Vanhat ja kokeneet talousasiantuntijat varoittavat vaikeista ajoista. Viinanen esimerkiksi äskettäin kommentoi, että esitetty talousohjelma ei katkaise valtion velkaantumista alkuunkaan. Kataisen sosialistihallituksen 1,5 mrd sopeuttamistoimille tarvittaisiin todellisuudessa 4 mrd sopeuttamistoimet - siis lähes kolminkertainen määrä!
Pankkien ja muiden Suomi-loisten kannanotot "hallitusta kasvusta" ovat täyttä hömppää. Eläkeläispommi, rutkasti kasvava työttömyys ja korkojen vääjäämätön nousu aiheuttavat jo pelkästään niin valtaisat velvoitteet valtiolle = MEILLE, että verojen korotukset, leikkaukset ja hyvinvointiyhteiskunnan purkaminen on aivan välttämättömyys. Kuka maksaa työttömiksi jääneille ansiosidonnaisen? Se ei ole ammattiliitto, vaan VALTIO. Kuka maksaa eläkkeille jäävien eläkkeet? Eläkerahastot ovat sulaneet ja sulaa indeksien laskiessa huimaa vauhtia, joten maksajaksi tulee VALTIO. Suomalaiset ovat velkaisempia kuin koskaan. Pankkeja ja luottoja ei voi enää kaataa 1990-luvun malliin, joten pankit tarvitsevat tulevaisuudessa merkittäviä tukimuotoja, joiden maksajaksi tulee VALTIO. Jo ala-asteella opetetaan, mikä pitää paikkansakin, että VALTIO OLEMME ME. Me tulemme siis maksamaan seuraavien vuosien budjettialijäämät ja ulkomaisen lisävelan korot RAAKALLA TYÖLLÄ JA UHRAUKSILLA. Joudumme luopumaan eduista, jotka tällä hetkellä meille tarjotaan. En tiedä, moniko ne on ansainnut, mutta luopua joutuu. Lapsilisät verotetaan, asuntolainojen korkotuet poistetaan, kulutusveroja lisätään EI YLELLISYYSKULUTUKSESTA, VAAN TAVALLISEN KANSALAISEN KULUTUKSESTA.
Uutta hallitusta muodostettaessa hyssytellään, että "kyllä tästä selvitään, pikkuleikkauksia tarvitaan vain", mutta todellisuudessa olemme SYVÄN KUILUN PARTAALLA.
Mihin Sinä uskot? Uskotko Juttaan, Jyrkiin ym. ministereihin ja heidän hallitukseensa? Minä en usko.
Suomi kaatuu taas?
3
151
Vastaukset
Raamatussa sanotaan että meillä on sellainen esivalta ja hallitus kuin ansaitsemme.. Eli jos me Suomalaiset olemme paskoja niin meillä on just samanlainen hallitus ja esivalta, siis täysiä paskoja! (RKP, Vihreät ja Vasurit)
- Shark sandwich
Nimimerkki Vaihtoehtoja?: "Eläkerahastot ovat sulaneet" ...
Bullshit! Kannattaa pitäytyä faktoissa ja jättää tuomiopäivänennustukset Jehovan todistajille.- Vaihtoehtoja?
No, pitäydytäänpä sitten faktoissa:
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Eläkerahastojen tuotto jäi tavoitteista/1135265667406
http://www.talletuskorkovertailu.fi/uutiset/2011/04/27/elakerahastojen-tuotto-vaakalaudalla/
Voisitko antaa positiivisemman tulkinnan tälle "Voileipä-hai"? Entä näyttääkö tulevaisuus hyvinkin valoisalta eläkerahastojen suhteen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454422Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232879Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412632Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?831606Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161508- 491229
- 851164
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2021052- 45996
- 59993