Meillä kaikilla on aika ajoin jonkinlainen ikävä. Voisiko olla mahdollista että ihminen voisi olla onnellinen ilman toista? Olisiko mahdollista ensin tutustua itseensä eikä olettaa että joku muu tekisin sinut onnelliseksi? Ja kun sen vastauksen löytäisit, voisit jakaa sen onnellisen ihmisen piirteet toisen kanssa.
Ilman parisuhdetta
mitenkä olis?
11238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Entäs molemmat samaan aikaan, lomittain? Tutustua itseensä, tutustua vähän toiseen, tutustua itseensä, tutustua maailmaan yhdessä, yksin?
Itse lähden liikkeelle siitä, että ei kukaan toinen sinua tee onnelliseksi. Ensin pitää löytää rakkaus, ilo, arvostaminen, hyväksyminen itsestä ennenkuin voin edes toista rakastaa, ymmärtää, tukea.
Se pitäisi lailla määrätä tuo itseensä tutustuminen, ennenkuin ottaa ketään mukaansa. Ei saisi olla liian kiire.
Toisaalta sitä muuttuu elämän aikana sen verran,että sietäisi pitää tutustumisleirejä itsensä kanssa useammankin kerran :)
Se,että odottaa toisen tekevän onnelliseksi on väärin ja liikaa vaadittu.
Minä olen aina ollut onnellisempi sinkkuna kuin parisuhteessa. Mutta mulla onkin ollut huonoja ja raskaita suhteita.
Olen mielelläni sinkkuna, mutta toki sitä läheisyyttä kaipaan. Mulla käy niin, että aina suhteen loppupuolella masennun ja ahdistun. Sinkkuna voin hyvin ja koen olevani onnellinen.
Ikävä ei tapa onnellisuutta.
Niin ja mitä sitten ikävöin? :) Niitä hyviä hetkiä joita ei ollut enää aikoihin, jos edes oli koskaan?! Eli omia haaveitani ja kuvitelmiani. Hyvä huomio... Pitäisi varmaan jo ymmärtää jatkaa eteenpäin :)
Mullekin käy noin suhteen loppupuolella, aina... mietin vaan, että siitä pitäisi oppia ylitse. Sellaisen kanssa, jonka kanssa tahtoo oppia.
Totta. Itselläni ainakin on meneillään sellainen itsetutkiskelumatka parhaillaan. Kipeitä asioitakin, mutta myös uusia, yllättäviä, piirteitäkin on löytynyt. Hieno tutkimusmakta kuitenkin ja luulen, että tämä matka itseen jatkuu niin kauan kuin elämä virtaa suonissani. Toki keskittyen, nauttien tästä elämästä eikä keskittyen vain oman itsensä ympärille. Kyllä, taidan olla valmis pikkuhiljaa ehkä avamaan oven uudelle ihmissuhteellekkin. Kevyesti liikkeelle. Ei kiirettä asian suhteen. Yksinelo pitkän liiton jälkeen tekee vain hyvää ja tervehdyttää.
Kuulosti kivalta :)
Hei miinustaja, tekikö kipeää, osuiko naulan kantaan?
Ajatus on hyvä, MUTTA kun ihminen vaan haluaa toisen siihen viereen kanssaan kulkemaan. Eihän se itsestäkään tunnu mukavalta kun on niin suuri halu saada ja löytää se oma. Näin, kun se kaipauskin on niin kaukana ja ilmeisesti vaan haavetta.
Voisiko olla niin että kun niin kovasti huomio on siinä että haluaa jonkun viereensä kulkemaan sitä nimenomaan toivoo onnea jonkun muun kautta.
Jos tutustuisikin siihen tunteeseen mitä se halu löytää oma sisältää. Toinenhan on kuitenkin lopulta vain peili. Kun ymmärtää mitä itse on, voi tapahtua automaattisesti suuria löytöjä. Yhtäkkiä joku onkin rinnalla ja silloin voitkin jakaa sitä elämääsi itsenäisempänä.
Onhan se niinkin että sitä haluaa sitä mitä ei ole. Parisuhteessa kaivataan yksinäisyyttä ja päinvastoin. Ja niinkin että luonto johtaa parinetsintään.
Nykymaailma on kuitenkin paljon muutakin, ei vain pariutumista, se antaa myös mahdollisuuden kehittyä omana itsenään ilman pakkoa.
Totta tämäkin, mutta kun haluu niin haluu. Näin se vaan on, mitä sitä kieltämäänkään. Ei kai sitä luonnolleen voi, vaikka haluisi ollakin toisellainen ja tutkia itseä, mutta kun vaan on ihminen :)