Paavali oli kastamaton katolilainen valehtelija, yksi rikollisen kristinuskon perustajista joka tapatti ihmisiä.
HUOM! PIETARIN ANTAMA VAROITUS!!!
2.Pietarin kirje:
3:15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
3:16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
3:17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
Näin ollen Jeesuksen OMA ja AITO opetuslapsi on todistanut Paavali valehtelijaksi!
Sen lisäksi Paavali oli Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkoja tapattamalla ihmisiä. Ja Paavali saatanaa herranaan jumaloivana oli rikollisen kristinuskon perustaja jonka toimesta Jeesusta seuranneet kristilliset murhattiin.
Juutalaisten, Jeesuksenkin vihaajana Paavali on tuskissaan helevitissä saatanan enkeleiden seurassa Luder/Lutherin ja Hitlerin kera.
Tosin Paavali katu tekojaa ja yritti eroon saatanasta, onnistumatta:
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
Goottilaisia herroja; Paavali, Luder/Lutheri ja Hitleri!
Kaikki nuo tyypit olivat Jeesusta ja Juutalaisia vihaavia GOOTTEJA!
Gootteja kutsutaan/ovat nimeään vaihtaneina itse rakkaina valehtelijoita, ruotsalaisia. Gooteilla on kansana/heimona pitkä ja rikollinen historia. Se tunnetaan ylli 4000 vuoden ajalta mutta siitä ei opeteta kouluissa. Tuon sivistyksen saastuttamassa suomessa goottien johdolla suomen kirkko oli aktiivisesti tapattamassa omia uskovaisia 1918.
Gooteille on ollut oma raamattu jonka mukaan Jeesus vieraili Upsalan temppelissä! Gooteille ja heidän tukijoilleen rikollisina ja valehtelijoina ominaista on sepittää teorioita joihin uskovat. Ja kun heidän uskomukset osoittautuu vääriksi niin keksivät uuden teorian vahvistamaan valetta uskottavaksi valheeksi!
1600 -luvulla esitetyn väitteen mukaan gootit/ruotsalaiset ovat kaikkien loisteliaiden rotujen, sivistyksen, kansantarjujen ja kaikkien uskontojen alkuperä (Olof Rydbeck Ruotsi, Petrus Bång, Teologian professri, Åbo akademi 1679). Tarinan mukaan Atlantis on uponnut Vaxholmin edustalle ja Aatami ja Eeva ovat tietenkin gootteja. Tarinan mukaan Aatami toimi piispana Kälkestadissa Ruotsissa jota ei varmasti ollut olemassa Aatamin aikaan, kyseinen alue oli jääkauden jälkeen silloin vielä meren pohjaa!!!
Itsarakkaudellaan ja rikollisuudellaan ovat gootit saastuttaneen suomea ja suomalaisia. Toivat rikollisen kristinuskon tappamalla, raiskaamalla, ryöstämällä jne kristillisia suomalaisia. Suomalaisilla oli sivistyneisyys, Laki jne ennekuin heidän ruotsalaisten toimesta pakotettiin rikollisuuten, omia uskovaisiakin tappaneisiin sieluttomuuden rikollisuuteen.
Suomen ja Venäjän välisille sodilla on juuret ruotsalaisten sotkeutumisesta suomelaisten asioihin, mm. suomessa toimineet ruotsalaiset terroristit ovat tappaneet korkea arvoisia herroja suomessa. Samaa rikollisuutta on edelleen ruotsissa, Palmen murha, Anna Lindin murha jne... Sieluttomien sivistymättömyys tulee esiin rikollisuutena niin uskonnoissa kuin politiikassakin...

Vastaukset 5
Vanhimmat
Paavalin oppia tuetaan mm. lestadiolaisten toimesta. Näin ollen on selvää että lestadiolaiset kuuluvat katolilaisuuteen niinkuin luterilaiset yleensä. Kaikki nämä järjestöt ovat suoraan toisiinsa kuuluvia rikollisen veljeskunnan turmelemia juutalaisten vihaajia, Jeesustakin...
örvelö , sinä olet se valehtelija , etkö huomaa ... eilen vartasin
tuohon asitykseesi , eiklö mennyt sinun mieletäsi hyvin ,sinä
et vaan voi tunnustaa koko esitystäni ., vaikka sinä vinkut mitä
olen sitä mieltä vieläkin että örvelön on puhuttava totuutta . tuo
valehtelu ei ole mistään kotoisin .
Ole perkeleen trodistaja hiljaa, Jeesuksen nimessä ja veressä poistu keskuudestamme.
Kiitos Jeesus että kuulet rukouksemme. Pyhiesi rienaaminen on nyt saavuttanut lakipisteensä.
Raamatun mukaan uskot tulee loppumaan ja lestadiolaiset pääsee rakentamaansa helevettiin Paavalin, Luder/Lutheri, Hitlerin ja muiden juutalaisten vihaajien joukkoon.
Örvelö , mistä olet kuulluut tuon nimisistä lestoista ,,meillä on
Es/Lesta porukat rakkaita , mutta on kaikki jotka haluavat olla
Jeesuksen opetus lapsia tänäänkin . . .Siinä sanoi nm. perkele
hiljaa ...Kaikkien uskovien puoleta MINÄKIN LÄHETÄN RUKO -
UKSEN JEESUKSEN NIMESSÄ KORKEUTEEN , HOIDA ÖRVELÖ
POIS PASTALTAMME MAHDOLLISIMMAN NOPEASTI . TÄTÄ
RUKOILEN JEESUKSEN NIMESSÄ JA VERESSÄ .