Hei keskiyö

Kyynelsilmä kysyy

Näkisitkö tuleeko minun elämääni rakkautta ja vieläpä pysyvää sellaista,monta kertaa on sattuut,jospa jo onnistaisi,vai miten menee.
Täällä tippa silmässä juhannusta aloittelen,rakkautta kaipaan minäkin.

27

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keskiyö

      No hei, minähän saan postia!
      voi sinua ressukkaa, kun turhaan itkeskelet.

      juhannus ei merkitse mitään näinkin pitkän elämän kaaressa.
      juhannus on valon juhlaa ja kesän kunnioitusta.
      sinuna minä alkaisin salaa suunnitella joulua, sillä se on sinulle paljon jännittävämpää aikaa. silloin sinä suunnittelet lahjaa rakkaallesi ja se on vielä hyvin erikoinen lahja, sellaista ei saa sekatavarakaupasta.

      se voi vaikka olla sinun itsevalmistamasi jälkiruoka, jonka jälkeen annat rakkaallesi pienen paketin. (se voi myös olla kirjekuori, mutta en tarkoita rahaa)
      älä suotta sure kiireistä myrskyistä juhannusta, jolloin kaikilla on ylimääräisiä kierroksia ja hieman vapaa-aikaa.
      sinähän sijoitat mieluummin laatuun, ja se antaa odottaa itseään vielä pienen hetken.
      ole maltillinen, sillä sinulle tulee vielä hyvät olot!
      sinun rakkautesi on ujo, eikä mikään juhannusflirtti.

      onnea kuitenkin viikonlopulle, nauti kesän pisimmästä yöstä ja katsele vaikka reseptejä.........

    • Kyynelsilmä kysyy

      Kitos ihanan lämpimästä katsannosta,eli tarkoitatko,että syksyä kohti mennessä rakkaus löytyy :) olenkin toivonut,että kun syyspimeät taas saapuu polttaisin kynttilöitä rakkaani kainalossa..
      Tarkoittaako hyvät olot myös viimein omaa ihanaa kotia,nyt asun vuokralla,en niinkään kodikkaassa asunnossa.
      Onko tämä minun rakkauteni ihan uusi mies vai jo tutumpi.

      Oikein ihanaa juhannusta ja kesää sinulle :)
      Enkeleitä ja haleja :)

    • Keskiyö

      No kuule, ei rakkaus katso siihen kenen omistamassa asunnossa siitä nauttii.
      tätä mies ei ole sinulle tuttu, en usko että olisitte vielä koskaan kohdanneetkaan.

      sitäpaitsi sinä osaat tehdä asunnosta kodin pieninkin yrityksin.
      tällä miehellä on oma tilava koti, mutta äläpäs hätiköi, hiljaa hyvä tulee.

      jos mies on ujo, niin sinunkin tulee edetä varovaisesti. sellainen turha hätiköinti tekee vain epävarmaksi, vaikka tunteet polttaisivatkin.
      ja alku se on aina hieman "hassua", varsinkin sitten, kun jälkeenpäin niille jutuille nauraa.
      sinulla on aikaa ja ideoita, anna mennä niinkuin hyvältä tuntuu, nauti kesästäsi ja siitä iloisesta odotuksesta, että tuo lyhythiuksinen mies uskaltaa kertoa sinulle tunteistaan.....
      se on kivaa!

      sinulle myös hyvää juhannusta!

    • Kyynelsilmä kysyy

      Hei vielä,ihan pakko kysyä,missä tämän miehen tapaan,etten ohita häntä tuosta vaan,vai tuleeko joka tapauksessa elämääni.
      Kinnostaa myös,mitä hän työkseen puuhailee.
      Omassa työssäni on nyt hetki,kun pelkään,ettei töitä niin enää olisikaan jatkossa,onko turhaa
      Todella kaunis kiitos,jos vielä jaksat tiristää nämä :)

    • Keskiyö

      täällähän minä ja vastaan sinulle mielelläni!
      et sinä varmaankaan sitä miestä etsimällä löydä, hän tulee sitten kun on sen aika. eikä siihen kauan mene.
      mutta ei hän ainakaan sinun työpaikallasi ole, ei ainakaan tällä hetkellä.
      oletko koskaan miettinyt mitään jatkokoulutusta? sinussa olisi puhtia sellaiseen.

      se mies, jota sinä odotat, on siistissä hommissa ja siisteissä vaatteissa.
      mies pitää lukemisesta ja on erittäin fiksu, niin minusta tuntuu.
      te tapaatte rauhallisissa merkeissä, niinkuin luonnostaan, ja kiinnostus herää hellän rauhallisesti. ei mikään metsäpalo, ei heti.

      te taidatte kumpikin pitää luonnosta ja se monen muun asian kanssa yhdistää teitä.
      sinun kannattaisi ehkä pitää silmäsi auki muidenkin työpaikkojen suhteen, vaikka ei sinulla varsinaista hätää ole.
      mutta myöhemmin sinua kiinnostaa toisenlainen työ, erilaiset haasteet ja kiinnostuksen kohteet.
      ja perheasiat ovat lähellä sinun sydäntäsi, niinkuin on tällä miehelläkin.

    • Kyynelsilmä kysyy

      Kiitos jälleen,totta on,että vaikka nykyisestäkin työstäni pidän,saan olla paljon ihmisten kanssa mm. mutta en jaksa varmaankaan sitä tehdä eläkkeeseen saakka.
      Hoitotyö jollain tapaa ja nuoret kiinnostaisi enemmän,joku työ nuorten parissa ehkä.
      Perheasiat on minulle olleet aina ykkösenä,tulevat varmasti olemaankin.
      Toivottavasti tämä mies hyväksyy lapseni ja pitää heistä,minä teen samoin jos hänellä lapsia on.
      Onko hän vanhempi minua,jos niin kuinka paljon.

    • Keskiyö

      sinähän voisit kouluttaa itseäsi hieman eteenpäin, edes kurssimuodossa?
      no et sinä mitään miestä hyväksyisikään rinnallesi, joka ei antaudu perheelle!

      sinä olet paketti, etkä sinkku. se saa olla vaikka sinun mottosi, eikä hullumpi olekaan. minäkin tein aikoinaan niin ja se oli hyvä ratkaisu.
      tämä mies on samaa ikäluokkaa kuin sinäkin, huolehtivainen, niin luonnosta kuin ihmisistäkin.
      älä ole rankka arvosteluissasi, vaan anna tunteille tilaa. sinä tunnet sitten sisimmässäsi, kuinka hyvä tämä ihminen voikaan olla.
      teille voi tulla tippa silmään kaikesta siitä onnesta, joka teidän syliinne tipahtaa.

    • Kyynelsilmä kysyy

      Hyvä motto kerrassaan ja niin totta,tuollaisen miehen haluankin,lämpimän ja hellän,nyt jään vaan odottelemaan,mstä kohtalo hänet tuo.
      Kaiken kokemani jälkeen tuo mies kuulostaa lottovoitolta minulle.
      Kaikkea hyvää elämääsi,haleja :)

    • Kyynelsilmä kysyy

      Kysyisin vielä mieleeni tullutta asiaa,asuuko tämä mies lähelläni vai jossain kauempana.Olen myös harkinnut erään suuren ostoksen tekemistä,terveyteen liittyvä,kantaako elämä minua niin hyvin,että saan sen myös kunnialla maksettua,
      olen niin kahden vaiheilla,uskallanko hankkia vai en.

    • Keskiyö

      mitä jos jättäisit hieman rahaa sukanvarteen etkä ostaisi vielä tänä vuonna?
      ja ensi vuonna et ehkä tarvitse enää sitä, tai jos ehkä tarvitset, niin ostaisit sitten.
      mutta jos ihan kamalasti kaihoat sen perään, niin anna sitten mennä.
      (se on sittenkin hieman turha, vai mitä?)

      ei mies mikään naapuri ole, mutta samoissa paikoissa käy asioillaan.
      ehkä eri aikoihin kuin sinä, mutta tienne menevät vielä ristiin, niin se on.

    • Kyynelsilmä kysyy

      Noin olen itsekin ajatellut ostostani,en usko sen olevan turha,mutta turhan kallis kumminkin nyt tähän tilanteeseen.
      Nyt vaan pitää odotella,mistä tämä mies tupsahtaa rinnalleni.
      Uskon vahvasti kohtaloon,se tapahtuu,mikä määrätty on.
      Ehkäpä tuo oikea rakkaus auttaa kaikkiin vaivoihinikin :)
      Niin se vielä mietityttää onko hänelä lapsia.
      Olet todella ihana ja lämminhenkinen näkijä,kiitos sinulle lämpimistä vastauksistasi :)
      Saatan vielä palata jotain kysymään ja ilmoitan sinulle kun jotain tapahtuu :)

    • Kyynelsilmä kysyy

      Hei vielä,näkisitkö onko hänellä lapsia,jos on niin tulevatko meidän lapsetkin viihtymääm toistensa seurassa,se olisi mulle tärkeä juttu.
      Näet varmaan,että olen miesten suhteen ihan älyttömän ronkeli,näkisitkö hiukan miltä hän näyttää,hiustenväri ja pituus ja kasvojen muoto,tälläsiä tuntomerkkejä hiukan kaipaisin.
      Mukavaa kyllä odottaa tämmöstä tapahtuvaksi,huomenna tanssimaan taas.

    • Keskiyö

      Hyvä kun käyt tanssimassa!
      on, sanotaan niin, että en näe teillä mitään riitoja. ehkä se sisältäisi myös lähipiirinne, eli lapsennekin.

      minä näen (vaikka enemmänkin tunnen) kaikenlaisia kahvikekkereitä ja ison keittiön. vaaleat kaapinovet, keltaiseen päin. kahdella suunnalla ikkunat.

      mies voisi olla jollakin tavalla musikaalinen. se ronkelina oleminen on aivan oikein! kun on itsensä kanssa sinut, haluaa vain hyvää seuraa rinnalleen.
      miehellä on lyhyet hiukset ja parta siististi jaettu. siniharmaat silmät luullakseni.
      oikein miehekäs nenä ja hän on sinua pitempi. mies hymyilee hieman ujosti, mutta on äärettömän rehellinen. oikea tapaus sinulle!
      kerro sitten ihmeessä, kun tällainen kaveri polullesi astelee.
      minuakin kiinnostaa kuulla siitä lisää!

    • Kyynelsilmä kysyy

      Joskus vaan mietin olenko liiankin ronkeli,nyt on tasanne,tuntuu,ettei kukaan voi minua sykähdyttää,mutta ehkä tämä mies minut herättää Ruususen unesta,aina ei kohtelu miesten puolelta ole ollut hyvää ja reilua.
      Tämäntyyppinen mies,mutta ilman partaa :) seurusteli kanssani muutaman kuukauden ,joitain vuosia sitten,erittäin musikaalinen ja eronnut mies,mutta ei lapsia,mutta tämä on se uusi tuttavuus kuten sanoit.
      Kerron varmasti,olet ihana ja lämmin ihminen :)

    • Kyynelsilmä kysyy

      Pakko taas kysyä,kun en itse ymmärrä.Entinen suhteeni,joka kesti 1,5 vuotta loppui tässä keväälä,lopulta minun päätökselläni,mies oli kyllä siinä vaiheessa myötämielinen kanssani.
      Nyt tansseissa hän tulee koko ajan hakemaan ja meillä on kivaakin,mutta kun se arki ei toimi,eihän minun elämääni kukaan tule,jos hän jatkaa tuota touhuaan,vai tuleeko hänelle joku este,ettei pääsekään tanssimaan ja minulle tulee tilaisuus tavata tämä uusi mies.

    • Keskiyö

      Hei
      tanssi sinä vain, nauti ja pidä hauskaa! sen miehen tulo ei vaikuta siihen, kuka sinua siellä tanssittaa. sitäpaitsi vanhan hyvän tavan mies hakee tanssimaan, sitten tanssitaan 2 kpl (onko se vieläkin niin?) ja sitten on seuraavan tanssittajan vuoro.
      eli, mies hakee ja nainen hyväksyy/kieltäytyy. mutta kun tanssipaikalle menee, niin kannattaa ne 2kpl kestää ainakin kerran, sillä tavalla se on reilua.

      voit tietenkin tanssia exäsi kanssa, sehän on vain jännittävää. mutta tanssi muidenkin kanssa, anna koko salin huomata, ettet ole aviomiehesi kanssa liikkeellä, vaan tanssin takia.
      turhaan suret, minulla oli muuten aikaisemmin kirjoitusvirhe siinä parrassa. en tarkoittanut jaettu, vaan ajettu. eli siis siloinen poski!

    • Kyynelsilmä kysyy

      On se vieläkin niin,sama tapa,hauskaa siellä ainakin on.Tarkoitat siis,että hän ei löydy näistä tansseista,muualla en juuri käy kuin kesäisin tanssimassa ja sitten tietysti töissä.
      Huomasin tuon virheen ja osasin tulkita sen kuitenkin oikein,hyvä juttu ettei ole partaa,se ei välttämättä iskisi minuun.
      Exälle tekee tiukkaa tämä ero ja siksi kai tanssin niinkin paljon hänen kanssaan,ihan kuin hän ei antaisi periksi,vaa haluaisi vaan jatkaa,siitä vain ei tulisi mitään,ei mitään.
      Ihanaa kun vastaat aina kun hätä iskee,en halua tätä hyvää suhdetta menettää minkään takia,mikä siis tulossa on :)
      Kiitos sinulle,halit

    • Keskiyö

      En minä tarkoita mitään paikkaa, minkä sanoisin sinulle niin tarkasti. voin nähdä seinät ja ihmisiä ja vauhtia ja sen sellaista, mutta en tiedä mikä paikka se on.

      mutta kun ajattelet elämää taaksepäin, niin ainahan sitä tapaa ihmisiä, aivan missä vain! eikä siinä mitään kiusaa ole, jos tanssii exänsä kanssa. jos teillä on kivaa, niin sitten pidetään kivaa...... sehän on vain positiivista!

      älä sinä suotta hätäile ja tärise, sinulla on koti ja ystäviä. avaa verhot silmiltäsi ja katso luontoon, kirkkaaseen kesään, koskaan ei vain yksi ihminen voi tehdä kokonaista maailmaa. sinullakin on paljon hyviä asioita elämässäsi.

    • Kyynelsilmä kysyy

      Kuulostaa juuri tuolta paikalta,missä käynkin,noin koen sen ainakin itse.Siellä on kaikkia noita runsaasti.
      Olen hyvin onnekas,totta ja koitan myös kiittää siitä usein,yksinäisyys vaan joskus saa yliotteen,mutta onhan nyt mitä odotella :)

    • Wichum

      Vahasta Welhosta tuntuu että olet pihtari... sorry vaan.
      jos sinua joku vonkaa, annat pakit heti..
      ei sitä miestä noin saa.
      Hitaassti eteneminen ym sonta..
      Katso peiliin! muuta tapojasi! lopeta itkemine jos itse pihtaat?
      Syy löytyy peilistä!
      Ottajia ilmeisesti olisi!

      • Wichum

        itse ihastut lähe jokaiseen flirtaajaan, mutta saavat pakit!
        maineesi taidetaan tuntea,
        uudet maisemat uudet toimintavat!
        ja hetkessä sinulla on uusi poikaystvä!
        Usko Welhoa! USKALLA!


      • Wichum
        Wichum kirjoitti:

        itse ihastut lähe jokaiseen flirtaajaan, mutta saavat pakit!
        maineesi taidetaan tuntea,
        uudet maisemat uudet toimintavat!
        ja hetkessä sinulla on uusi poikaystvä!
        Usko Welhoa! USKALLA!

        Se on rankaa ..
        mutta mailma on tänään tällainen!
        seksi kuiteskin on tärkeää! läpi parisuhteen ja jos se on tabu
        ei mistään tule mitään!
        äläkä ihmeessä valitsi esimmäikseksi mitää kaksimetristä läskiä pikku mulkuineen.
        vaan jonkinverran itseäsi pidemmän! jolla on oikea mulkku!
        NRJ piisisitä...kuunteluun..
        Ala Harrastaan hyvä ihminen seksiä!

        Inhottaa sanoo, mutta näin se nyt taitaa olla!


      • Wichum
        Wichum kirjoitti:

        Se on rankaa ..
        mutta mailma on tänään tällainen!
        seksi kuiteskin on tärkeää! läpi parisuhteen ja jos se on tabu
        ei mistään tule mitään!
        äläkä ihmeessä valitsi esimmäikseksi mitää kaksimetristä läskiä pikku mulkuineen.
        vaan jonkinverran itseäsi pidemmän! jolla on oikea mulkku!
        NRJ piisisitä...kuunteluun..
        Ala Harrastaan hyvä ihminen seksiä!

        Inhottaa sanoo, mutta näin se nyt taitaa olla!

        Ja vielä jatkan jotta voisin hiillostaa!
        On ihan oma valintasi kenet otat, onko lapsia vai ei!
        Koska sinulla on ottajia!!! Valitse! Mutta tee se äkkiä!
        ja sitten 101% mukaan homman niin kyllä se onistuu!
        Ei pihtaamista enään.
        Ja elämän täyttää onni ja rakkaus!


    • Kyynelsilmä kysyy

      Tekis sun kaltaiselle hyvää,kun hommaisit oman elämän ja tekemistä elämääsi,en ole pyytäny tänne asiattomia kommentteja,mutta minkä voin, jos kaikilla ei ole kaikki muumit laaksossa.

    • Kyynelsilmä kysyy

      Hei taas! pakko kysyä,kun tuntuu että aina mulle paiskataan uusi tilanne elämässä.
      Tämä exä on nyt päättänyt saada minut takaisin,olemme tavanneet muutaman kerran paremmin ja tuntuu,että hän olisi ottanut opikseen,mutta onko näin,muuttuuko hän todella.
      Tuoko kohtalo minulle tämän uuden rakkauden vaikka itse jotenkin tässä möhlisinkin,en tiedä mitä tehdä tuon exän kanssa,tuskin mikään onnistuisi jatkossakaan,mutta näin hentomielinen olen.
      Siispä ratkaiseeko kohtalo asiat puolestani.
      Kiitos kaunis jälleen sinulle :)
      Huomaat varmaan,miten epävarma ja sekaisinkin olen taas kaikesta.

    • Keskiyö / tuntijasi

      Hei taas!
      et sinä mitään möhli, ei sellaista ajatustakaan.
      sinä elät omaa elämääsi niinkuin ne muutkin..... ja jos ja kun jotakin on tullakseen, on sitten sen aika.
      se on niin yksinkertaista. ei meidän aikuisen joukossa voi olettaa tapaavansa sellaista ihmistä, joka olisi viimeiset vuodet tai vuosikymmenet vain odotellut.
      sehän olisi outoa.

      minä näen sinut nyt ja ennenkin tyytyväisenä menijänä, jonka perään jää perhosia, kun oikein juoksentelee.
      nauti kaikesta mikä tekee hyvää, kunhan et lupaa mitään sitovaa.
      vasta sitten, kun sinullekin luvataan ja kun olet kypsä ja varma molemminpuolisista tunteista.
      siellä se rakkaus iskee silmää.....

    • Kyynelsilmä kysyy

      Kiitän jälleen,noin sen itsekin ajattelen,kaikki aikanaan,nyt tämä tuntuu ihan hyvältä,ehkä puolen vuoden päästä on toisn,katsellaan.
      Otan sinuun yhteyttä kunnolla syksymmällä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      110
      7622
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      109
      5301
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3536
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3527
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2574
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      356
      1530
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      65
      1373
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    Aihe