Kunnioitus VL:lle

Teidän elämäntapa-trollaamisenne on kyllä voitokasta kaikin puolin. En ole nähnyt näin palkokasvia sieraimeen noukkinutta väkeä yhtä paljon kuin VL-systeemiessä :D

Hilpeää. Annan teille täyden kunnioitukseni, entinen työkaverini oli lesta ja oikein mukava nuori nainen olikin, hoiti työnsä säntillisesti ja paljastui huumorintajultaan erinomaiseksi nuoreksi vesaksi.

Elämäntapanne ja systeeminne on omanne ja se on ihan ok. Hulvatton hupailuhan alkaa kun idioottisakki alkaa arvioimaan sitä "järkisyistä" - eli trollaantuvat siitä että toiset valtisee niinkuin valtisee. Se ei ole teidän huonouttanne vaan arvioijain aivokapasiteetin puutetta.

Trollailua parhaimmillaan. Avaan uuden greippjaffan ja jään naureskelemaan kritisoisillenne :)

30

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuollaiseltahan varsinkin tämän palstan anti saattaa ulkopuolisille näyttäytyä.

      Jos aikuinen valitsee itselleen elämäntavan ja normit, niin se on todellakin ihan ok, kuten totesit. Ongelma vanhoillislestadiolaisuuden osalta on siinä, että vl-uskoa ei pääsääntöisesti valita. Vanhoillislestadiolaiseksi käännytään vain harvoin - vanhoillislestadiolaiseksi synnytään.

      Koska vanhoillislestadiolaisesta elämäntavasta kärsivät pääsäntöisesti lapset ja nuoret, jotka eivät ole osaansa valinneet, on kritiikin tarpeellisuuden vähättely varsin kapeakatseista.

      Kaikki eivät tietenkään vanhoillislestadiolaisuudesta kärsi ja minustakin on surullista, että tällä palstalla pyritään usein leimaamaan ihmisiä ja yksilöitä. Aivan varmasti vl-joukosta löytyy myös fiksuja ja huumorintajuisia ihmisiä :)

      • So, luuletko että meistä kukaan valitsee ympäristöään mihin synnymme?

        Ei, jokainen meistä on yhtälailla yhteisönsä ja maailmankuvansa vanki. Siinä ei ole mitään uutta. Onko suomalaisella lapsella oikeutta olla ei-kapitalismin riivaamassa yhteiskunnassa? Ei ole. Oma "laajempi yhteisömme" on yhtä subjektiivi-idiootti omia lapsiaan kohtaan.

        Sen vähän mitä VL:stä tiedän oman kokemuksen kautta, yksi työkaveri, yksi opiskelukaveri - ei kyseessä ole kovin karu kohtalo. Hyvin nuo näyttävät pärjäävän ihmisinä ja yhteisönä. Olisiko siis syytä kysyä että mitä VL tekee oikein jos he pärjää niinkin hyvin? Mitä opittavaa meillä on?

        Entäpä lasten pakkorokotukset jotka kuuluvat oman valtaväestömme riitteihin? Onko se sitä että riistämme lapsiltamme ja tulevilta sukupolvilta normaalin immuniteetin kehityksen luonnollisin tavoin?

        Oliko Spartalaiseen kulttuuriin syntyminen äärimmäisen väärin ottaen huomioon että heikot heitettiin heti kalliolta alas? Millä määrität oikean ja väärän tässä asiassa, millä oikeudella tuomitset VL:n ehdottomasti vääräksi metodiikasi yhteisön malliksi - koska itse olet ns. individualisestisesti vapaa (ja Mainoksien ja oman aikakautesi aivopesemä siinä missä muutkin kaltaisesi, ja uskottelu yksilövapaudesta on tuon aivopesun ydinoppi!). Millä kehtaat tulla tuomitsemaan?

        Ja huomautan - en ole VL enkä omista uskonnollista asennetta. Olen vapaa ajatuksiltani ja jokseenkin individualistinen. Käytän täsmälleen samaa lähtökohtaa kuin sinä.

        Ihminen syntyy väistämättä johonkin spirituaaliseen yhteyteen. Se voi olla ateistinen yhteys tai se voi olla VL tai se voi olla Jehova tai se voi olla Mormoni. Tämä ei riistä ihmiseltä hänen perimmäistä vapauttaan ja mahdollisuuttaan kyseenalaistaa juuriaan jos sellainen vapaus on olemassa. Hän voi valita olla tekemättä niin ja yleensä siihen on jokin syy. Tämä saattaa muodostua kapinaksi yhteisöä ja sen paradigmoja vastaan (Minulla on käynyt niin valtavirtaa vastaan) - tai se voi olla toteutumatta niin.

        Kritiikki on ok, mutta kun kyse on vaikkapa meikkaamattomasta-töykeästä-kaupantäti-lestasta niin silloin ehkä asialle löytyy muitakin järkeenkäypiä selityksiä kuin se lestadiolaisuus.

        Tällöin siis palstalla esiintyville ei-lestadiolaisille lestadiolaisuus on mitä ilmeisimmin osalle väestä punainen vaate jonka takia on muka oikeus luopua esim... AJATTELUKYVYSTÄ?

        Voisikohan juuri tämän takia olla niin että lestadiolaiset ovat enimmäkseen omissa oloissaan ja niin "mystisiä" - koska muut ovat mitä ilmeisimmin IDIOOTTEJA?

      • Kukkomies kirjoitti:

        So, luuletko että meistä kukaan valitsee ympäristöään mihin synnymme?

        Tarkoitan, mielummin vietän aikaani tiukan uskonnollisessakin seurassa vaikken uskonnollinen olsiikaan kuin perityhmien turhuuksista provosoituvien ääliöiden kanssa.

        Se on järkevä valinta. Ei paras mahdollinen, mutta kun parempaakaan ei ole niin tiukkapipa-uskonnollisuuskin edustaa minun näkökulmastani laadukkuutta idiotismiin verrattuna.

        Mutta toisaalta minua huvittaa typerien provosoituminen, joten viihdyttäkää minua vapaasti :)

        *siemailee greippilimua*

        Niin, ja siis varmaan takana on pohjoista bisneskateutta kun ääliöt eivät tajua että kilpailukykyään voi lisätä sillä ettei tuhlaa rahjoaan telkkariin, viinaan ja meikkeihin.

        "Kyllä teidänkin pitäis istua tyhmälaatikon edessä, juoda viinaa ja läträtä meikkien kaa että olisitte yhtä huonoja kuin me."

        Noin. Nyt minä otan provosointivuoron. En muuten omista telkkaria koska netti on hauskempi, olut maistuu joskus ja meikata ei tarvi kun on rumankarhee äijä. Ihan kohtuullisesti siis menee!

      • Ja siis toisten edustama elämäntapa jossa Jonnet vetää ES-energiajuomaa ja pelaa pleikka kakkosta 4 yöllä päästäkseen kouluun aiheuttamaan ongelmiaan on sitten jotenkin parempi kuin VL?

        Oikeasti. Mulla on kaksi lasta ja sata kertaa mielummin antaisin heille VL-yhteisön normeineen kuin tekisin heistä normaalissa elämässä Jonneja jos noista kahdesta pitäisi valita!

        Miten siis se "muun yhteisön" normien mukainen oleminen on millään tavalla parempi lapselle ja nuorelle kuin VL-elämänkaavan omaksuminen?

        Sun pitäis pystyä siis osoittamaan että muualla asiat on paremmin. Ne ei ole, ellei vanhemmat ole valistuneita. Mutta täten siis VL:t eivät anna vesojensa ainakaan mennä helpolla täysin pieleen - joka on helvetin hyvä juttu yhteisön kannalta loppukädessä.

        Kunnioitusta heille. Mietitään mitä he tekee täsmälleen oikein sensijaan että meitittäisiin mikä on näennäisesti esteettisesti väärin.

      • Kukkomies kirjoitti:

        So, luuletko että meistä kukaan valitsee ympäristöään mihin synnymme?

        Ei, jokainen meistä on yhtälailla yhteisönsä ja maailmankuvansa vanki. Siinä ei ole mitään uutta. Onko suomalaisella lapsella oikeutta olla ei-kapitalismin riivaamassa yhteiskunnassa? Ei ole. Oma "laajempi yhteisömme" on yhtä subjektiivi-idiootti omia lapsiaan kohtaan.

        Sen vähän mitä VL:stä tiedän oman kokemuksen kautta, yksi työkaveri, yksi opiskelukaveri - ei kyseessä ole kovin karu kohtalo. Hyvin nuo näyttävät pärjäävän ihmisinä ja yhteisönä. Olisiko siis syytä kysyä että mitä VL tekee oikein jos he pärjää niinkin hyvin? Mitä opittavaa meillä on?

        Entäpä lasten pakkorokotukset jotka kuuluvat oman valtaväestömme riitteihin? Onko se sitä että riistämme lapsiltamme ja tulevilta sukupolvilta normaalin immuniteetin kehityksen luonnollisin tavoin?

        Oliko Spartalaiseen kulttuuriin syntyminen äärimmäisen väärin ottaen huomioon että heikot heitettiin heti kalliolta alas? Millä määrität oikean ja väärän tässä asiassa, millä oikeudella tuomitset VL:n ehdottomasti vääräksi metodiikasi yhteisön malliksi - koska itse olet ns. individualisestisesti vapaa (ja Mainoksien ja oman aikakautesi aivopesemä siinä missä muutkin kaltaisesi, ja uskottelu yksilövapaudesta on tuon aivopesun ydinoppi!). Millä kehtaat tulla tuomitsemaan?

        Ja huomautan - en ole VL enkä omista uskonnollista asennetta. Olen vapaa ajatuksiltani ja jokseenkin individualistinen. Käytän täsmälleen samaa lähtökohtaa kuin sinä.

        Ihminen syntyy väistämättä johonkin spirituaaliseen yhteyteen. Se voi olla ateistinen yhteys tai se voi olla VL tai se voi olla Jehova tai se voi olla Mormoni. Tämä ei riistä ihmiseltä hänen perimmäistä vapauttaan ja mahdollisuuttaan kyseenalaistaa juuriaan jos sellainen vapaus on olemassa. Hän voi valita olla tekemättä niin ja yleensä siihen on jokin syy. Tämä saattaa muodostua kapinaksi yhteisöä ja sen paradigmoja vastaan (Minulla on käynyt niin valtavirtaa vastaan) - tai se voi olla toteutumatta niin.

        Kritiikki on ok, mutta kun kyse on vaikkapa meikkaamattomasta-töykeästä-kaupantäti-lestasta niin silloin ehkä asialle löytyy muitakin järkeenkäypiä selityksiä kuin se lestadiolaisuus.

        Tällöin siis palstalla esiintyville ei-lestadiolaisille lestadiolaisuus on mitä ilmeisimmin osalle väestä punainen vaate jonka takia on muka oikeus luopua esim... AJATTELUKYVYSTÄ?

        Voisikohan juuri tämän takia olla niin että lestadiolaiset ovat enimmäkseen omissa oloissaan ja niin "mystisiä" - koska muut ovat mitä ilmeisimmin IDIOOTTEJA?

        Eipä tuohon muuta voi todeta, kuin että vl-kriitikoiden niputtaminen samaan nippuun on ihan yhtä idioottimaista kuin kaikkien vl:ienkin niputtaminen samaan nippuun. Vanhoillislestadiolaisuuden kritisoiminen on myöskin eri asia kuin vanhoillislestadiolaisten kritisoiminen - asia, joka on yleisesti tällä palstalla unohduksissa.

        Kaikkia asioita voi lähtökohtaisesti kritisoida ja hyvässä kritiikissä on perustelut mukana. Se, että jotkin vl:t pätjäävät hyvin ei ole mikään puolustus kritiikittömyydelle sen suhteen, että monet ovat myös kärsineet vl-lahkosta. Jopa psykiatreja on tuonut ilmi yhteiskunnallisen huolensa vanhoillislestadiolaisuuden nurjista puolista.

        Koskapa kirjoituksesi, kukkomies, perustuu vain muutamaan tuntemaasi hyvin menestyneeseen vl-ihmiseen, niin suosittelisin kartuttamaan tietoa aiheesta josta kirjoitat. Esim. Hannu Karpo on katsonut aiheelliseksi esittää hieman kritiikkiä ja myöhemmin kertonut että ex-vl:ien kohtalot ovat yksi eniten koskettavimmista tapauksista hänen urallaan.

        Syntisin silmin dokumentti Ylen Areenasta:
        http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=68&a=1708

      • admata kirjoitti:

        No onneksi suomalaisesta perusyhteiskunnasta ei voi syrjäytyä, kun taas VL:stä syrjätyyminen on maailman paskin juttu.

        Osoita että asiat toisaalla ovat paremmin?

      • Kukkomies kirjoitti:

        No onneksi suomalaisesta perusyhteiskunnasta ei voi syrjäytyä, kun taas VL:stä syrjätyyminen on maailman paskin juttu.

        Osoita että asiat toisaalla ovat paremmin?

        Tarkoitan, tunnen suomalaisen perusyhteiskunnan läpikotaisin melkolailla kaikkine ilmiöineen.

        Suomalainen perusyhteiskunta ei tee mitään laadukkaammin kuin lestat tekee.

      • Kukkomies kirjoitti:

        Tarkoitan, tunnen suomalaisen perusyhteiskunnan läpikotaisin melkolailla kaikkine ilmiöineen.

        Suomalainen perusyhteiskunta ei tee mitään laadukkaammin kuin lestat tekee.

        http://www.youtube.com/watch?v=8a0HoHjcnHw

        Kattokaa, tossa suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle jääneet. Miten tää eroaa siitä että VL:t ei ota yhteisöönsä tiettyjä tyyppejä? Eihän meidänkään yhteiskunta ota näitä laulun aiheena olevia.

      • Hienoa!
        Kukkomies kirjoitti:

        Niin, ja siis varmaan takana on pohjoista bisneskateutta kun ääliöt eivät tajua että kilpailukykyään voi lisätä sillä ettei tuhlaa rahjoaan telkkariin, viinaan ja meikkeihin.

        "Kyllä teidänkin pitäis istua tyhmälaatikon edessä, juoda viinaa ja läträtä meikkien kaa että olisitte yhtä huonoja kuin me."

        Noin. Nyt minä otan provosointivuoron. En muuten omista telkkaria koska netti on hauskempi, olut maistuu joskus ja meikata ei tarvi kun on rumankarhee äijä. Ihan kohtuullisesti siis menee!

        Aika kuluu hyvin, kun TYHMÄ keskustelee itsensä kanssa.

      • Citty

        Hetkinen !
        Olenko turhaan pitänyt sinua fiksuna?
        >>>Ongelma ... vanhoillislestadiolaiseksi synnytään.

      • Citty kirjoitti:

        Hetkinen !
        Olenko turhaan pitänyt sinua fiksuna?
        >>>Ongelma ... vanhoillislestadiolaiseksi synnytään.

        >>>Ongelma ... vanhoillislestadiolaiseksi synnytään.

    • Paavo Tillikka

      Näin siinä taas kävi! Pää jäi vetäjän käteen!

      "Voisikohan juuri tämän takia olla niin että lestadiolaiset ovat enimmäkseen omissa oloissaan ja niin "mystisiä" - koska muut ovat mitä ilmeisimmin IDIOOTTEJA?
      "Ja huomautan - en ole VL enkä omista uskonnollista asennetta."

      Siis olet itsekin idiootti!

      • Niin no se idiotismikin on oma valinta. Jos toiminta on tätä tasoa kuin tällä palstalla niin en ihmettele yhtään että miksi VL porukka kokee kaikenkattavasti muiden olevan tyhmiä.

        Voisitko siiis lopettaa omalta osaltasi muiden kuin itsesi leimaamisen, katsos jos olet idiootti se tahraa myös minut - olin minä sellainen tai en - jos esiinnytään "muuna kuin lestana".

        Minä edustan kukkomiestä ja toivon että tyhmyyteeni tai ei-tyhmyyteeni suhtaudutaan sen leiman kautta. Mitä sinä edustat?

    • Paavo Tillikka

      Tulipa nyt palstalle oikein kukko!

    • realistiko..

      No..Otetaanpa hyvät asiat molempien (pää)kirjoittajien viesteistä ja kasvetaan sitä kautta ihmisinä.

      Ja jätetään höpöpuheet pois.

    • Näin näkisin

      Admata ja kumppanit yrittävät täällä epätoivoisesti todistella, että vl-kristitty ei olisi uskovainen sydämensä halusta ja ihan omasta vapaasta tahdostaan...

      No, se heille raukoille suotakoon: valtaosa vl-kristityistä nauraa hekottelee partaansa ja vähät välittää tämän palstan tai admatan oman höpöpalstan "hengen tuotteista".

    • ääni kukolle

      Hyviä analyyseja Kukkomiehellä!

    • kananpoika

      Kukkomiehelle tiedoksi, ettet voi tämän palstan perusteella leimata kaikkia Pohjanmaalaisia entisiksi lestoiksi. Meissä on monia ihan fiksuja ihmisiä.
      Tällä palstalla on oikeasti monesti ihan hyvää kritiikkiä vl-liikkeestä.
      Tiesitkö, että sisäisen selvityksen mukaan liikkeessä on ilmennyt kymmeniä pdf- tapauksia?

      Tuommoiset äijät tulee tänne kukkoilemaan. Toivottavasit poistut täältä.

      • kananpoika

        Siis me vl-liikkeen piirissä kasvaneet emme halua tuollaisia kukkomiehiä tänne pullistelemaan!

    • VL ihailija

      Samoin täysi laidallinen kunnioitusta vanhoillisille.

      Mikä muu voikaan olla se ainut oikea porukka. Ei sitten niin mikään muu täällä universumissa.

      Ahkeria, avustavat pyytettömästi heidän mielesteään epäuskoisia, keräävät koöehti vähäosaisille ja antavat raha- ja ruoka-avustusta.

      Tekevät henkensä kaupalla lähetystyötä Iranissa Sudanissa Irakissa ja kaikissa maissa Jeesuksen lähetyskäskyn mukaan.

      Rakastavat niitä jotka heitä vihaavat eivätkä silti tuomitse ketään koska he tietävät, että heillä ei ole tuomiovaltaa ja jos sitä käyttäisivät heidät itsensä tuomittaisiin viimeisellä tuomiolla sen mukaan, eivät pedofilioi eikä muutakaan irstailua ..jne...Listaa voisi jatkaa kuka jaksaa...

      • Mormonit ja Jehovat on varsin jees kanssa. Jehoviin olen samaistunut hyvin paljon elämänkaavan kannalta, mutta ne typeryydet veren kanssa ja siitä johtuva ilmeinen bullshit kirjaimellisen tulkinnan vs. soveltamisen kanssa (välillä sovelletaan, välillä ei sovelleta) paljastaa että siellä ei ole kaikki kunnossa.

        En ole sanonut että VL on millään tavalla mitään muuta kuin uskonto toisten joukossa, kunhan vain olen nähnyt että se tuottaa tähän maahan ihan ok kunnollisia yksilöitä, joten siis sikäli siinä on jotain opittavaa muillekin.

        Mutta mitä tuolta luin jotain että parta on syntiä? Get real. Parta on karvaa joka kasvaa naamasta luonnostaan. Taitaa olla seurakunnanvanhimmilla tarve todistella auktoriteettiaan ja asemaansa höpölöpöllä jos moista paskaa teille syöttävät. Muistakaahan VL-väki että ihmisiä ne ovat ne raamatuntulkitsijatkin ja ihmisillä on aina taipumus koittaa rajojaan ja unohtaa että ovat vaan ihmisiä.

        Itse olen anarkisti enkä usko auktoriteetteihin, arvioin asioita vain sen mukaan mikä käy järkeen ja on kohtuullista.

    • Kukkomiehelle

      Pysy ihmeessä palstalla. Hyvä, että edes joku viitsii välillä heitellä kapuloita Admatan, Melperi1:n ym. vl-vihaajien rattaisiin.

    • laitilan mallaskukko

      panitko sitä entistä vl tyttötyökaveriasi hanuriin?

      p.s. muista sit mitä tapahtuu kun kukko laulaa kolmannen kerran...

    • kanainen

      Hyvä kukkomies! Jatka vaan samaan malliin!

    • Armosta uskomassa

      Kiitos Kukkomies! Olet mahtava mies! :)

      • Voi voi

        Voi jos vl-pirut teitä kiittää!

    • En todella!

      Minä en avaajan tavoin kunnioita vl-pedofiileja.

      • Kunnioitatko sitten luterilaisia, ortodoksisia, katolisia, protestantteja, buddhalaisia, ateistisia, islamilaisia, jehovan todistaja, mormoni, konfutse tai saatananpalvoja-pedofiileja?

        Mitä jos lopettaisit sotkemasta näitä kahta asiaa mielessäsi yhteen.

        1) Jos tiedät jotain pedofiliasta niin kiinnitä huomiosi siihen pedofiliaan, älä uskontoon. Se on niin vakava juttu ettei sitä kannata sotkea muilla asioilla. Jos tiedät pedofiileistä - ilmoita heidät heti poliisille vaikka nettivinkissä.

        2) Kunnioita uskontoa, se ei tarkoita sokeutta - vaan sitä että osaat erottaa asiat toisistaan. Minusta vaikuttaa ennenkaikkea siltä että yrität mollata uskontoa jolloin olet tehnyt pedofilian uhreista oman uskontoon suuntautuvan vendettasi välineen. Se on aika helvetin ällöttävää.

        Pedofilia on pedofiliaa ja Vanhoillis-Lestadiolaisuus on Vanhoillis-Lestadiolaisuutta. Jos vedät ehdottoman yhtäläisyysmerkin tälle teet selvästikin dramaattisen ajatusvirheen.

        Jos taas uskonnolliset yhteisöt yleensäkin - joka on mahdollista - pitävät vittansa alla laajemminkin pedofiliaa (johon minä uskon, en yksittäisten uskonnonnormien kautta vaan siksi että valtajärjestelmiä käytetään väärin ja jumalan auktoriteettiin vetoaminen on yksi valtajärjestelmän perusta. Yhtälailla kapitalismi on mahdollistanut pedofiili-matkailun köyhiin maihin ja tehnyt siitä bisnestä - rahan valtajärjestelmän kautta- mutta ilmeisesti et kiinnitä tähän huomiotasi koska on niin kiire lyödä kaikkia VL:n jäseniä?.) ... niin, jos vedät uskontojen ja pedofilian välille yhtäläisyysmerkin niin eikö silloin asiaa pitäisi käsitellä joko rikos, yleistä uskonnosta tai kenties jopa filosofia palstalla?

        Myönnä että olet ottanut pedofilian miekaksesi jolla taistelet VL:ää vastaan. Se on ällöttävää, koska sekä syytät niitä uskontonsa perusteella jotka pedofiliaan eivät ole sotkeentuneet vaan ovat kunnon ihmisiä - ja käytät todellakin oman vihapuheesi aseena hyväksikäytön uhreja - käyttämällä heitä lisää hyväksi - ei siksi että sinua kiinnostaisi ajaa pedofilian uhrien oikeuksia - vaan siksi että sinua kiinnostaa lyödä uskovia.

        Siivoa ensin omat harhasi ja väärinkäytöksesi.

    • hyvähyvä!

      Täältä myös ääni kukkomiehelle!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      162
      12387
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4640
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      139
      3659
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe