Minä en ymmärrä alkuunkaan tätä avioehtojen lisääntymistä.
Mutta kai se on ajan henki, materialismi ja omasta kiini pitäminen, suhteiden epävakaisuus ja jatkuva eroaminen.
Miksi ei aloittaisi etsimällä puolisoa, järjenkin kanssa eikä vain tunteiden, jonka kanssa haluaa 'elää lopun elämää' ja on varma, ettei puoliso ole pettäjätyyppiä ja suhtautuu avioliittoon yhtä vakavasti kuin sinä itse?
Nämä asiathan tulevat ilmi entisistä suhteista ja keskustelemalla. Miksi eron tullessa haluaisi enemmän omaisuutta kuin mitä oli y hteen mennessä?
Kunhan lapset saa osansa, eikö se riitä?
Miksi pitää aina olla avioehto. Se ikäänkuin pistää jo ajattelemaan, että kun ja jos erotaan..
Minusta on hölmöä olla minun ja sinun rahat, kun eletään avioliitossa. Eikö Raamattukin opeta, että kaikki pitäisi olla yhteistä? Että ollaan samaa liittoa, samaa tiimiä, samaa joukkuetta jota johtaa Jumala?
Materialismi ja avioehto
28
1152
Vastaukset
- maatilanisäntä.
Minä taas ymmärrän oikein hyvin.
Se on aivan eri asia jos molemmat lähtee nollilta niin silloin ei mitään ehtoja tarvita. - mk
Eihän se avioehto yhteistä omaisuutta koske muut ajatteleppa että voitat lottovoiton tai saat kunnon perinnön ja siitää muutama vuosi ja tulee ero niin silloin ottaa päähän maksaa sellaisesta omaisuudesta toiselle jolla ei ole osaa eikä arpaa sen hankkimiseen. Itselläni miehenä en koskaan käyttäisi avio-oikeutta toisen perintöihin koska se omaisuus ei minulle kuulu. Itse kanssa jossain vaiheessa saan perintöä mutta ei ole mitään ongelmia kun ole ollut jo yli 20v avoliitossa ja jos nyt menisin naiseni kanssa naimisiin niin svioehto tulisi ihan varmasti koska oman suvun omaisuus pitää pitää suvulla. Jos puoliso pistää kaiken rahansa elämiseen ja toinen säästää vaikka 100000€ niin kyllä se ottää päähän maksaa toiselle tasinkoa mihin ei ole ottanut osaa lainkaan. Ihminen muuttuu kyllä aika ahneeksi eron tullessa.
- joopa joo
on mielestäni myös väärin jos yhdessä ollaan, että toinen pistää vähän sentit elämiseen ja se isompipalkkainen puoliso laittaa säästöön... Samat oikeudet parisuhteen molemmille osapuolille!!!
- mk
joopa joo kirjoitti:
on mielestäni myös väärin jos yhdessä ollaan, että toinen pistää vähän sentit elämiseen ja se isompipalkkainen puoliso laittaa säästöön... Samat oikeudet parisuhteen molemmille osapuolille!!!
Toine voi vaikka harrastaa pelaamista mutta se ei ole ondelma ja toinen sijoittaa rahansa mitä jää yli johonkin mikä tuottaa niin eron tulleessa kaikkia ottaa päähän maksaa sellaisesta tasinkoa mihin puolisolla ei ole osaa eikä arpaa. Moni avioliitto on kaatunut siihen kun toinen puoliso voittaa tai saa töistä isot boonukset niin se puoliso joka ei saa sellaisia rupeaa liian ahneekis ja tuhlaamaan toisen rahoja ja jos toinen ei suostu niin otetaan ero niin saa rahat. Varsinkin sellaisessa tilanteessa missä toinen puoliso on yrittäsä niin silloin ainakin pitää ollaa avioehto ette ityöpaikka mene ja niin edelleen.
- ehdollinenz
Ei avioehdolla olekaan mitään merkitystä, jos kaikki menee hyvin ja naimisissa ollaan. Rahat voidaan pitää vaikka kuinka yhteisinä ja vaikka ohjata molempien palkat samalle tilille, vasta kun avioliitto päättyy (ero/kuolema) on avioehdolla merkitystä. Ja omaisuutta voi hankkia yhdessä, molempien nimiin-
Eron tullessa molemmat kai haluavat sen oman, perityn tai jo ennen avioliittoa omistamansa omaisuuden mukaansa. Ei se ole paras sopia kirjallisesti jo silloin, kun avioliittoa ollaan solmimassa?
Avioehtohan on vain sopimus siitä, miten avioliiton päättyessä omaisuus jaetaan. - Liitto päättyy aina
Nimim. Ehdollinenz kirjoittaa asian ytimen..."Avioehtohan on vain sopimus siitä, miten avioliiton päättyessä omaisuus jaetaan"..
Muutenkin kirjoitus on osuva. Avioliitto päätty aina -kuolemaan tai eroon. Kaikki tietysti toivovat, että se ei olisi ero. Mutta elämä on opettanut, että ihmiset ja elämäntilanteet muuttuvat vuosien kuluessa - hyvään tai huonompaan suuntaan.
Ennen liiton päättymistähän pari voi käyttää rahojaan ja muuta omaisuuttaan aivan sopimuksensa mukaan. Ja liiton päättyessä kuolemaan, lapset perivät joka tapauksensa ainakin lakiosansa. - lapsemme perii
Meillä ei avioehtoa tarvita. Kumpikin pitää avioeroa syntinä ja kummallekin avioliitto niin pyhä asia, että sen eteen tehdään kaikki ja sitä paitsi yhteinen perhe on parasta elämässä. Kun sitten on aika kuolla, lapsi saa kaiken, mitä meiltä jää.
- 19+11
Hmm...varmasti joka ikinen naimisiin menevä pariskunta ajattelee/sanoo samalla tavalla, mutta kummasti vain suuri osa avioliitoista päättyy eroon.
Ainahan voi sanoa, että "meillä ei tule noni tapahtumaan". Tulee siitä tietysti parempi mieli. Eikös 90 % autolla ajajista pidä itseään keskimääräistä parempina kuskeinakin...
- Taidat narrata?
Mikä ihme saa sinut kuitenkin lukemaan avioehtopalstaa jos kaikki on noin hyvin? Eikö jo avioehtomahdollisuuden tutkiminenkin ole osaltasi syntiä?
- 34
Onkohan sulla käsitteet avio-oikeus/avioehto olleet kirkkaina juttua käynnistäessäsi, kun julistat ei avioehdolle ja sitten esität ao. kysymyksen.
//Miksi eron tullessa haluaisi enemmän omaisuutta kuin mitä oli y hteen mennessä?//
Vastustamasi avioehto on juuri se sopimus, jolla omaisuudet säilyvät mahdollisimman hyvin (paitsi oma tuhlaus/säästö) ennallaan erotessa. - tiimissä kaks
Mitä merkitystä vaikka olisikin se avio-ehto kun kerran aijotaan olla yhdessä. Avioehto ei tarkoita että pitäisi elää erillisinä talouksina vaan voi ihan hyvin toinen maksaa vaikka 100% kaikesta ja toinen 0%.
Raamatussa ei määritellä mitenkään avio-ehtoa. Voipi olla että toinen tahtoo olla samaa tiimiä puolison kanssa, mutta ei sen jumalan kassa. Täten avio ehdolla voi rajoittaa vaikka jonkun kirkon mahdollista siivua mitä toinen voisi lahjoittaa jos ero tulisi.- 2+11
Ei aviohetoa tarvitakaan jos aiotaan olla yhdessä aina. Mutta aika usein käy niin, että se mitä nyt aiotaan, ei toteudukaan käytännössä. Jos arvioidaan, että naimisiinmenneistä pareista vaikkapa 33% eroaa, tämä aikomus jää toteutumatta 33 % todennäköisyydellä.
Esim yhteistä säästötiliö ei kannata perustaa; jos toinen alkaa ajattelemaanin, että ero voi tulla 4 vuoden päästä, kannattaa hänen lopettaa säästäminen, antaa toisen säästää ja tämä säästämättä jättänyt kuittaa sitten itselleen puolet toisen säästämistä rahoista.
Avioehdon tekemättä jättäminen tarjoaa "hunsvottimaisemmalle" osapuolelle tilaisuuden, joka taas voi tehdä varkaan ;-)
- johanneBeCoola
Meillä avioliitossa on kaikki omaisuus yhteistä rahoista huonekaluihin ja autoon. Otimme avioehdon oikeastaan vain minun vanhempieni takia, sillä he haluavat varmistaa, että heidän kuolemansa jälkeen talo ja maat pysyvät varmasti saman suvun hallinnassa vaikka ero minulle ja miehelleni joskus tulisikin. Toisaalta perimäni omaisuushan on heidän poismenonsa jälkeen minun omaisuuttani ja voisin tehdä sillä mitä haluaisin, mutta tahdon silti kunnioittaa vanhempieni toivomusta.
- jaa..
""Toisaalta perimäni omaisuushan on heidän poismenonsa jälkeen minun omaisuuttani ja""
Ei ihan noinm. Ilman avioehtoa taikka vanhempiesi laatimaa testamenttia missä poisuljetaan puoliso perinnöistä niin perintösi olisi yhteinen eron koittaessa. Eli vanhemmpasi olivat viisaita. Vaimoni täyttää kohta 50v. ja kaikki 7 hänen lapsuuden ystävää ovat eronneet vaikka vielä 40 v. olivat naimisissa. Kaikilla erinlainen omaisuus takanaan joten kylle se avioehto ihan tarpeen ollut.- kyllä juuri noin
"perintösi olisi yhteinen eron koittaessa"
Edellisellä väärää tietoa. Perintö on sen, jolle se lankeaa. Jos Matti perii vanhemmiltaan omaisuutta, siitä ei tule hänen vaimonsa Liisan omaisuutta, ellei Matti erikseen myy tai lahjoita sitä Liisalle (tai ellei Liisa peri sitä Matin kuollessa).
On aivan eri asia, että avioeron sattuessa perintö luetaan mukaan avio-oikeuden alaiseen varallisuuteen, mikäli pariskunnalla ei ole avioehtoa tai perinnönjättäjä ei ole tehnyt avio-oikeuden poistavaa lausumaa testamenttiinsa. Mutta siinä tapauksessa perintö on vain yksi osa avio-oikeuden alaista omaisuutta, ja tasingonlaskentaan otetaan mukaan kaikki muukin puolisoiden omistama omaisuus. Ja laskennan lopputulos sitten kertoo, kumpi osapuoli maksaa tasinkoja ja kuinka paljon.
- Exxon Valdez
Jos on pennitön tyhjätasku akka ja varakas mies.
Tottahan toki fiksu mies tekee näin,nämä hyeenat saadaan pois, kärkkymästä tälle akalle kuulumatonta omaisuutta. - 11.11.11
Sinulle ei-avioehdoile haluaisin kommentoida...et ole ymmärtänyt avioehtoa läheskään täysin, sillä tällähän just turvataan se että lapset saavat just sen mitä pitääkin ja kumpikaan ei saa enempää mitä avioliittoon mennessä on ollut.
Olin 30v naimisissa ja mies haki eron. Nyt olen löytänyt uuden onnen ja menimme naimisiin ja teimme avioehdon, siksi että meidän kummnakin lapset saa just sen mikä heille kuuluu omilta biologisilta vanhemmiltaan. Näin meidän lapset saavat osansa, niinkuin sanoit. Mutta sen voi vain turvata avioehdolla! Hyvä juttu sinänsä, ei suinkaan paha.
Olemme kumpikin 55v. rakastuineta ja onnellisia toisistamme kunnes kuolema meidät erottaa...ja sitten ei ole kummankaan lapsilla riitelimistä mitä perii..
terv. 11.11.11- mk
AInoa asia mit äei avioehdolla pysty poistamaan on lesken asumisoikeus siihen asuntoon missä asuttaa aja se olisi vain toisen puolison omaisuutta ja se kuuluisi avioehdon piiriin.
- hmmm...
Juuri fiksut tekevät avioehdon mikäli omaisuus ero suuri naimisiin mentäessä. Rakkaus on kaukana kun eron hetki koittaa. En tunne yhtään naista joka ei olisi vaatinut mieheltään vähintään puolet omaisuudesta vaikka ei mitään omalla osuudella siihen olisi pannut ja aina maksimaaliset elatusmaksut vaikka itse olisivat suurituloisempia. Tiedän silti monet miehet jotka eron yhteydessä eivät ole vaatineet mitään itselleen vaikka olisivat oikeutettuja siihen. Ovatko naiset ahneempia???. No pointtinini se että jos varallisuusero suuri naimisiinmenohetkellä niin aina avioehto. Eroon nee liitot suuremmaksi osaksi päättyy. Tai vähintään 50/50%. Olen vielä itse uskoakseni hyvissä naimisissa joten lausuntoni ei johdu erostani. Mutta noin 20 tuttavan erot jo kokenut ja ne eivät aina olleet helppoja.
- Kummajainen.
Olen samaa mieltä siitä, että avioehto on paikallaan, jos varallisuus on kovin erilainen avioituessa. Jos molemmat aloittaa nollasta. avioehdolla ei ole merkitystä.
Oma kokemukseni on se, että eron tullessa kumpi tahansa voi olla "ahne" sukupuolesta riippumatta. Se on ikävää.
Kun noin puolet kuitenkin eroaa ja osa heistä avioituu uudelleen, avioehto tulee ihan uuteen valoon. Jos omaisuutta on kertynyt ja lapsiakin, niin on kai luonnollista että haluaa varmistaa omien lapsien perimisoikeuden. Niin se vaan on että veri on vettä sakeampaa. Ainakin minä haluan varmistaa avioehdolla lasteni edun.
- kyllä ehto
Avioehdon voi purkaa myös .mutta jos kävisikin niin,että Toisen iso perintö on lihottanut pesää aikanaan ja ei ole ollut avioehtoa. .Toisen kuollessa leski saa aina tasinkoa Eli varakkaamman puolison nimissä ollut omaisuus tasataan lesken hyväksi yhtäsuureksi..Lapset saavat yhdessä oman puolikkaansa.Sitten leski avioituu uudelleen ja ei tee avioehtoa.Sitten em.lasten vanhempi kuolee.Puolet perinnöstä saa uusi aviopuoliso ja entiset lapset puolet .Eli hupsis alkulähtöön.Näin osa perinnöstä on mennyt aivan vieraalle taholle.Lapset ekasta avioliitosta häviävät mummon ja papan perinnöstä osan isä tai äitipuolelleen. Vain yksi esim.tämä.
- ;;;;;;;;;;;;
Juuri noin. Elämä kun on muutakin kuin "tässä ja nyt."
- mahd. eron tullessa
pidän avioehdolla huolen että ämmä jää puille paljaille hiihhihhhih.
- mk
Yksi aisa unohtu että avioehdonkin voi riitauttaa ja silloin oikeus päättää on ko siihen perusteitä. Yksi tutulla oli avioehto omaisuudesta niin ex vaimo riitauuti aasian niin sai melkein 300t markkaa tasinkoa ja se määrättiin kotitöiden tekemisen perusteeella. Esim: Vaikka on avioehto ja vaimo kotona hoitamassa lapsiaa ja kotirouvana niin aina joutuu maksamaan vaikka avioehto olisi.
- Oppiaikäkaikki
Avioehto kannattaa aina tehdä, vaikka lähdettäisiin omaisuuden suhteen samalta viivalta. Tässä esimerkkinä oma tapaukseni vuosikymmenten takaa:
Avioituessamme meillä oli kummallakin suunnilleen saman verran (=aika vähän) omaisuutta, ja tulommekin yhtä vähäiset. Avioehtoa emme edes harkinneet tekevämme. Olimme aviossa parisenkymmentä vuotta; sinä aikana perin omat, suhteellisen köyhät vanhempani, jolloin myös puolisoni hyötyi varoista. Eron tullessa oli mieheni vanhempien melko varakas kuolinpesä vielä jakamatta (toinen vanhemmista eli vielä); erossa omaisuutemme meni luonnollisesti puoliksi.
Jälkeenpäin olen harmitellut, ettei ehtoa aikoinaan tehty. Lapset jäivät minulle, ja jouduin kasvattamaan heidät aikuisiksi hyvin pienessä asunnossa; jos se vähäinenkin omaisuus, jonka vanhempani jättivät, olisi jäänyt yksinomaan minulle, olisi tilanne ollut toinen. - Ei eron varalle
Esimerkki:
Avioehto voidaan tehdä eron varalle ja/tai kuoleman varalle. Sillä avioliitto päättyy kahdella tavalla: joko avioeroon tai puolison kuolemaan.
Minä (N40) ja tuleva aviopuolisoni (M48). itselläni yksi lapsi, miehelläni edellisestä liitostaan kolme lasta. Ei yhteisiä.
Mieheni vanhemmat ovat erittäin varakkaita, omani keskituloisia. Avioehdolla halusimme varmistaa, että mieheni vanhemmiltaan saama (tuleva) perintö päätyy täysmääräisenä hänen lapsilleen, mikäli mieheni kuolee ennen minua.
Omalle ainokaiselle lapselleni halusin samoin varmistaa omilta vanhemmiltani aikanaan tulevan perinnön.
Avioehdolla ei siis aina rajata avio-oikeutta vain eron sattuessa. Voidaan ajatella hieman pidemmällekin. Ymmärrän. Köyhemmän ja pienituloisemman ei tietenkään kannata tehdä avioehtoa, ellei ole suuret perinnöt tulossa...
- ehdollistakoo
aina kannattaa tehdä avioehto...kummallekin jää omat varansa yms...ero tulee jokaiselle, viimeistään haudassa,,,eli avioehtoa väsäämään mars
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384609Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692341Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532217- 1652069
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279