Näpsäyttelijä

Virtasen aviopari oli jo pitkään yrittänyt saada lasta, mutta he eivät millään onnistuneet joten he päättivät käyttää siitosisää saattaakseen perheensä alulle. Sinä päivänä kun siitosisän piti saapua, herra Virtanen suuteli vaimoaan ja sanoi: -No, minä lähden nyt. Sen miehen pitäisi olla täällä pian.
Sitten hän lähti. Varttituntia myöhemmin sattumalta ovelta ovelle kiertävä vauvanvalokuvaaja sattui soittamaan Virtasten ovikelloa, toivoen että kauppa syntyisi.
-Hyvää huomenta, rouva, hän sanoi. –Ette tunne minua mutta olen tullut...
-Voi, ei tarvitse selittää, rouva Virtanen vastasi. -Olen odottanut teitä.
-Ihanko totta? sanoi valokuvaaja. -No, se on hyvä, sillä tiedättekö että olen erikoistunut lapsiin?
-No sitähän mieheni ja minä olimmekin toivoneet. Tulkaa sisään ja istukaa. No, mistäs aloitetaan? rouva Virtanen kysyi punastellen.
- Hyvä rouva, jättäkää kaikki minun huolekseni. Yleensä yritän kaksi kertaa kylpyammeessa, kerran sohvalla ja ehkä pari kertaa sängyssä. Ja joskus olohuoneen lattiallakin on mukavaa, siellä on hyvä levittäytyä.
-Kylpyammeessa ja olohuoneen lattialla? Ei ihme, ettei meillä ole toiminut!
-No, rouva, kukaan meistä ei voi olla täysin tyytyväinen lopputulokseen. Mutta jos yritämme useista eri asennoista ja minä laukaisen kuudesta tai seitsemästä kulmasta, uskoisin tuloksen tyydyttävän teitä.
-Niin monta kertaa? Toivottavasti tämä hoituu nopeasti, nielaisi rouva Virtanen.
-Hyvä rouva, olen tottunut siihen että minun saada työskennellä rauhassa. Olisi hienoa päästä sisään ja ulos viidessä minuutissa mutta uskoisin teidän pettyvän siihen.
-Niinpä tietenkin, rouva Virtanen myönteli.
Valokuvaaja avasi salkkunsa ja otti esille portfolionsa, josta alkoi esitellä ottamiaan vauvakuvia. Hän ojensi rouvalle kuvan.
-Tämä tehtiin linja-auton päällä Helsingin keskustassa.
-Ei kai?! rouva Virtanen huudahti.
-Kyllä vain, rouva. Ja nämä kaksoset onnistuivat poikkeuksellisen hyvin ottaen huomioon että heidän äitinsä kanssa oli erittäin vaikea työskennellä, valokuvaaja vastasi ojentaen rouvalle toisen kuvan.
-Hän oli vaikea...? ihmetteli rouva Virtanen.
-Kyllä valitettavasti oli. Loppujen lopuksi jouduin viemään hänet Korkeasaareen hoitaakseni homman kunnolla. Ihmisiä parveili ympärillämme nähdäkseen paremmin.
-Siis muut ihmiset näkivät?? ihmetteli rouva Virtanen hämmästyneenä.
-Kyllä vain.Yli kolme tuntia siihen meni. Äiti huusi ja valitti koko ajan. Saatoin hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi hämärtää ja aloin räiskiä nopeammin. Lopulta kun oravat alkoivat nakerrella vehjettäni, niin laukaisin loputkin.
Rouva Virtanen kumartui eteenpäin. –Tarkoitatteko, että ne oravat todella alkoivat purra... ööö... vehjettänne??
-Kyllä, rouva. No niin, jos olette valmiina, niin ottaisin vain esille kolmijalkani että pääsemme hommiin.
-Kolmijalan???!!! kysyi rouva Virtanen jo erittäin huolestuneena.
-Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen päälle. Se on niin painava pidellä kun alan toimimaan... rouva? Rouva, mikä hätänä? Hyvä luoja, hän pyörtyi!