren elämänmuutoksen vuoksi. Kun on 40 vuotta ollut itsekseen ja elämä on (vaikkei pitäisi ) ollut yhtä työtä, niin siinä o naika epeli joka yht´äkkiä istuu kotiäidiksi ihan vaan tosta noin.
Nyt, kun lapsi on jo kohta 2 v. on paljon paljon mukavampaa eikä ole kun "vankilassa". Musta ainakin silloin tuntui, että olin aivan sidottu sinne neljän seinän sisään. Kaiken kukkuraksi talvi 2009-2010 oli vielä niin kova pakkastalvi, että ihan oikeasti joutui olemaan pienen vauvan kanssa sisällä koko ajan.
Tsemppiä Sinulle oikein paljon väsynyt äiti!
En uskonut minäkään, että koskaan helpottaa ja että koskaan olisin enää energinen ja hymyileväinen, mutta ajan kanssa tuo tilanne lutviutuu. Lapsi kasvaa koko ajan.
"hellytävä näky" toi esille hyvän pointin, minkä olen itse kokenut 4kk ikäisen vauvan isänä. Vaimoni ei tunnu aina oikein "luottavan" minuun lapsen hoidossa ja toki se vaikuttaa sitten omaankin käyttäytymiseen, esim. tavalla jota aloittaja kuvasi.
Varmasti minullakin ollut jonkinlaista epävarmuutta, ehkä joku voisi sitä peloksikin sanoa, mutta yhdessä ja puhumalla näistä selvitään.
Juttele ääneen isukin kanssa näistä ongelmista "hyvänen aika sentään" ! Itse en tehnyt niin, ja nyt olen se....
Hyvinhän ukolla ja poitsulla oli menny. Tottakai normaalia ajoittaista kitinää, mutta ei mitään mistä ukko ei olisi selvinnyt. Oli jopa kylvettänyt pikkuisen (eka kerta)
Jännä miten paljon pieni hetki saa aikaiseksi. Eilen mä katselin kun ukko piti poikaa sylissä, niin otteet oli heti varmemmat. Vaipan vaihdolta ukko hätisti mut pois. Halusi rauhassa tehdä asian.
Hän kertoi kokeilleensa, että juoko poika huoneenlämpöistä korviketta ja joi. Itseasiassa tuntuu maistuvan paremmin. Oli soittanut terveydenhoitajaäidilleen, että onko estettä antaa 3 kk:n ikäiselle lämmittämätöntä maitoa (kuulemma ihan pieni vauva saattaa viilentyä, mutta tuon ikäinen voi huoletta juoda huoneenlämpöisenä)
Keinonsa kulllakin. Nukkumaan mennessä ukko otti tuttipulloja, sakset ja korviketta makkariin. Sanoi nukkuvansa vauvan puolella. Yöllä heräsin kun vauva kitisi ruokaa. Ukko otti korvikehommat lattialta ja nosti vauvan viereensä ja ruokki. Ei tarvinnut nousta sängystä. Ovelaa, viisas pääsee vähemmällä : ) .Itse en olisi tuota asiaa ajatellut vaan olisin varmaan seuraavat kolme kuukautta hipsutellut tunnollisesti keittiöön useasti yössä maitoa lämmittelemään -ja herännyt kunnolla saamatta enää unta.
Itellä hieman vaikeuksia "päästää irti". Tajuta ettei kyseessä ole vain mun lapsi vaan myös ukon ja vaikka tehdään asioita varmasti eritavalla, niin kyllähän ukkokin tähtää siihen, että vauvalla ja meillä kaikilla on hyvä olla. Mun tapani ei varmasti ole se ainut oikea.
Ap, älä nyt heti ole niitä kimpsuja pakkaamassa. Vauva-aika on raskasta ja YKSINÄISTÄ (sitä se on) mutta koita saada miehesi osallistumaan ja suhteenne kuntoon. Koita jaksaa!!
Se kyllä ei ole kiva, jos viikonloput menee mieheltäsi vain kavereiden kanssa. Mulle ainakin on viikonloput ukon kanssa olleet henkireikä. Koko viikon oot arkena yksin vauvan kanssa, niin on ihanaa kun viikonloppuna on aikuista seuraa. Voi jutella ja purkaa ajatuksia. Tottakai mä annan ukon ihan rauhassa käydä pelaamassa jalkapalloa sun muuta koska tarviihan hääkin "nollausta" työviikosta.
Ukko ehdotti että mä voisin aloittaa taas ratsastuksen. Pääsisin ainaki kerran viikossa useammaksi tunniksi ulos. Yritän saada tuntia aika iltaan, niin ukko on varmasti kerinny töstä kotiin : )