- A. koiranpaska
- B. lasinsirut
- C. oksennukset
Onko aihetta syyttää pelkkää koiranpaskaa ? Yhtä lailla katujen joka varsissa on lasinsiruja, oksennuksia ym. kaiken maailman jätteitä rajattomasti !
Miksi aina pelkät koirien ulosteläjät nostetaan aiheeksi, kun muutakin jätettä kaduilta löytyy ? Miksi ei kyseenalaisteta vaikkapa lasinsiruja ja oksennuksia ?
- B. lasinsirut
- C. oksennukset
Onko aihetta syyttää pelkkää koiranpaskaa ? Yhtä lailla katujen joka varsissa on lasinsiruja, oksennuksia ym. kaiken maailman jätteitä rajattomasti !
Miksi aina pelkät koirien ulosteläjät nostetaan aiheeksi, kun muutakin jätettä kaduilta löytyy ? Miksi ei kyseenalaisteta vaikkapa lasinsiruja ja oksennuksia ?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Koiranpaskoja on ylivoimaisesti kaikista eniten, ja ne myös inhottavat eniten. Ja ne koiranpaskat olisi helppo kerätä pois sieltä toisten ihmisten kävelyteiltä, jos omistaja kunnioittaisi ollenkaan muita ihmisiä. Monenkohan koiranpaskan päälle minäkin tämän vuoden aikana olen jo kävellyt, kyllä on ärsyttänyt ja paljon jokakerta. Housunlahkeetkin koiranpaskassa välillä.
Oksennuksia en ole ikinä vielä nähnyt missä olen kulkenut, lasinsirujakin vain harvoin ja yleensä vaan paikoissa joissa nuoriso liikkuu, kaupungilla tms. mutta ne ei haittaa kun en avojaloin kulje.
Jättämällä koiranpaskat minne sattuu koiranomistajat osoittavat vain olevansa yhtä aivottomia omannavantuijottajia kuin ne teinihuligaanit joilla ei paljoa päässä liiku ja voi tehdä mitä vaan, särkeä vaikka kaljapullojakin minne sattuu... ja ne alkoholia väärin käyttävät känniörvelöt tai muusta syystä oksentavat, jotka nyt joskus sattuvat oksentamaan kun huono olo yllättää, mutta oksennusta nyt on vähän vaikeampi ennakoida aina ja varsinkin siivota jostain asfaltilta.
Koiranpaskat valtaa kävelytiet, niitä on ihan kaikkialla varsinkin keväisin, ne on rumia ja sotkee paikat, ties mitä tautejakin niistä voisi tulla. Ja jee, toiset koirat syö toisten koirien paskoja. Se nyt ei minua kuitenkaan haittaa. Vaan kun sinä olet sokea tuollaisella, koiranomistaja kun olet. Voi, eihän sinun pikku rekun pikkupapanat ketään voi ällöttää. Nehän vaan somistaa kaunista keväistä ja kesäistä luontoa ja tuoksuukin niin ihanalle.
Ehdottomasti lasinsirut. Niistä on vaaraa kaikille kulkijoille, niin lapsille kuin aikuisille puhumattakaan lemmikeistä ja vaikkapa pyörälijöistä. Raivostuttavaa kun ihmiset eivät osaa pullojansa pitää ehjänä tai sitten pitää tahallaan rikkoa.
Koiranpaskoja nyt tulee väistämättä joskus eteen mutta eivät ne minua häiritse jos eivät aivan keskellä tietä ole. Sinnehän maatuvat luonnontuotteena.
Oksennuksia taas en ole nähnyt aikoihin kaduilla tai lähimaastoissa joten ei ole tuottanut ongelmia. Missä niitä oksennuksia edes on yleensä ottaen kun en ole koskaan nähnyt kuin korkeintaan Korson keskustassa aamuyöllä lauantaina.
Ehdottomasti häiritsee eniten kyyläävät, veemäiset ihmiset, jotka korttelipoliisin ominaisuudessa ovat ottaneet tehtäväkseen kytätä koiranulkoiluttajia, nuorisoa, ketä tahansa. Odottavat tilaisuutta päästä aukomaan päätään ja KIRJOITTELEVAT SITTEN KESKUSTELUPALSTOILLA, kuinka on kamalaa joka asia.
LASINSIRUT
-räkälimpit
ÄIDIT JA ISÄT JOTKA PASKOTTAVAT VAIPPAIKÄISIÄ PUSKIIN JA JÄTTÄVÄT KERSAN PASKAT SINNE!