Olen 11 lapsen äiti. Suviseurat alkavat viikon päästä ja minusta tuntuu, että en jaksaisi sinne lähteä. Valmisteluita on pitänyt alkaa tekemään jo kesäkuun alusta alkaen. Vaatteiden ostoa, telttojen ja vaunun tarkistamista, siivoamista, järjestelemistä, muistilappujen tekemistä, ruokalistojen laatimista. Vanhimmat lapset eivät haluaisi lähteä, nuoremmat ovat lähdössä, mutta kiukuttelevat kokoajan koska äitillä ei aika riitä heidän huomioimiseen ja isä on töissä aamusta iltaan vielä ensi viikon keskiviikkoon saakka. Minulle jää kaikki järjestelyt ja samoin myös koko suviseurojen ajan. Mies on ottanut paljon työvuoroja ja jos vanhimmat lapset lähtevät sinne niin ne huitelevat illasta aamuun kentällä ja nukkuvat päivät. Suviseurasaarnat jäävät kuulematta kun laittaa ruokaa, vaihtaa vaippoja, vaatteita ja hoitaa lapsia. On riitelyä lasten ja miehen kanssa, kinataan karkkirahoista, ruoasta, nukkumaan menemisestä ja aamuherätyksistä. Miksi näin? Miksi hyvin suuri osa perheiden äideistä kipuilevat ja tuskailevat näiden asioiden kanssa suviseurojen alla? Kun suviseurat ovat ohitse ja viikko vierähtänyt pyykätessä ja siivotessa niin alkaa maakunnallisiin valmistelu. Minulle on vuosi vuodelta vaikeampaa ja raskaampaa lähteä ja kuulla niitä saarnoja ja lukea päivämiehestä, että kuinka ihanaa on suuren perheen äitinä ja kuinka jumala siunaa ja huolehtii meistä. Aina kaikilla haastateltavilla menee aivan loistavasti ja nauttivat joka hetkestä. Tämähän ei oikeasti ole totuus. Tunnen lukuisia perheenäitejä ympäri Suomen jotka meinaavat nääntyä taakkansa alle suuren perheen kanssa. Vertaillaan suviseuroissa, että onko ehtinyt yksi tai kaksi lasta syntyä viime näkemisen jälkeen. Silloin kun puhutaan perheiden kesken siellä niin pääpiirteittäin kaikki on hyvin. Silloin kun taas puhutaan äitien kesken niin totuus paljastuu. Ei elämä ole sitä miltä ehkä annetaan ulospäin vaikuttaa. Toivon Jumalalta voimia ja siunausta, että jaksaisin nyt ainakin vielä tämän kerran suunnata auton keulan Lumijoelle, Reisjärvelle ja Jämsään...
Suviseurat vai burnout?
56
917
Vastaukset
- Voimia!
Aika pirullista ja epäinhimillistä on vl-äidin elämä.
Voimia sinulle! - Sääli on sairautta
Ruikuti, ruikuti :'-( :'-( :'-(
Itsepähän olet lapset tehnyt!
Toivottavasti ole edes niitä tehdessä kivaa.
Älä aikaihminen valita, vaan ole aikuinen ja tunne omakin vastuusi.
Taivaassa palkinto odottaa. Eikös se niin teillä "ainoassa oikeassa uskossa olevilla" mene?En tiedä kannattaako lyödä lyötyä, joka on saatanallisen järjestelmän (= vanhoillislestadiolaisuus) uhri.
- Sääli on sairautta
Melperi1 kirjoitti:
En tiedä kannattaako lyödä lyötyä, joka on saatanallisen järjestelmän (= vanhoillislestadiolaisuus) uhri.
Melperi1
23.6.2011 14:53
"En tiedä kannattaako lyödä lyötyä, joka on saatanallisen järjestelmän (= vanhoillislestadiolaisuus) uhri."
En tiedä minäkään mutta
"KEN VAIVOJANSA VAIKERTAA,
ON VAIVOJENSA VANKI,
EI OIKEUTTA MAASSA SAA,
KEN ITSE SIT´ EI HANKI"
- lainaus Kaarlo Kramsun Ilkka-runosta - kyynärpehmuste
Sääli on sairautta kirjoitti:
Melperi1
23.6.2011 14:53
"En tiedä kannattaako lyödä lyötyä, joka on saatanallisen järjestelmän (= vanhoillislestadiolaisuus) uhri."
En tiedä minäkään mutta
"KEN VAIVOJANSA VAIKERTAA,
ON VAIVOJENSA VANKI,
EI OIKEUTTA MAASSA SAA,
KEN ITSE SIT´ EI HANKI"
- lainaus Kaarlo Kramsun Ilkka-runostaMutta juuri tuo kommenttisi on perustaltaan Jeesuksen opetuksen vastainen. Jeesus tahtoo laupeutta. Jeesus on hankkinut meille armon.
Mutta sinä etenet kyynärpäät ojossa, vai? - Sääli on sairautta
kyynärpehmuste kirjoitti:
Mutta juuri tuo kommenttisi on perustaltaan Jeesuksen opetuksen vastainen. Jeesus tahtoo laupeutta. Jeesus on hankkinut meille armon.
Mutta sinä etenet kyynärpäät ojossa, vai?Jeesus oli hyvin ankara ja väkivaltainenkin usein sanoissaa ja teoissaan.
Etkö ole lukenut Raamattua?
Ai, niin te vanhoillislestadiolaisethan ette saa itse lukea Raamattua vaan saatte vain kuunnella seurapuhujien selityksiä Raamatusta.
Joopa, joo... ja sen huomaa...
En tiedä, onko sinun lupa tätä Raamatun lainausta lukea, mutta laitan sen silti tähän ja kysyn
ONKO JEESUS LAUPIAS VAI HYVIN ANKARA?
Mark 11:15-18
11:15 Ja he tulivat Jerusalemiin. Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan ulos niitä, jotka myivät ja ostivat pyhäkössä, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet,
11:16 eikä sallinut kenenkään kantaa mitään astiaa pyhäkön kautta.
11:17 Ja hän opetti ja sanoi heille: "Eikö ole kirjoitettu: 'Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi'? Mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan."
11:18 Ja ylipapit ja kirjanoppineet kuulivat sen ja miettivät, kuinka saisivat hänet surmatuksi; sillä he pelkäsivät häntä, koska kaikki kansa oli hämmästyksissään hänen opetuksestansa.
http://www.finbible.fi/UT/Markus/Raamattu.htm
LUE myös
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/5451-raisanen-jeesuksen-vihollisrakkaudesta-ei-juuri-nayttoa-evankeliumeissa
Lainaus ko. artikkelin kommentista:
"Itse olen havainnut,että ruoska, jolla Jeesus karkotti kauppiaat temppelistä ei ollut mikään puotinaruista punottu vappuhuiska vaan mm. laivatouveihin käyteyistä terävistä kaisloista tehty flagellion skhoinion, ja tuo skhoinion tarkoittaa kaislaköyttä, touvia. Novumin sanasto hakusana 4353." - Väsähtänyt äippä...
no ei ollut kivaa niitä tehdessä, mutta alullepantaessa
- Sääli on sairautta
Väsähtänyt äippä... kirjoitti:
no ei ollut kivaa niitä tehdessä, mutta alullepantaessa
Väsähtänyt äippä... 25.6.2011 06:34
"no ei ollut kivaa niitä tehdessä, mutta alullepantaessa"
Sait naurut aikaan lausahduksellasi täällä :D
Tsemppiä sinulle minulta toiselta äidiltä!
(voin syvällä rintaäänellä sanoa jotain väsymyksestä myös tietäväni.)
Toivon sydämestäni, että saat auttavia käsiä avuksesi kiireisimpänä aikana, kun lapsesi ovat pieniä. Sitten, kun lapset ovat kaikki isompia, helpottaa.
Ja valtavastihan lapsista on iloa.
Olen omiltani, jotka nyt ovat melkein kaikki aikuisia, kysynyt, että kumman valitsisitte:
1. vain yksi tai kaksi lasta, jolloin olisi ollut antaa teille lapsena enemmän rahaa ja perintöäkin tulisi enemmän
VAI
2. kaikki nämä sisarukset?
VASTAUS on tullut nopeasti ja empimättä: SISARUKSET - Empatilda
Vai on sääli sairautta? Säälimättömyyskö on sitten tervettä? Kukahan psykopaatti narsisti tuonkin typerän fraasin on keksinyt ja sitten säälimättömät ja julmat ihmiset sitä toistelee..Enpä halua olla tuollainen-- huh!
- Sijaiskkodissa eläny
Sääli on sairautta kirjoitti:
Väsähtänyt äippä... 25.6.2011 06:34
"no ei ollut kivaa niitä tehdessä, mutta alullepantaessa"
Sait naurut aikaan lausahduksellasi täällä :D
Tsemppiä sinulle minulta toiselta äidiltä!
(voin syvällä rintaäänellä sanoa jotain väsymyksestä myös tietäväni.)
Toivon sydämestäni, että saat auttavia käsiä avuksesi kiireisimpänä aikana, kun lapsesi ovat pieniä. Sitten, kun lapset ovat kaikki isompia, helpottaa.
Ja valtavastihan lapsista on iloa.
Olen omiltani, jotka nyt ovat melkein kaikki aikuisia, kysynyt, että kumman valitsisitte:
1. vain yksi tai kaksi lasta, jolloin olisi ollut antaa teille lapsena enemmän rahaa ja perintöäkin tulisi enemmän
VAI
2. kaikki nämä sisarukset?
VASTAUS on tullut nopeasti ja empimättä: SISARUKSETKukapa nyt ei tykkäisi sisaruksistaan!
Mutta vakavasti puhuen, itse olen aikuisena kyllä sitä mieltä että meidän vanhemmilla olisi saanut olla vähän enemmän harkintaa lisääntymisessään. äiti joutui monta kertaa psyykkisistä syistä sairaalaan ja kerran jopa meitä lapsia laitettiin sijaiskoteihin 3 vuoden ajaksi. Ja silti koko ajan vaan uutta putkeen ja tuli lisää lapsia. ei vanhemmilla ollut resursseja antaa eille sitä mitä oltaisiin kaivattu.
- kyynärpääpehmuste
Kyllä luen Raamattua. Ja tuollainen ns. vanhoillislestadiolainen minusta tuli vasta yli 40-vuotiaana, että tiedoksi vain.
Ja hyvin siteerasit Raamattua. Siinä on vaan se juttu, että millä mitalla mittaat, sillä sinulle mitataan. Jeesus oli ankara niille, jotka tätä ankaruutta eli nuhteita tarvitsivat. Mutta koska meistä ei kukaan ole Vapahtaja, emmekä näe toisen sydämeen, olisi parempi pidättyä liian kärkevistä arvioista. Monet arviot ovat vain luulottelua ja sellaiseksi ne jäävätkin. Voi käydä niin, että mittaat tätä ankaruutta väärin perustein, omilla lihaksillasi, mutta et sillä asenteella ja sydämellä joka Jeesuksella oli. Jeesus oli laupias ja armahtava niille, jotka laupeutta tarvitsivat. En nähnyt aloittajan viestissä mitään sellaista, jolla sen voisi rinnastaa Jeesuksen kohtaamiin omavanhurskaisiin, itseään täynnä oleviin fariseuksiin. Aloittaja ei hyökännyt sinua vastaan mutta sinä hyökkäsit aloittajaa vastaan.
Jos et osaa asiallisesti kirjoittaa, en jatka kanssasi tämän enempää. Saat sanoa ns. viimeisen sanan, jos se sinua helpottaa.- Sääli on sairautta
kyynärpääpehmuste
Olet tietenkin oikeassa. Myönnän.
Mutta.
Minäkin olen monen lapsen äiti, vaikken vl olekaan ja tiedän lapsiperheen äidin elämän. Loukkaannuin, kun tulivat vieraat ihmiset kauhistelemaan, miten minulla on kamalaa noin ison lapsilauman kanssa. Me olimme jokaisen lapsen halunneet, lapset olivat tulleet yksi kerrallaan toivottuina perheeseemme. Olin maailman onnellisin ihminen lasteni vuoksi. Väsytti, tietenkin väsytti, useinkin. Muistan, miten äitini kaikkien lastemme ollessa vielä varsin pieniä alkoi haikaillen opastaa, että kyllä se menee niin nopeasti tuo lapsuus, niin sanoin hänelle "Älä valehtele" - siltä se tuntui, ettei mene nopeasti, kun jokä päivä oli työtä täynnä ja huolta ja vuosia samaa rumbaa oli eteenkin päin odotettavissa.
(ja olen joutunut selittelemään yhdelle jos toisellekin lasteni määrän syytä, näin on nykyään..ja että minä nyt vaan satun tykkäämään lapsista... ja että minun lapsuuskodissani oli harvakseltaan 3 lasta ja kaipasin samanikäisiä sisaruksia, joita muilla silloin aikaan oli... appi sanoi, että alkavat lestadiolaisetkin tervehtimään, kun meille tuli lapsia enemmän kuin nykynormisto määrää..)
Pyydän ketjun aloittajalta, nimim. yksi väsynyt äiti. anteeksi, jos kirjoituksellani loukkasin.
Loukkaaninen ei ollut tarkoitukseni vaan ajattelen, että tällainen kylmä suihku / avantouinti voisi olla hyväksikin. Meissä äideissä on voimaa enemmän kuin arvaisikaan.
- Aloittajan sydän
on kuin kuoppa kuivassa erämaassa, jossa käärme makaa.
- Sananlaskuja...
SRK on kuin kalkittu hauta täynnä kuolleitten luita.
- Ei turhaa stressiä
Mikäs pakko sinun on lähteä, tuskinpa sinulla naisena on edes puheenvuoroa.
Anna toki ukkosi mennä pienimpien lasten kanssa. - sano olevasi
raskaana - se on hyvä tekosyy poisjääntiin! ;D
- Calling Elvis
Minusta avausviestin kirjoittanut äiti on ainakin rehellinen, ja uskaltaa reilusti myöntää ettei yksinkertaisesti vaan voimat riitä kaikkeen. Ymmärrän häntä oikein hyvin vaikken olekaan itse nainen. Olen kuitenkin syntynyt lähes yhtä isoon perheeseen, ja kyllähän se arki oli kaikkea muuta kuin ihanaa talostelua ja siunauksellisia suvijuhlia. Äiti oli se joka kantoi suurimman vastuun koko orkesterin pyörittämisestä.
Säälikään ei ole mitään sairautta, vaan ihan normaali inhimillinen tunne.
Voimia kesään ja kaikkeen muuhunkin. - iteppä11>12
Vedä naruun........
laita lappu kaulalle Siionon virsiä että:
- kohta mustaan hautaan lasketaan, verinen ruumiini, kelvoton
on myös sieluni.............. sidosnarut hautaan heitetään............ - Kysypä itseltäsi,
Miksi menet? Sinua ei siihen kukaan velvoita, jos et jaksa. Vai ajatteletko menemiselläsi kerääväsi pisteitä Taivaaseen. Kuule, aivan yhtä hyvin voit sanmat jutut kuulla radiostasi kotona ja yhtä pyhä ja paha olet näittenkin seurojen jälkeen. Ole vapaa siltä osin.
- luu3223
Voittonen "määräsi", että syntejä ei voi saada
anteeksi muuten, kuin paikanpäällä olleena.
Siis vl seuroissa.
Aivan turhaa on radiota auki pitää. - Netteilijä
luu3223 kirjoitti:
Voittonen "määräsi", että syntejä ei voi saada
anteeksi muuten, kuin paikanpäällä olleena.
Siis vl seuroissa.
Aivan turhaa on radiota auki pitää.Taidat puhua omiasi. Nettiseuroissakin saarnataan kaikille kuulijoille synnit anteeksi ja usein jopa mainitaan erikseen heidätkin, jotka netin kautta kuuntelevat.
- Kaikille anteeksi?
Netteilijä kirjoitti:
Taidat puhua omiasi. Nettiseuroissakin saarnataan kaikille kuulijoille synnit anteeksi ja usein jopa mainitaan erikseen heidätkin, jotka netin kautta kuuntelevat.
Eikö vl-lastenraiskaajakaan tarvitse enää edes "neuvonpitoa", jossa rikos päätetään salata, vaan saa anteeksi "yleisestä saarnasta"?
- Maan viljelijä
luu3223 kirjoitti:
Voittonen "määräsi", että syntejä ei voi saada
anteeksi muuten, kuin paikanpäällä olleena.
Siis vl seuroissa.
Aivan turhaa on radiota auki pitää.Kyllä siitä radiosaarnastakin on lupa uskoa synnit anteeksi. eI SITÄ VOI KUKAAN KIELTÄÄ.
- Maan kiertäjä
Maan viljelijä kirjoitti:
Kyllä siitä radiosaarnastakin on lupa uskoa synnit anteeksi. eI SITÄ VOI KUKAAN KIELTÄÄ.
Ja miksei voi kieltää? Kiellettiinpähän jo synninpäästö SRK:n omassa paperijulkaisussakin.
- Netteilijä
Kaikille anteeksi? kirjoitti:
Eikö vl-lastenraiskaajakaan tarvitse enää edes "neuvonpitoa", jossa rikos päätetään salata, vaan saa anteeksi "yleisestä saarnasta"?
1. Lastenraiskaaminen on törkeä rikos, joten se on sovitettava myös maallisen lain edessä.
2. Miksei sen voi uskoa mistä vain ja vaikka yleisestä saarnastakin, jos pystyy, mutta kohdan 1. on myös toteuduttava ja joka tulee tunnontuskiin tällaisesta rikoksesta, niin hänen on hoidettava asia myös niin, että uhri saa myös apua, joten ei hän voi sitä pitää salassa.
P.S. Käytännössä toki pedofiillit tuntenevat ilmeisesti vain harvoin tunnontuskia eivätkä käräytä itseään. Mutta joka tietää tällaisesta, on hänen ilmoitettava viranomaisille tai ansaitsee myös rangaistuksen.
- Megaperheen arkea...
Meillä on myös toistakymmentä lasta, ja meidän suviseurareissut olivat yhtä helevettiä -sen tajusi jo lapsena. Isä oli jatkuvasti jossain kokouksessa ja äiti lasten kanssa yksin asuntovaunulla, hirveä riita aina ja äiti huusi kuin hinaaja...
Äiti ei jaksanut käydä edes astioita pesemässä, vaan me lapset syötiin litramyynnin lihakeittoa likaisista, haisevista astioista, joku lapsista vähän väliä hukassa ja me isommat noudettiin niitä eksyneiden lasten hoivapaikasta. Kotiin päästyämme se helevetti vasta alkoi, nurmikot leikkaamatta, kauhea pyykkivuori jne... Koko suviseurareissuista jäi paskan maku suuhun. - rakasta itseäsi
Älä lähde. Kuuntele kerrankin itseäsi ja kunnioita kuulemaasi. Kun ei jaksa, ei jaksa. Anna miehen mennä. Elät orjuudessa. Uskot orjuuttajiesi puheita. Ei ole olemassa sellaista jumalaa, jolle kelpaat vain, jos kelpaat ryhmällesi.
- YourCreed'sMereLie
"Ei ole olemassa sellaista jumalaa, jolle kelpaat vain, jos kelpaat ryhmällesi."
Eikä sen puoleen minkään muunkaanlaista jumalaa.
- Conan Barbaari
Kuulostaa siltä, että pyörittelet näitä ajatuksia yksin päässäsi. Oletko avautunut miehellesi noista mietteistä? Mitä jos juttelisitte hänen kanssaan ja miettisitte mikä on paras ratkaisu. Voihan esim. osa porukkaa lähtä toisen vanhemman kanssa tai jäätte kaikki kotio ja kuuntelette radiosta. Ei siitä helvettiin joudu, eikä sinun tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat - he eivät ole sinun tuomitsijoitasi.
- Ei omaa halua..
..vastaan. Ei ominta tuntemusta vastaa:
Tuomaan evank.6. Hänen opetuslapsensa kysyivät ja sanoivat hänelle, ”Haluatko meidän paastoavan? Kuinka meidän tulisi rukoilla? Pitäisikö meidän avustaa köyhiä? Minkälaista ruokavaliota meidän tulisi noudattaa?”
Jeesus sanoi, ”Älkää valehdelko, äläkä tee sellaista mitä inhoat, sillä kaikki asiat paljastetaan taivaan edessä. Kaiken jälkeen, ei ole mitään salattua mitä ei paljastettaisi, eikä mitään ole peitetty siten, että se jäisi salatuksi.” - tykinruokarivijäsen
Avauduit tälle palstalle?? Oletko lukenut tämän palstan juttuja ja kommentteja? Ilmeisesti olet. Se kertoo sinusta paljon. Täältä saat "vahvistusta" tuolle sääli asenteelles...Sinua ei kukaan pakota lähtemään seuroihin. Tottakai on raskasta ja väsyttävää toimia kenttä olosuhteissa pienten kanssa, jokainen sen tajuaa!
Lapsista on mukavaa olla suviksissa.
Olet tehnyt oikean havainnoin mielenterveydestäsi. Puhu miehellesi . Hoida väsymystäsi ulkopuolisen kanssa.
Täältä et apua saa. - Miten on lukemisen?
Onhan täällä ihan asiallisiakin vastauksia. Älä kaikkia mitätöi.
- tykinruokarivijäsen
Tämä on tunkio. Täällä paska kasaantuu paskan päälle. Asiallisuus hukkuu hetkessä paskaan.
Tämä on tunkio , täältä ei sikiä mitään hyvää. Niin, et sinä tajua. - Kovasti sikiävälle
tykinruokarivijäsen kirjoitti:
Tämä on tunkio. Täällä paska kasaantuu paskan päälle. Asiallisuus hukkuu hetkessä paskaan.
Tämä on tunkio , täältä ei sikiä mitään hyvää. Niin, et sinä tajua.Sinulla on niin paljon paskaa päässä, että osa valuua palstalle.
- ..................
tykinruokarivijäsen kirjoitti:
Tämä on tunkio. Täällä paska kasaantuu paskan päälle. Asiallisuus hukkuu hetkessä paskaan.
Tämä on tunkio , täältä ei sikiä mitään hyvää. Niin, et sinä tajua."tykinruokarivijäsen": näköjään, kun sinäkin olet täällä ;)
- tukiperheläinen
Ihan ensiksi kerron etten jaksanut lukea kommentoijien tekstejä lukea.
:-p
Ja sitten Aloittajalle: Oletko kuullut tukiperhetoiminnasta?
Kannattaa ottaa kuntaan/kaupunkiin yhteyttä ja ilmottautua avun tarvitsijaksi.
Homma toimii yleensä siten että lapset (esim kaikki alle 15veet) menevät hoitoon esim kerran kuussa tukiperheeseen ja vanhemmat saavat hetken hengähtää. Ja niin saavat lapsetkin.
BTW lestadiolaisia perheitäkin on mukana toiminnassa, siis tukiperheinä.
Voimia arkeen :-) - etsivä-xx
Henkeä pitäsi saada vetää jokaisen. Jumalan sanan on tarkoitus kantaa ihmistä, ei kaataa. On tietenkin hankalaa, että nimenomaan vanhemmat lapset eivät halua lähteä, mutta nuoremmat paljon hoivaa tarvitsevat haluavat. Jos olisi toisin päin voisivat ehkä isä ja vanhemmat lapset lähteä ja äiti jäädä kotiin kaikkien pienimpien kanssa vhän helpompiin oloihin pyykin ja vaippojen ja perään katsomisen kannalta.
Itse en ole kokenut yhden kerran ja yhden päivän pistäytymisen pohjalta kuumaa kentää tai täyteen ahdettua telttaa ja väenpaljouttaa, alkeellista WC:tä ja ruokajonoja mitenkään puoleensa vetävänä ja sanan kuulemiseen keskittymistä edistävänä. Mieluummin kuuntelen radiosta niin, että istun kuuntelmassa mukavassa istuimessa. Jos olen ollut lomalla kuten kerran oli mahdollista olla yhdellä kesämökillä järvenrannalla radion kassa. Tämäkään ei ole mahdollista nyt mutta se olisi se haave: sanaa ja Herran rauhaa luonnossa. Nuoruuden telttaretket (eivät suviseuroihin) lapsuuden perheen kassa olivat nuoruuden kokemuksia, joita en halunnut toistaa edes omien lasteni kanssa. Alkeelliset lomavietto-olot olivat 60-lukua, mutta enää en sellaista kaipaa. En ole eräihminen patikkaretkineen ja jos menisin sellaiselle, en varmasti lähtisi pienten lasten kanssa. Minua itseäni kiinostaa paljon enemmän kaupunkiseurat (syysseurat ja muut vastaavat), joissa voi olla kotona ja vain käydä kuuntelmassa. - aojga
Jos suurperheessä on vielä pieniä lapsia, niin isää eikä äitiä ei pitäisi velvoittaa työvuoroihin. Kyllä heillä on seurojen karuissa oloissa aivan tarpeeksi ongelmia laumansa paimentamisessa. Ei ole oikein, että vuoden kohokohdaksi tarkoitetusta tapahtumasta tuleekin äideille yliraskas taakka.
- Tsemppiä!!!!
Surullista, että usko pakottaa naiset alistumaan suurperheiden äideiksi :( Jos jokainen ihminen noudattaisi tätä ns. "Jumalan käskyä", maailma olisi jo ylikansoitettu.. Onneksi ehkäisykielto on vain ihmisten keksintö. Vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluu kulissielämä: esitettään hyviä uskovia, mutta todellisuudessa haudotaan vaikka minkä laisia ajatuksia. Ahdistavaa on se, että ajatukset leimataan synniksi, joten ihmiset eivät uskalla avoimesti puhua yhteisön epäkohdista ja ajatellaan, että näin Jumala on tämän tarkoittanut. Ei Jumala halua ihmisten kärsivän. Olet itse valinnut osasi noudattamalla vanhoillislestadiolaisten oppeja. Surullista, miten uskon nimissä saadaan aikaan väsyneitä ja masentuneita ihmisiä. Uskon pitäisi olla iloa ja rakkautta, ei masennusta, väsymystä ja surua.
- er
Nämä mopin palstat ovat täynnä surullisia ja ahdistuneita ihmisiä. Oikeasta uskosta kumpuaa kuitenkin ilo ja kiitollisuus mikä näkyy ihmisessä . Olenkin tullut siihen tulokseen, että ei täältä ainakaan oikeaa uskoa löydy. Puhutaan ahdistuneista ja masentuneista ihmisistä niin täällähän nuo näyttävät olevan.
- toro horo
"Puhutaan ahdistuneista ja masentuneista ihmisistä niin täällähän nuo näyttävät olevan."
Niin juuri, lestadiolaiset eivät saa näyttää rauhanyhdistyksillään todellista kuvaansa, koska rauhanyhdistyksillä pitään näyttää todellisesta elämästä tekaistua kiiltokuvaa eli siltä kuin koko elämä olisi yhtä leikkiä vain ja se menisi yhtä helposti kuin ruusuilla tanssien.
Näillä keskustelupalstoilta kuvastuu todellinen asiaintila: suurten lestadiolaisperheitten arkipäiväinen suuri tuska ja ahdistus jonka perussyy lähtee pakkosynnyttämisistä, suurista kakaralaumoista.
- 12+15
tämä on jokin entisen vl:n provosointiviesti.... olen itse ex-vl, ja tiedän, ettei ne täällä palstalla vaivojaan ruikuta, vaikka monella varmaan tuollaiset mietteet oikeasti...
- dolan duck
haista lesta vittu vitun ylimieliset leebenit t: kikki-hiiri X--_DDDD
- yksinhuoltaja vl-isi
ei sitä pakko ole lähteä jopa seuratapahtumaan ja suviksissa saa ruokaa litramyynistä sekä ukkosi voi ottaa vaikka yhden työvuoron
taitaa olla kirjoitus provo ja keksitty.... vaatteitakaan ei tarvi ostaa kun kotona varmasti on jo päälle laitettavaa... ei ne suvikset mitään muotinäytös paikkoja ole... i sorry...
turha hössötys pois ja ilolla menoksi ja järki käteen....- ex-vl ikäneito
Ei ole muotinäytöspaikkoja, ei. Mutta monille silti todellisuudessa on. Aineelliset asiat ja kilpavarustelu nousee monille tärkeimmäksi, seurasanoman jäädessä ainakin hopealle, jollei jopa pronssille.
Monta vuotta suviksiin lähtö tuntui vastenmieliseltä pakkopullalta. Siihen hössötykseen tuhraantui kesälomasta neljäsosa, kokonainen viikko. Eihän sinne pakko ollut mennä, mutta kieroon oisi katsottu jos ei olisi mennyt.
Tänä vuonna en enää mene. En ole vl enään. Nautin elämästä, kesästä, vapaudesta. Tämä tunne on aika huumaava. Päätän elämästäni itse.
Ei enään kinastelevia vanhapiikaporukoita. Ei tappelua muutamasta vapaasta miehestä. Ei kärhämää siitä, miten yöpaikan kustannukset jaetaan. Ei kuumuutta pölyisellä seurakentällä. Ei ainakaan "pakosta".
Yksinhuoltajaisälle lapsineen rentouttavaa ja hössötysvapaata suviseuramatkaa Lumijoelle!
- en ole aloittaja,muu
Sinä yh vl-isi. Et näköjään tiedä asiaa...Kun on 11 lasta,siinä on melkoinen hulabaloo,kun koko sakki lähtee reissunpäälle. Minä tiedän mitä se on. Kaksi pakettiautoa,perässä kaksi asuntovaunua. Tavaraa niin että pellit pullistelee. Huoli lapsista,tarpeista..nauti siinä sitten seurapuheista,kun itse on ihan poikki.Pikkulasten hoito on raskasta kesäkuumalla. Vaippojen vaihdot,ruokkimiset,nukuttamiset...se on sarjatyötä. Vie aikansa että saa suut hiljaiseksi. Missä välissä äiti saa vaan olla ja istua,ettei kokoajan joku kinua,itke,roiku,kerjää? Minä en lähde koko seuroihin. Kotona sentään on omat tutut totutut rutiinit ja äitikin saa omaa aikaa ja tilaa paremmin.
- minä ainakin nautin
Suviseuroihinkin pitää lähteä hyvillä mielin, ei vaadittuna. Vähän huumorintajua ja retkimieltä mukana, joustavuutta, nöyryyttä ja pikkusen hulluutta. Siellä on ihanaa.
- ex-uskossa
Milloinkas tämä hullujen kokous taasen on? On siinäkin nainen!!! Katso itseäsi PEILIIN!!!!!! Jätä tuo hullujen vouhotus. Pane pennut ukon mukaan ja hankkiudu raskaaksi vaikka jonkun kylän ukon saattamana sinä aikana, jos et jo ole oman hullus kanssa nussinut jo valmiiksi. Mieti, oletko itse järkevä?? Siitä pääsee eroon, kun halua ja tahtoa on! Lähde jo matkalle, jossa on paratiisi ja taivas. Tuon lahkon kanssa on pirujen täyttämä helvetti. Ei tulis mieleenkään lähteä Lumijoelle...katsomaan hihhulien jorinoita "jeesuksen nimessä ja sovintoveressä" ja vitut..horinaa ja paskanjauhamista. Kaikki synnit anteeksi annettu...!!!!
- painukaa vittuun
Hyvä aloittaja. Sinulla ei ole mitään tarkoitusta täällä maan päällä. Miten pystyt hoitamaan lapsia jos oma mielentarveytesi on vaakalaudalla. Sinua käytetään hyväksi eikä kukaan oikeasti arvosta sinua pätkän vertaa vaikka synnyttäisit koko elämäsi lapsia. Sellaisia ihmisiä arvostetaan joilla on oma pää harteitten välissä, oma tahto.
Mitä kuvittelet että lapsistasi tuntuu kun eivät saa huomiota, tarpeita henkiseen kasvuun? Onko teillä myöskin niin että vanhemmat sisarukset huolehtivat nuoremmista? Kenestä sinä huolehdit. Kuka huolehtii vanhimmista sisaruksista, he tarvitsevat tukea liki kaksikymppisiksi asti. Teet palveluksen lapsillesi jos annat heidät toiseen perheeseen, jossa heitä ei manipuloida.
Tarvitsen mielenterveydellista huolenpitoa. Läheisesi eivät sitä sinulle anna, vaan sysävät vastuun jumalalle, jota luonnollisestikaan ei ole olemassa.
Valitettavasti ihminen alkaa uskoa mihin tahansa soopaan, kun häneltä viedään kaikki, eikä edes toivoa ole. Varmaan lestaadiolaisuus estää sinua tekemästä itsemurhaa. Tekstisi perusteella elämäsi on tarkoituksetonta ja turhaa. Koska sinulla ei ole tahtoa, elämäsi tulee olemaan jatkossakin yhtä hirveää, eikä lestaadiolaisuus tuo sinulle mielenrauhaa.
Irti pääsin koska en halua tulla kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti joukossa jotka ovat muita parempia ja menevät taivaaseen. Itse olen jo taivaassa. Elämä on maanpäällä on joskus helvettiä
Lisäksi raamattu on ihmisen kirjoittama, ilmeisesti hyvin harhaisen sellaisen, skitsofreenikon.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Skitsofrenia - perheenäiti
voimahalaus sinulle uskovainen äiti.Viime vuonna olin itse tuossa tilanteessa,väsynyt,uupunut ja masentunut.teimme tuolloin päätöksen olla lähtemättä suviseuroihin ihan elämän realiteetteihin nojaten.Koimme että ihan kaikki läheisemme ymmärsivät tilanteemme,eihän se mikään uskomisen ehto tai"näyttö" ole et täytyisi suviseuroihin joka vuosi tulla.terästäydy ja ajattele nyt itseäsi ja lapsiasi..sinulla on velvollisuuskin ajatella.Pienet ja isommatkin lapsesi tarvitsevat kaikki liikenevät voimasi on hulluutta väsyttää ehdointahdoin itseänsä vielä lisää.Tänä vuonna pääsemme taas suviseuroihin ja tuntuu siltä että vuoden hengähdystauon jälkeen jaksan taas mielelläni viedä tuon rumban läpi ja lapsillemme toivottavasti voimme jättää vuoden 2011 suviseuroista mukavat muistot
- rumbaäiskä
Ja on se mukavaa välillä käydä rumbaakin läpi. On tämä kuiteskin eri asia kuin äidit sodan keskellä lapsinensa. Hävetä melkein meidän tarttis, jos aina mangutaan ! pää pystyyn...väsymys haihtuu virkistävän Sanan kuulossa. Korpimatka kuivassa erämaassa saa joskus keitaita..japäättyy aikanaan. Onnellista matkaa !
- sivustaseuraaja
Jaksamista! MItä ikinä päätätkään tehdä!
- Rauha, vapaus ja ilo
Uskosta ei kuulu mitään taakkaa tulla!
- Eri sävelet
Edustatko ns. menestysteologiaa ?
Mitä Jeesus mahtoi sanoa;
Matt. 16:24
Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
Mark. 8:34
Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
Luuk. 9:23
Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. - rakasta itseäsi
kerrotko"yksi väsynyt äiti", miten kävi. Rohkenitko puhua, kertoa ajatuksistasi, väsymyksestäsi? Saitko läheisiltäsi ymmärrystä?
Ihminen pelastaa itsensä omilla valinnoillaan. Siksi jumala on antanut järjen ja ymmärryksen. - vapauteen Kristu vap
Etkö voisi päättää itse ja myös sanoa puolisollesi, että ei lähdetä. Jumala on on yhtä hyvin kotona ja voi rukoilla, kuunnella Jumalan sanaa myös kotona. Itse en olen helluntialinen ja usko on minulle ihan asia. Ei mkitään pakonomaista suorittammista. Ei ole pakko kulkea tapahtumissa jos ei halua.
Eikö hengellisten juhlien pitäsi olla sielun, ruumiin ja hengen rakentumista.
Ajattele, mikä on elämässäsi sittenkin Jumalan tahtoa ja mikä ihmisten orjuuttavien sääntöjen noudattamaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293483No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452410- 501538
- 361473
- 391299
- 141192
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv221154- 271078
- 1651069