Hei
Teki vain mieli kirjoittaa johonkin tästä asiasta joka on jo vähän aikaa vaivannut minua.
Minä tunnen olevani jotenkin kiinni vanhemmissani. Olen 17 v. poika. Minulle tulee aina hyvin haikea olo kun menen jonnekkin ystävieni kanssa ja vanhemmat jäävät kaksisteen kotiin.
Meidän perhe on aina ollut todella rikkinäinen. Vanhempani ovat ne klassiset, alkoholisti isä ja marttyyri äiti. Luulen, että rikkinäinen perhe on vaikuttanut hyvinkin paljon tähän minun vanhempien riippuvuuteeni. Siis etenkin äidistä irtautuminen, aikuistuminen ja äitiä ilman eläminen tuntuvat todella vaikealta. Minä vain pelkään että äiti on surullinen ja hänen elämänsä on surullinen. Tai oikeastaan tiedän, että äiti on surullinen, mutta en tiedä, mitä voisin tehdä asialle... Kun äiti elää kuin marttyyri, hän ei ymmärrä että häneen itseensä sattuu. Minä oikein aistin sen, että hän jotenkin vain yrittää antaa lapsilleen kaikkensa ja yrittää tehdä meistä onnellisia... Siitä tulee lapsille paineita, koska meidän pitää olla onnellisia, tai teemme vanhempamme surullisiksi.
Onko kellään muulla vaikeuksia aikuistua tai vaikeuksia päästää irti? Tämä vain ei oikein tunnu normaalilta minusta. Minä en oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä.
Teki vain mieli kirjoittaa johonkin tästä asiasta joka on jo vähän aikaa vaivannut minua.
Minä tunnen olevani jotenkin kiinni vanhemmissani. Olen 17 v. poika. Minulle tulee aina hyvin haikea olo kun menen jonnekkin ystävieni kanssa ja vanhemmat jäävät kaksisteen kotiin.
Meidän perhe on aina ollut todella rikkinäinen. Vanhempani ovat ne klassiset, alkoholisti isä ja marttyyri äiti. Luulen, että rikkinäinen perhe on vaikuttanut hyvinkin paljon tähän minun vanhempien riippuvuuteeni. Siis etenkin äidistä irtautuminen, aikuistuminen ja äitiä ilman eläminen tuntuvat todella vaikealta. Minä vain pelkään että äiti on surullinen ja hänen elämänsä on surullinen. Tai oikeastaan tiedän, että äiti on surullinen, mutta en tiedä, mitä voisin tehdä asialle... Kun äiti elää kuin marttyyri, hän ei ymmärrä että häneen itseensä sattuu. Minä oikein aistin sen, että hän jotenkin vain yrittää antaa lapsilleen kaikkensa ja yrittää tehdä meistä onnellisia... Siitä tulee lapsille paineita, koska meidän pitää olla onnellisia, tai teemme vanhempamme surullisiksi.
Onko kellään muulla vaikeuksia aikuistua tai vaikeuksia päästää irti? Tämä vain ei oikein tunnu normaalilta minusta. Minä en oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
oisiko sulla eroahdistushäiriö?
Mulla on ihan sama ongelma vaikka oon jo yli 20 vuotias.
älkää herran tähden miettikö ikää liikaa.PERHE on PERHETTÄ, tässä meidän suomalaisessa kulttuurissa on tietty aika "erota" perheestä mikä eroaa suuresti esim. Etelä-Euroopan maihin, jossa perhettä arvostetaan aivan eri tavalla. Se, että jää ilman "perusyksikköä" = perhettä on yksinäistä ja.. sanoinkuvaamatonta, se ettei kuulu minnekään, eli arvostakaa perheitänne!
Jatkan kun jaksan:)