Outo uni

Kävelin metsässä ja eteeni tuli kaksi polkua, jotka nousivat ylös mäelle. Näin tiikerin menevän oikeanpuoleista polkua, joten menin itse vasempaa. Kuitenkin polut risteytyivät mäen ylhäällä ja tämä tiikeri oli muuttunut vaaleahiuksiseksi tytöksi, jota en tuntenut. Menimme yhdessä sanaa sanomatta polkua pitkin, kunnes tulimme rakennukseen, jossa oli elottomasti liikkuvia ihmisiä, joilla oli takanaan hahmo, jotka teki aivat samat liikkeet kuin hekin. Etsiessäni omaa hahmoani, näin itseni peilistä, mutten pystynyt katsomaan sitä ja sokaistuin. Kun näköni palasi, olin kahden tämän vaaleahiuksisen tytön kanssa pienessä huoneessa, jossa ei ollut ovia taikka ikkunoita, mutta silti erittäin valoisaa. Meillä molemmilla oli edessä oma laatta seinässä, jossa luki jotain. Kun hän meni omansa luo, pystyin lukemaan omastani selvää suomea. Siinä oli minulle tehtävä, neuvo ja ennustus. Luettuani ne, menin tämän tytön luo, joka itki surullisesti ja koitin lukea hänen laattaansa, mutten pystynyt. Yritin sanoa hänelle jotain, mutta ääneni hidastui ja mataloitui, kuin korvalappustereot, joista patterit ovat loppu. Kuitenkin sain sanottua vaikeasti: "Muista tämä, kun heräät!" Uni sitten loppui niin nopeasti, kuin olisin vain avannut silmäni.

No, mitä siinä laatassa sitten luki? Tehtävän ja ennustuksen unohdin, kun kävin aamulla vessassa, mutta neuvon muistan hyvinkin. Valitettavasti en voi kertoa sitä, sillä se voisi paljastaa ihastukseni henkilöllisyyden. Näin tämän unen noin kuukausi sitten ja se neuvo oli todella auttava korjaamaan väärinkäsityksen, joka oli syntynyt minun ja ihastukseni välille. Tai itse asiassa hän on nykyään minulle muutakin kuin pelkkä ihastus =) Arvoisa lukija, toivottavasti et tylsistynyt kuoliaaksi tätä lukiessa ja hyvää kesän alkua kaikille!!
1498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...se fantasiakirjallisuus syntyy? Olipa hauska juttu, jos neuvo vielä oli päteväkin. Alitajuntasi järjesteli nukkuessasi aivojesi asiaa koskevista tiedonmurusista sinulle ohjeen :)

Unissa tosiaan paljastuu haluja ja jäsentyy tietoa, esimerkiksi opiskeltuasi myöhään illalla. Näitä olen kokenut, mutta valitettavasti en itse ole päässyt neuvoja lukemaan!

Suosittelen unipäiväkirjaa, jos useinkin koet vastaavanlaisia kohtauksia ja saat noinkin tärkeää informaatiota niiden kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unim20 kirjoitti:

Kävelin metsässä ja eteeni tuli kaksi polkua, jotka nousivat ylös mäelle. Näin tiikerin menevän oikeanpuoleista polkua, joten menin itse vasempaa. Kuitenkin polut risteytyivät mäen ylhäällä ja tämä tiikeri oli muuttunut vaaleahiuksiseksi tytöksi, jota en tuntenut. Menimme yhdessä sanaa sanomatta polkua pitkin, kunnes tulimme rakennukseen, jossa oli elottomasti liikkuvia ihmisiä, joilla oli takanaan hahmo, jotka teki aivat samat liikkeet kuin hekin. Etsiessäni omaa hahmoani, näin itseni peilistä, mutten pystynyt katsomaan sitä ja sokaistuin. Kun näköni palasi, olin kahden tämän vaaleahiuksisen tytön kanssa pienessä huoneessa, jossa ei ollut ovia taikka ikkunoita, mutta silti erittäin valoisaa. Meillä molemmilla oli edessä oma laatta seinässä, jossa luki jotain. Kun hän meni omansa luo, pystyin lukemaan omastani selvää suomea. Siinä oli minulle tehtävä, neuvo ja ennustus. Luettuani ne, menin tämän tytön luo, joka itki surullisesti ja koitin lukea hänen laattaansa, mutten pystynyt. Yritin sanoa hänelle jotain, mutta ääneni hidastui ja mataloitui, kuin korvalappustereot, joista patterit ovat loppu. Kuitenkin sain sanottua vaikeasti: "Muista tämä, kun heräät!" Uni sitten loppui niin nopeasti, kuin olisin vain avannut silmäni.

No, mitä siinä laatassa sitten luki? Tehtävän ja ennustuksen unohdin, kun kävin aamulla vessassa, mutta neuvon muistan hyvinkin. Valitettavasti en voi kertoa sitä, sillä se voisi paljastaa ihastukseni henkilöllisyyden. Näin tämän unen noin kuukausi sitten ja se neuvo oli todella auttava korjaamaan väärinkäsityksen, joka oli syntynyt minun ja ihastukseni välille. Tai itse asiassa hän on nykyään minulle muutakin kuin pelkkä ihastus =) Arvoisa lukija, toivottavasti et tylsistynyt kuoliaaksi tätä lukiessa ja hyvää kesän alkua kaikille!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu