KIVA MUTTA YKSINÄINEN

oho tajusin että tää ei nyt ollu kovin helposti avautuva, mutta jos joku yhtään tajusin niin saa toki kommentoida! :-D

Sulla on kaksi hyvää asetta... Sä et ole ujo ja sä pidät uusiin ihmisiin tutustumisesta. Eli silleen hyvät lähtökohdat. Sä voisit periaatteessa tunkea porukkaan mukaan ja alkaa juttelemaan.

Mulla ihan sama homma :D Ihan ku olisin itse kirjoittamaa tekstiä lukenu. En oo myöskään ujo ja pidän uusiin ihmisiin tutustumisesta. Oon aika menevä ja käyn ja koen mielllään uusia asioita.

Kavereita on, mut silti on myös tosi yksinäistäkin. Oon yrittäny tutustua ihmisiin tältäkin palstalta, mut homma aina kariutunu siihen ku toinen ei just puhu mitään tai on _todella_ omituinen ja normaaliin kommunikointiin kykenemätön.

Mun suhtautuminen yksinäisiin on aika säälivä ja teen just niinku säkin, eli mielellään korotan itteni muiden yksinäisten yläpuolelle, vaik mitään syytä ei ole.

Sama homma täälläkin. En ole mitenkään ujo vaikka uusiin ihmisiin tutustuminen vie toki aikansa ja monille se on paljon helpompaa. Mielestäni en ole myöskään mikään täysi friikki tai jotenkin erityisen ruma. Silti olen jäänyt yksin.

Ja tiedän kyllä, että omilla valinnoilla olen pitkälti ajanut itseni tähän tilanteeseen. Käytännössä paras kaverini on kämppis ja sitten on muutama "tuttu" jonka kanssa tulee kyllä juteltua jos kadulla törmätään muttei muuten pidetä mitään yhteyttä. Eniten kuitenkin harmittaa, ettei minulla ole yhtään kaveria vastakkaisen sukupuolen edustajista.

Itse olen kuoppani kaivanut ja taisipa tulla niin syvä, ettei täältä enää nousta. Jos vaan pääsis aikakoneella taaksepäin niin tekisin kaikki toisin.

"Itse olen kuoppani kaivanut ja taisipa tulla niin syvä, ettei täältä enää nousta. Jos vaan pääsis aikakoneella taaksepäin niin tekisin kaikki toisin. "
-Sinäpä sen sanoit... sinäpä sen sanoit. Itse olen myös yksinäinen varsinkin näin kesällä. Onhan niitä joille jutella aina koulun aikana, mutta näin lomillahan sen näkee että on täysin yksin. Aloittajalla pullat hyvin uunissa:uskallat sentään tehdä jotain yksinäisyyden estämiseksi, vaikka se nyt ei olisikaan onnistunut.
Suhtautumiseni yksinäisiin on avoin, koska olenhan itsekin yksin. Ja usein he ovat vain ujoja jotkut tietenkin outoja, mutta kaikki me ollaan erilaisia.

Olen yksinäinen vaikken tunne olevani... viihdyn ihna hyvin itsekseni. En ole ujo, mutta hiljainen. Tutustun helposti uusiin ihmisiin ja tulen toimeen kaikkien kanssa... mitään pysyvää en ole saanut aikaiseksi.. yksi kaveri on rinnalla kulkenut lapsuudesta asti, kohta yli kuusitoista vuotta ollaan tunnettu. Mutta jotenkin mekin olemme alkaneet kasvaa erillemme..... Haluaisin ystäviä, kavereita joille puhua, joiden kanssa viettää aikaa, en kavereita joiden kanssa pitäisi joka viikonloppu raahautua baariin.... ja vielä kun en edes juo..... Onkohan se sitten itseaiheutettua yksinäisyyttä?? Yksi nettituttu oli, viestittelimme pitkään, kuukausi sitten katosi, en tiedä miksi.. ehkä hän vielä vastaa, en kyllä usko.

Minä en itse enää tunne yksinäisyyttä, ne osaa sanoa miltä tuntuu todella olla yksin... kyllä minä pärjään menttaliteetilla pääsee pitkälle...

Juu, tuo on todella tuttu tunne. En muuten tiennyt että täällä edes oli tämmöinen paikka ja että on olemassa muitakin nuoria jotka on yksin. Mä oon nyt 19 ja olen ollut yli 5 vuotta ilman kavereita. Jotenkin siihen tottuu jo, mutta tulee niitä hetkiä tosi usein että tarvitsisi kaveria. Jotenkin niin orpo olo ja samaan aikaan soimaan itseäni kun en ole oikein tehnyt asialle mitään tai olenhan mä tehnyt, mutta netissä vaan. Haluaisin sen kaverin just jonka kanssa voi lähtee jonnekkin kahville tai tehä ylipäätään normaaleja asioita. Sitä kun nysvää kotona kokoaika eikä edes lähde mihinkään ja syy on aina se että kun ei ole ketään kenen kanssa lähteä. Ja kun en juo, niin ei tee mieli mennä baareihinkaan kattoo kun muut örveltää ja juo minkä kerkeää. Olen juu ujo vähän, mutta pidän uusiin ihmisiin tutustumisesta. Olen todella avoin kun saan luvan puhua.(yleensä kukaan ei halua että puhun itsestäni..) Sitten kun yrittää tutustua ihmisiin netissä, niin yleensä ne on outoja siihen nähden minkälaisen kuvan niistä on saanu. Juu höpötin taas liikaa.. Ja netissä kun juttelee niin yleensä törmään vaan niihin ihmisiin jotka ei tykkää musta, sitten kun ne rupee sanomaan jotain typerää siitä että olen yksin niin tuntuu että se oikeasti on mun oma vika että olen yksin. Vaikka tiedän että se ei ole, koska olen kaikki nää vuodet todellakin yrittänyt etsiä ystäviä.

Sama tilanne. Mua on ajanut yksinäisyyteen lähinnä huono itsetunto. Häpeän ja vihaan niin valtavasti itseäni, etten koe ansaitsevani kenenkään ystävyyttä. Tätä ei ihmiset päälle päin huomaa, sillä vaikutat ulospäin oikein sosiaaliselta ja iloiselta. Estän silti kaikkia tulemasta lähelle esittämällä liian kiireistä.

Ajattelen, että mitä järkeä minun on edes yrittää, koska maailmassa on kuitenkin minua niin paljon viehättävempiä, kauniimpia ja kaikinpuolin parempia ihmisiä, että jäisin kakkoseksi joka tapauksessa, joten mielummin olen yksin.

Mistä päin suomee oot "yksin jo 5 vuotta"?

._. tarkalleen ottaen oon kyllä pääkaupunkiseudulta, jos se sua nyt ees kiinnosti..

Joo, tutulta kuulostaa.
Mikä tuollaisessa tilanteessa on harmillisinta, on se, että juuri monet yksinäiset ovat mitä syvällisimpi, empaattisimpia ja sympaattisimpia. Harmillista on nimenomaan se, että ei ole ketään, joka saisi kunnian tuntea sellaisen ihmisen, sillä yksinäinen on yksinäinen ja monesti juuri ujouden takia. Löytyy toisn muustakin syystä kumpuavaa yksinäisyyttä tai sitä, että "vain" tuntee itsensä yksinäiseksi(kuten totesit , asianlaitasi olevan). Itse en varsinaisesti ole yksinäinen, usein kylläkin tunnen itseni sellaiseksi. Tulee vaan joskus niin tyhjä olo.
Minulla on kuusi kaveria, joista ainakin kahta voin kutsua jopa ihan ystäväksi, joille voi jakaa huolensa ja muutenkin keskustella syvällisesti. Ilman heitä olisin ollu "poissa" jo pitkän aikaa.
MUTTA, silti se tyhjyys vain joskus tuntuu, ja raastaa kovastikin.
Mukava olisi myös tutustua yksinäisiin ihmisiin myös täältä netin kautta, mutta kun ei aina tiedä kuka on tosissaan yksinäinen ja kuka käy täällä vain huvikseen pelleilemässä.
Sinä kyllä kuulostat ihan vilpittömältä. :) Hyvä niin...

Huh, sama juttu täälläki. Oon ihan mukava ja hauska ja nii edespäin ja myös itekki tykkään jutella uusille ihmisille mutta siihen se sit jääki et ne on vaa kavereita että ei ystäviä. Amiksessa mul oli "kavereita" mut neki meni heti katki ku valmistuttiin et mut on varmaa helppo unohtaa. Nyt oon kesätöissä ja kaks mukavaa työkamua siel on mut sihen sekin taitaa jääjä. En tiiä sit tuleeko musta jotain negatiivista energiaa että tuolle ei kannata puhua tai jotain vastaavaa, Vaikka hymyilen ja oon ilonen ja nauratan ihmisiä. En tiiä. Kukaan ei paljon mulle soittele tai kutsu minnekkään, onhan miul kaks ala- ja ylä-aste aikaista kaveria. Mut seki jää vähemmälle ku muutan elokuus uudelle paikkakunnalle. Jotenki masentavaa kattoo ku muut on isois kaveriporukois ja pitää hauskaa ku mää vaa kuljen yksin

Ehkä pitäisi olla tyrkympi, eli sen sijaan että aina mietitään täällä "miksi kukaan ei soita mulle" pitäisikin miettiä "miksi minä en soita kenellekään?". Vai onko niin että kaikki ne joille on soittanut ovat kieltäytyneet vähintään kolmasti?

Osa yksinäisyydestä on sitä että etsitään jotakuta jonka kanssa voisi perustaa perheen. Tosin ei se perhekään yksistään tee onnelliseksi jos ei puolisosta ole kaveriksi jakamaan yhteisiä harrastuksia, eli ulkonäkö on heikko valintaperuste.

No mä oon ollu "tyrkky" ja soitellu monta kertaa ja en viitti enään soittaa montaa kertaa koska moni tuntee sen semmosena että ahdistelisin tai häiritsisin. Okei mulla ei oo ollu moneen vuoteen ketään kelle soittaa, mutta sillon kun mulla oli niin sillon soitin.

Mun kohdalla yksinäisyys on sitä että mulla ei oo ystävän ystävää ei edes kaveria. Jos mä ensin lähtisin siitä kaverista liikeelle ja sitten siirtyisin siitä ystävään ja sitten miettisin puolison valintaa.