Onko täällä ihmisiä joilla kokemuksia kaukosuhteesta, tai ei kovinkaan kauko, mutta kuitenkin niin että molemmat asuu eri paikkakunnilla.
Tapasin tuossa viime talvena mielettömän ihanan naisen ja nyt ollaan nähty silloin tällöin ja vietetty jonkin verran aikaa yhdessä. Ei tätä vielä voi seurusteluksi sanoa, mutta kovin siltä vaikuttaa että pikkuhiljaa ollaan siihen suuntaan menossa. Asutaan eri kaupungeissa, minä Jyväskylässä ja hän Tampereella.
Käytännössä me varmaankin näkisimme toisiamme viikonloppuina, tuskin joka vl, ja sitten loma-aikoina ja muina vapaapäivinä. Se nyt kuitenkin on aika harvoin kun aikuisista ihmisistä puhutaan...
Millaisia haasteita te muut etäsuhdetta pitävät olette kohdanneet? Eli siis, mitä tuleman pitää jos, ja toivottavasti kun, tästä nyt suhde sitten alkaa! Kertokaa ihmiset ja kokemeemmat!!
Tapasin tuossa viime talvena mielettömän ihanan naisen ja nyt ollaan nähty silloin tällöin ja vietetty jonkin verran aikaa yhdessä. Ei tätä vielä voi seurusteluksi sanoa, mutta kovin siltä vaikuttaa että pikkuhiljaa ollaan siihen suuntaan menossa. Asutaan eri kaupungeissa, minä Jyväskylässä ja hän Tampereella.
Käytännössä me varmaankin näkisimme toisiamme viikonloppuina, tuskin joka vl, ja sitten loma-aikoina ja muina vapaapäivinä. Se nyt kuitenkin on aika harvoin kun aikuisista ihmisistä puhutaan...
Millaisia haasteita te muut etäsuhdetta pitävät olette kohdanneet? Eli siis, mitä tuleman pitää jos, ja toivottavasti kun, tästä nyt suhde sitten alkaa! Kertokaa ihmiset ja kokemeemmat!!
Vastaukset 19
Vanhimmat
On kokemusta etäsuhteista. Ei kiitos enää koskaan. Menee paljon energiaa ja rahaa matkustamiseen. Ja myös kavereita ja omaa perhettä tulee nähtyä harvemmin.
Tai eihän sitä voi tietää, jos tosissaan rakastuu. Sittenhän voisi kuvitellakin muuttavansa toisen luo. Mutta sellaista ihmistä ei ole vielä vastaan tullut, joka olisi sydämeni vienyt. :)
Edellinen etäsuhteeni kesti noin vuoden verran. Välimatkaa oli sellaiset 200 km. En mä ainakaan siitä nauttinut. Monesti olisi tehnyt mieli jäädä kotiin viettään omaa vkonloppu aikaa, mutta velvollisuudesta tuli lähdettyä toisen luo. Rasittavaa pidemmän päälle. Ja sitten kun toinen oli vielä epäsosiaalinen, niin vkonloput oli pelkkää neljän seinän sisällä nyhväämistä.
Ei varmaan mitään tosirakkautta ollu kun velvollisuudesta matkustelit. 200 km ei ole pitkä välimatka.
Mulla ainakin on pelkästään hyviä kokemuksia etäsuhteista(parikin takana). Suhdekin voi erittäin hyvin, kun näki vähemmän ja aina ehti tulla ikävä toista.
Toimii! Joillakin jopa paremmin, kuin samalla paikkakunnalla asuttaessa. Molemmilla on omaa aikaa ja tilaa ja toisen kainalossa on sitten aivan autuasta olla, kun ei vähään aikaan ole nähnyt :)
Mutta jos välimatkaa alkaa olla se 200 km, niin voisi vähän hymy hyytyä... Ja tietenkin luottamuksen pitää olla huipussaan, ei sillä että sen ei tarvitsisi muuten olla, mutta varsinkin kaukosuhteessa.
Ikävä ja isot puhelinlaskut!
Edellinen suhteeni alkoi niin että asuttiin eri kaupungeissa. Pari vuotta ajeltiin edestakaisin ja nähtiin aina kun mahdollista. Joskun kesken työpäivän päätin että ajan töiden jälkeen rakkaani kainaloon, aamulla on vaan pari tuntia pidempi työmatka. :-)
Joku jo edellä totesi, että toisaalta hyvä kun "omalla ajalla" ehtii nähdä kavereita ja hoitaa omia juttuja. Mutta kun on sen oman rakkaan luona, niin nauttii niistä hetkistä täysillä.
Tsemppiä teille! Tärkeetä on myös tutustua kumppanin ystäviin ja perheeseen. Kahdenkeskiseen nysväämiseen kyllästyy aika äkkiä. Onhan niitä suhteita jossa toinen asuu viikot toisella paikkakunnalla töiden takia. Ei nekään mahdottomuuteen kaadu! Onnea!
Ei 200km ole mikään kauko-...
Mulla on myös kokemuksia etäsuhteista. Voin sanoa että matkustaessa bussilla VAIN se 200 km, on todella rasittavaa. Vie energiaa ja syö isompaakin palkkapussia kulkiessaan joka viikonloppu noinkin "lyhyttä" matkaa. Bussilla siis ainakin!
Minä satuin olemaan hän joka matkusti enimmäkseen viimeisimmässä etäsuhteessa. Päätin sen jäävän viimeisekseni.
Ja todellakin, kaikki muu elämä jää paljon vähemmälle. Ei näe ystäviään, ei perhettään. Ei jaksa hoitaa omaa kotiaan. Sillä raskaan työviikon jälkeen matkustaa viikonlopuksi toisen osapuolen luo ekalla (perj.) mahdollisella bussilla ja palaa viimeisellä (sunn.) mahdollisella bussilla taas kotiin työviikon alkaessa.
Viikonloppuna hänen luonaan unet voivat jäädä vähiin.
Viikolla saattaa käydä niin että puhuu puhelimessa kaikki illat ja mahdolliset vapaa-ajat hänen kanssaan.
En mäkään nauttinut lainkaan viimeisimmästä etäsuhteesta. Useasti olisin halunnut olla matkustamatta ja levätä kunnolla, vain olla. Kuitenkin jostain kumman syystä puristin voimani jotta pääsin hänen luokseen viikonlopuksi. Taisi olla aikaisemminkin mainittu velvollisuuden tunne miksi niin tein.
Mä ainakin olin todella väsynyt aina hänen luonaan viikonloppuisin enkä jaksanut tehdä juuri mitään.
Jos sä olit se huomattavasti matkustavampi osapuoli sun olisi pitänyt olla napakampi ja vaatia enemmän tasapuolisuutta siihen hommaan. Ja oliko pakko viettää joka viikonloppu yhdessä? Teidän suhteen käyttännön asiat tuntuivat olevan huonosti ja matkustamisen suhteen huonosti suunniteltu ja siitä saat syyttää myös itseäsi. Eli jos et osaa olla napakampi niin sun todella kannattaa sanoa ei etäsuhteelle. 200 km on pitkä välimatka kävellen tai pyörällä mut ei autolla, bussilla tai junalla.
Tiedän että olisi pitänyt vaatia tasapuolisuutta.
Ja tokihan syytinkin itseäni..ketäs muutakaan???
Järjestely meni noin koska olin enemmän tienaava osapuoli. Eikä todellakaan ollut pakko viettää jokaista viikonloppua yhdessä. Mutta kun tietänet jotakin ihastumisesta ja rakastumisesta, niiden herättämistä tunteista..siitä miten erilaiseksi "maailma" muuttuu rakastuneena ollessa..miten näet kaiken eri silmin; saatat jopa ymmärtää ;)
Kerroin vain omasta etäsuhde-kokemuksestani alkuperäiselle kysyjälle; lähinnä joitakin asioita joita voi olla hyvä ottaa huomioon. Ja omat mielipiteeni niistä.
Kun kerran vuoden verran tätä rumbaa pyörititte niin eikö koskaan tullut mieleen tai puheeksi yhteenmuuttaminen? Vai eikö rakkaus jommalta kummalta puolelta riittänyt moiseen uhraukseen?
En ole maininnut minkä verran "rumbaa" kesti. Aikaisemmin joku toinen tässä keskustelussa puhui "vuodesta". Oletit ilmeisesti mun olevan sama henkilö. Mutta en ole.
Yhteenmuuttaminen vaatii aina uhrauksia molemmilta. Eikä ainoastaan toiselta osapuolelta. Kuten ei rakkauskaan eli sun sanojen mukaan "jommalta kummalta puolelta".
Riippuen minne muutetaan, muuttaako toinen toisen luo vai hankitaanko uusi yhteinen koti. Entä huonekalut, tekstiilit yms yhdistetäänkö molemmilta vai otetaanko vain toiselta tai hankitaanko kokonaan uudet.
Tuollaiset asiat eivät ole täysin itsestäänselvyyksiä. Toisille ne saattavat olla hyvinkin tärkeitä asioita, riippuen luonteesta ja persoonasta. Toiset taasen vähät välittävät.
Nyt vuorostani mä oletan asioita:
Vaikutat jotenkin katkeroituneelta "etäsuhteessa maailman ääriin" -persoonalta. Kukaan ei pakota sua(kaan) siihen.
Asutko pienellä paikkakunnalla ja elät kaapissa jolloin olet hakeutunut etäsuhteeseen 200 km - ääretön?
Rikkaat isi ja äiti vippaavat matkarahat sulle "viikkorahana"? Vaikka oletkin jo täysi-ikäinen ja sun pitäisi osata sekä kyetä huolehtimaan omista menoistasi ja kulutuksistasi?
Kerro minkä pituinen on matka jonka joudut matkustamaan hänen luokseen? Kuinka usein? Puhutko nimenomaan etäsuhde-kokemuksesta?
Miten sinä vietät aikasi matkustaessa? Lukemalla? Ristikoilla? Sudokuilla? Juoruamalla puhelimessa? ..ja ollen se henkilö joka häiritsee muita matkustajia kovaäänisellä puheellaan ja kikattelullaan?
Mitäpä jos esimerkiksi toisella osapuolella olisi matkapahoinvointia?
Tietääkseni on olemassa todella hyviä matkapahoinvointilääkkeitä mutta olen kuullut etteivät nekään aina tehoa.
Nyt toistan itseäni:
Alkuperäinen kysyjä saattoi kysyä muiden kokemuksia jotta tietäisi mitä hänen itse kannattaa ottaa huomioon mahdollisessa etäsuhteessaan.
Riippuen ihmisluonteista, persoonista ja monista muista asioista; toisille etäsuhteet sopivat, toisille ei.
Olettamuksesi menivät ihan päin p:tä. Olen yli 40-kymppinen, isä ja äiti eivät ole taloudellisesti avittaneet 20-vuoteen. Muutin suurelta paikkakunnalta pienempään koska mulle oli siihen parempi mahdollisuus kuin tyttiksellä muuttaa mun luo sinne suuremmalle paikkakunnalle. Asiasta keskusteltiin ja sellaiseen ratkaisuun päädyttiin. Ennen muuttoa maantieteellistä välimatkaa oli noin 500 km. Olen tätä suhdetta aikaisemmin ollu suhteessa joka alko etäsuhteen. Silloin tyttis muutti mun luo. Välimatkaa oli toi sun 200 km. Kun rakkaus on molemminpuolista ei yhteenmuuttaminen ole mikään uhraus. Huonekalut ja kämppähommat ovat järjestelykysymyksiä. Siinä olet oikeassa toisille sopii etäsuhteet toisille ei ja samaa voin sanoa myös yhteenmuuttamisesta.
Olen jopa helpottunut kun veikkaukseni meni päin p:tä.
En sanonut yhteenmuuttamisen olevan uhraus. Vaan sanoin sen vaativan uhrauksia molemmilta. Tapahtukoon ne sitten sovussa tai ei mutta joitakin uhrauksia tapahtuu vaikkei niitä ajateltaisi nimenomaan uhrauksina.
"Emme tarvitse kahta 160 senttistä parivuodetta eikä meille mahtuisikaan, kumpi valitaan." JNE JNE.
Tietenkin ne ovat nimenomaan myöskin järjestelykysymyksiä..sillä jotenkin ne pitää järkätä.
Ja huomasin; heti kun oma välimatkasi, 500 km oli pidempi kuin esim mun; nostat täällä kauhean haloon "kun mä olen matkustanu 500 kilometriä mun tyttiksen luokse". Tuosta melkeinpä voisi päätellä, että olet nimenomaan uhrannut itsesi matkustaessasi jopa 500 km. Juuri siksi ajattelet niin ettei kenellekään muulle parisataa kilsaa pitäisi tuntua miltään.
Matkapahoinvoinnin lisäksi on olemassa paljon muitakin asioita joka voi tehdä ihmisen matkustamisen vaikka jo 10 km:n matkalla sietämättömäksi.
Esim paha reuma, paha astma (aina busseissa sekä junissa on joku n. pullollisen hajustetta päälleen kaatanut ihminen) ..
Mikä oli matkustamistapasi? Bussi? Juna? Vai mikä julkisen liikenteen muoto? Taxia ei lasketa koska sillä voi hinata laiskan arsenaalinsa ovelta ovelle!
Lushly mikä oli etäisyyteni ja vastasin kysymykseen et 500 km, jos mielsit sen haloon nostamiseksi niin se on sun tulkinta. En ole koskaan kokenut yhteenmuuttamisessa tai matkustamisessa rakkaani mitään uhrauksella tapasta. Kerroit matkustamiseen liittyvistä ongelmista kuten pahoinvointi, astma jne. yleisellä tasolla mut et omakohtaisesti niin en katso tarpeelliseksi tehdä selontekoa matkustusmuodostani. Sulle on etäsuhde ollu huono kokemus mulle ei. En jaksa vääntää tätä asiaa enempää.
Rakastuin naiseen (ja hän minuun), joka ei asunut samassa maassa ei edes samalla mantereella kuin minä. Ensimmäisen seurusteluvuoden aikana paloi rahaa ja aikaa matkustamiseen, puolin ja toisin, sillä välimatkaa oli vain vaivaiset 15460 km. Olimme molemmat valmiita muuttamaan ja toisena seurusteluvuonna asuimmekin sitten yhdessä.
Luin kerran jostain; "rakkaudella ei ole välimatkaa, ihastumisella on", ja näinhän se on oli kysymyksessä sitten 200 tai 15000 km.
Hyvää juhannusta!
Vuosi meni kaukosuhteessa Helsinki-Tampere. Sinänsä helpottava tekijä oli, kun tiesimme, että pääsemme muuttamaan yhteen tuon ajan jälkeen, kun työsuhteeni ja määräaikainen vuokrasopimukseni loppuu Helsingissä. Minä olin se joka yleensä matkusti, koska minulla oli enemmän rahaa. Kultani toki vastusteli tätä, mutta eihän siinä olisi ollut mitään järkeä, että minä tienaan yli 2000e kuussa ja hän elää opintotuella, että hän sitten vähäisistä pennosistaan alkaisi reissaamaan. Olimme melkein joka viikonloppu yhdessä. Joskus poikkesin käymään Tampereella myös viikolla. Välillä toki ikävä oli kova ja välimatka aiheutti erimielisyyksiä, kun asioista ei päästy keskustelemaan vaan tuli väärinymmärryksiä. Kaikki meni kuitenkin niin hienosti, että muutimme yhteen heti kun se oli mahdollista ja ainakin omasta puolestani voin sanoa, että oikea ratkaisu näyttää olleen (:
Tietenkään tämä ei sovi kaikille. Etuna meillä oli kaupungit, joiden välillä on helppo matkustaa julkisilla. Työ- ja opiskelupaikat, jotka joustivat hieman ja saatoimme esimerkiksi viettää vielä su-ma yön yhdessä, kun lähdin töihin aamujunalla Helsinkiin suoraan Tampereelta. Olemme molemmat ihmisiä, jotka tarvitsevat tilaa, joten muutama eropäivä oli ihan helpottavaakin välillä. Lisäksi elämässämme ei ollut paljon muuta, joka olisi voinut kärsiä suhteestamme. Tarkoitan esimerkiksi harrastuksia ja ystäviä. Olimme molemmat hiljattain muuttaneet uusiin kaupunkeihin, eikä kummallakaan ollut uudessa paikassa mitään, mistä olisi pitänyt luopua yhteisten viikonloppujen vuoksi.
Etäsuhteista on jonkin verran kokemusta. Ehkä se onnistuu väliaikaisena ratkaisuna, mutta mukavampi olisi tietenkin nähdä aina kuin vain voi ja etäsuhteessa se ei oikein onnistu. Kun näkee harvoin ja ei elä sitä arkea yhdessä, menee hieman kauemmin aikaa nähdä se todellinen minuus. Tärkeintä lienee, että kumpikin on valmis matkusteluun (ei vain toinen) eli kumpikin on kiinnostuneita toisesta.
Siis olet juväskylässä ja hän tampreella joten sehän noin 168km välistä.On se helppo kulkea suoraan junalla jkl-tre joskus.Jos pelkkä kyseessä opiskelun ajalta niin kestäisin kyllä varmasti paitsi jos todella vakitunaisesti työpaikalla tampereella niin ehkä niin hieman vaikeampaa suhteen kanssa.En tiedä onko tyttöystäväsi opiskelemassa tampereella tai töissä,mutta entä jos hän vain opiskelun vuoksi täytyy eri paikkakunnalla ja opiskelun jälkeen ehkä takaisin sinun luona?Sitä ajatellaan etukäteen jos tapahtuu niin.Olen kokenut etäsuhteet koska äkkiä olen etelä-savossa ja tyttöystäväni on etelä-suomessa joten ajattelin,että on pakko kestämään jonkin aikaa ja hän eri mieltä asiasta kuin luuli niin.Nyt tyttöystäväni muutti tänne paikkakunnalleni onnistua.Jos opiskelu niin sehän vain 2-3 vuotta ja ei olisi pakko olla jäädä sinne missä viimeksi paikkakunnalla.Mut jos hän saisi työpaikan muualta niin meinaisitko lähteä hänen kanssa perään?Olin itse miettinyt asioita,että ei se minua haittaisi kun riippuen tyttöystävän mukaan tai omani mahdollisuuden mukaan vaikka ammatin alalla onko sieltä löytyisi.Toki ehkä sitä useimmiten isoissa kaupungissa saisi työn kuin pelkkä kylässä tuskin.Tokihan olen aika kovin itsepäinen jos tyttöystäväni asuu eri paikkakunnalla koska en ihan heti luovuttaa kunpa jos ei tapahtua hänelle tai minulle uusia asioita.Jos tapailette vain viikonloppuisin ja lomien ajalta niin ok,mutta jos sinusta aika hankala niin puhuisit asiasta hänen kanssa paitsi ei nyt kannata heti "erota" sitä.Jos olette valmiiksi kestämään suhteestanne niin sehän selvä.On ajattelin joskus eri asioista,että jos asuimme liian kaukana niin ehkä ei tulisi toimia suhdeessa sitä.Olisin mielummin puhua tyttöystävän kanssa enemmän lopullisen tulokset mitä.Jos todella rakastat häntä niin voisitko kestää odottaa hänen palata tampereelta?Tietenkin saa olla sähköpostilla ehkä lähes joka päivä.onhan myös oovoolla kasvosten puhua..Tiesittekö?Oovoo ei ole kovin turvallista,mutta voittehan "hylkää" kutsun jos ette tunnne tai kiinnosta nimimerkkiä sitä "ingore" pistä sitä.Vaikka toinen vaihtoehto onkin windows messengeriä toisistaan ja on se turvallista.Olimmehan kestäneet joskus vaikeuksia ja selvisimme,mutta emme voi luvassa mitä näytältä tulevaisuudessamme on myöhempää kunpa tärkeintä kestäisimme jotain ja selvitämme asioista jotain.Siis olimme jo yhdessä kohta kai 6 vuotta sellaista ala-ja ylämäkejä.Teidän asioista päättää mitä teette minkä voitte.En ole pakottanut teitä jos pystyisitte jotakin kanssanne.Tsemppiä!
Kyllä, kokemusta on. Tälläkin hetkellä etäsuhteessa eletään, mutta onneksi ei enää kovin pitkään :) Tyttöystäväni on joutunut töidensä puolesta olemaan ulkomailla useitakin kuukausia. Kauhea ikävähän se aina tulee kun ei näe ja varsinkin silloin, kun hän lähtee takaisin töidensä pariin. Luottamusta ainakin tälläinen testaa, mutta me olemme kokeneet, että erossaolo on tehnyt meistä vain vahvempia ja että todellakin haluamme jatkossa elää elämää yhdessä ja rakastamme toisiamme. Millään muulla ei ole merkitystä jos vain rakastaa ja haluaa olla toisen kanssa yhdessä :) Uskon kyllä, että Tampere-Jyväskylä suhde onnistuu,koska matkaa ei tosiaan ole kovinkaan paljon. Toiseen pitää vaan osata luottaa ja sitten nauttia antaumuksella niistä yhteisistä hetkistä ;)
Onnea teille!