Näpsäyttelijä

Virtasen aviopari oli jo pitkään yrittänyt saada lasta, mutta he eivät millään onnistuneet joten he päättivät käyttää siitosisää saattaakseen perheensä alulle. Sinä päivänä kun siitosisän piti saapua, herra Virtanen suuteli vaimoaan ja sanoi: -No, minä lähden nyt. Sen miehen pitäisi olla täällä pian.
Sitten hän lähti. Varttituntia myöhemmin sattumalta ovelta ovelle kiertävä vauvanvalokuvaaja sattui soittamaan Virtasten ovikelloa, toivoen että kauppa syntyisi.
-Hyvää huomenta, rouva, hän sanoi. –Ette tunne minua mutta olen tullut...
-Voi, ei tarvitse selittää, rouva Virtanen vastasi. -Olen odottanut teitä.
-Ihanko totta? sanoi valokuvaaja. -No, se on hyvä, sillä tiedättekö että olen erikoistunut lapsiin?
-No sitähän mieheni ja minä olimmekin toivoneet. Tulkaa sisään ja istukaa. No, mistäs aloitetaan? rouva Virtanen kysyi punastellen.
- Hyvä rouva, jättäkää kaikki minun huolekseni. Yleensä yritän kaksi kertaa kylpyammeessa, kerran sohvalla ja ehkä pari kertaa sängyssä. Ja joskus olohuoneen lattiallakin on mukavaa, siellä on hyvä levittäytyä.
-Kylpyammeessa ja olohuoneen lattialla? Ei ihme, ettei meillä ole toiminut!
-No, rouva, kukaan meistä ei voi olla täysin tyytyväinen lopputulokseen. Mutta jos yritämme useista eri asennoista ja minä laukaisen kuudesta tai seitsemästä kulmasta, uskoisin tuloksen tyydyttävän teitä.
-Niin monta kertaa? Toivottavasti tämä hoituu nopeasti, nielaisi rouva Virtanen.
-Hyvä rouva, olen tottunut siihen että minun saada työskennellä rauhassa. Olisi hienoa päästä sisään ja ulos viidessä minuutissa mutta uskoisin teidän pettyvän siihen.
-Niinpä tietenkin, rouva Virtanen myönteli.
Valokuvaaja avasi salkkunsa ja otti esille portfolionsa, josta alkoi esitellä ottamiaan vauvakuvia. Hän ojensi rouvalle kuvan.
-Tämä tehtiin linja-auton päällä Helsingin keskustassa.
-Ei kai?! rouva Virtanen huudahti.
-Kyllä vain, rouva. Ja nämä kaksoset onnistuivat poikkeuksellisen hyvin ottaen huomioon että heidän äitinsä kanssa oli erittäin vaikea työskennellä, valokuvaaja vastasi ojentaen rouvalle toisen kuvan.
-Hän oli vaikea...? ihmetteli rouva Virtanen.
-Kyllä valitettavasti oli. Loppujen lopuksi jouduin viemään hänet Korkeasaareen hoitaakseni homman kunnolla. Ihmisiä parveili ympärillämme nähdäkseen paremmin.
-Siis muut ihmiset näkivät?? ihmetteli rouva Virtanen hämmästyneenä.
-Kyllä vain.Yli kolme tuntia siihen meni. Äiti huusi ja valitti koko ajan. Saatoin hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi hämärtää ja aloin räiskiä nopeammin. Lopulta kun oravat alkoivat nakerrella vehjettäni, niin laukaisin loputkin.
Rouva Virtanen kumartui eteenpäin. –Tarkoitatteko, että ne oravat todella alkoivat purra... ööö... vehjettänne??
-Kyllä, rouva. No niin, jos olette valmiina, niin ottaisin vain esille kolmijalkani että pääsemme hommiin.
-Kolmijalan???!!! kysyi rouva Virtanen jo erittäin huolestuneena.
-Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen päälle. Se on niin painava pidellä kun alan toimimaan... rouva? Rouva, mikä hätänä? Hyvä luoja, hän pyörtyi!

0

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        96
        2615
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        101
        2223
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        84
        1937
      4. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        44
        1671
      5. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        11
        1665
      6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1626
      7. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        35
        1599
      8. 91
        1543
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        117
        1408
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1264
      Aihe