Hassisella kelpaa politikoida

HäSa 17.6.2005

Hämeen Sanomat 17.6.2005

HASSISELLA KELPAA POLITIKOIDA

Jos Hämeenlinnan kaupungin liikuntahalliyhtiön toimitusjohtajaksi olisi valittu joku muu kuin Jorma Hassinen, kukaan eio olisi puhunut valinnasta mitään. Näin tokaisi asiasta perillä oleva henkilö. Ja on oikeassa.
Hämeenlinnan johtaviin demaripoliitikkoihin lukeutuva Hassinen herättää intohimoja. Ei vähiten siksi, että hän puhuu asioista niiden oikeilla nimillä.
Halliyhtiön ratkaisusta mussutettiin maanantaina kaupunginvaltuustossa. Kuppilakeskusteluissa kerrotaan, kuinka väärin oli valita Hassinen toimitusjohtajaksi.
Narinassa ei ole kyse yksin Hassisesta vaan politiikassa tutusta tavasta. Kun taas kerran avautui mahdollisuus politikoida ja kerätä irtipisteitä, pieni porukka pani tuulemaan...
Mistä hyvänsä asiasta on sietämättömän kevyttä keskustella, kun ei tiedä tosiasioista hönkäsen pöläystä. Halliyhtiön toimitusjohtajan valinnassa raadolliset tunteet on helppo vokotella pintaan.
Hassisesta oikein toimitusjohtaja!
Kuulostaa komealta, pintaa raaputtamalla paljastuu arkinen todellisuus.
Laki sanoo, että osakeyhtiöllä pitää olla toimitusjohtaja. Siinä lähtökohta.
Hassinen on jäähallin hallipäällikkö. Liikuntahalliyhtiön hallitus pohti, onko halleja pyörittämään järkevää valita erikseen toimitusjohtaja vai onko paras ratkaisu nostaa tehtävään Hassinen, joka hoitaisi postin hallipäällikön työnsä ohella kohtuullista korvausta vastaan.
Liikuntahallien hallitus päätyi yksimielisesti Hassiseen.
Mistä mussutus sitten kumpuaa? Varmasti ihanan tietämättömyyden ja politikoinnin lisäksi kateudesta.
Purnaajien mielestä toimitusjohtajan paikka olisi pitänyt panna julkiseen hakuun. Jonkun on nyt vaikea ymmärtää sitä tosiasiaa, että halliyhtiön hallitus nimenomaan päätti, ettei yhtiö tarvitse erillistä toimitusjohtajaa. Ei tarvita, ei haeta.
Hämeenlinnan politiikassa nostaa silloin tällöin päätään ajatus, että viisaus pitää pesää valtuustossa. Usein viisauden rumpua päristävät valtuutetut, jotka eivät ota ennen puheitaan asioista lainkaan selvää. Politiikan arvostus ei näin nouse.
Jos valtuutettu arvostelee halliyhtiötä, hänellä on velvollisuus perehtyä sen hallituksen päätöksiin.
Ja viimein asian ytimeen, rahaan. Hassisen valinnan vastustajat ja toimitusjohtajan avoimen haun kannattajat lähtivät siitä, että halliyhtiölle pitää palkata uusi työntekijä, toimitusjohtaja.
Mistä yhtiö olisi ottanut rahat toimitusjohtajan palkkaan?
Kun halliyhtiön kulut nousevat, se voi pyytää lisää rahaa kaupungilta tai nostaa tuntimaksuja.
Ensimmäinen vaihtoehto rokottaa hämeenlinnalaisia veronmaksajia, toinen halleissa urheilevien lasten ja nuorten vanhempia. Näinkö?`
Jos Halliyhtiölle olisi pitänyt saada toimitusjohtaja, ja yksi uusi työntekijä, hinnalla millä hyvänsä, yhtiön hallitus on Hassis-päätöksineen väärässä. Hallitus kuitenkin liputti taloudellisesti järkevimmän ratkaisun puolesta. Suuri synti?

19

630

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • irtopiste

      Näin kirjoitti Markku Peltonen Hämeen Sanomissa 2005

      Markku Peltonen, puhuiko Hassinen asioista niiden oikeilla nimillä, kun lisärahaa pumpattiin halliremontteihin tai itse asiassa ensin rempattiin ja vasta sitten kyseltiin lisärahaa?

      Markku Peltonen, mitä halliyhtiön ratkaisusta mussutettiin tuolloisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa, 2005?

      Markku Peltonen, mikä pieni porukka pani tuulemaan, politikoiden ja irtopisteitä keräten, nimeä heidät?

      Markku Peltonen, kuka kävi kevyttä keskustelua, tietämättä tosiasioista hönkäsen pöläystä? Markku Peltonen, miten sitä tietoa voi saada, jos se salataan?

      Markku Peltonen, ketkä ihmiset päätti liikuntahalliyhtiön hallituksessa, että paras ratkaisu toimitusjohtajaksi on Hassinen?

      Markku, Peltonen, kuka oli tietämätön, politikoivat kateellinen, joka mussutti valinnasta?

      Markku Peltonen, huonontaako julkinen haku toimitusjohtajaksi valittavan henkilön osaamista?

      Markku Peltonen, kommentoisitko kirjoitustasi: " Hämeenlinnan politiikassa nostaa silloin tällöin päätään ajatus, että viisaus pitää pesää valtuustossa. Usein viisauden rumpua päristävät valtuutetut, jotka eivät ota ennen puheitaan asioista lainkaan selvää. Politiikan arvostus ei näin nouse."?

      Markku Peltonen, miten valtuutettu arvostellessaan halliyhtiöitä, voi perehtyä hallituksen päätöksiin, jos esim. lisärahaa tullaan vaatimaan takautuvasti?

      Markku Peltonen, oletko aidosti sitä mieltä, että Hassisen valinta toimitusjohtajaksi, oli lopulta hämeenlinnalaisille veronmaksajille edullinen vaihtoehto?

      Markku Peltonen, miksi jyvitit lisäkulut, ammattitaitoisen tj:n nimityksestä veronmaksajille ja urheilevien lasten vanhemmille? Miksi et jyvittänyt taakkaa HPK:lle ja liigapelilippujen ostajille?

      Markku Peltonen, näin veronmaksajana vahvista, oli aika suuri synti!

      Erityisesti toivoisin Kirsi Ojansuun kommenttia aiheesta. Jari Ranteenkin soisin ottavan kantaa. Ja mikä jottei, Leo Leppänen ja Kari Ilkkala olisivat oivia analysoijia, miksi pieni piiri mussuttaa valtuustossa ja aika-ajoin yrittää nostaa päätään, irtopisteitä keräten.

      • Pyhä Hassinen

        Hassisella EI SAA politoida. Hassinen on Hämeen Sanoman valitsema sossudemari. Siis täysin vaaraton kykykokkareille! Siksi Hassinen on pyhä!


      • Pyhä ja viisas
        Pyhä Hassinen kirjoitti:

        Hassisella EI SAA politoida. Hassinen on Hämeen Sanoman valitsema sossudemari. Siis täysin vaaraton kykykokkareille! Siksi Hassinen on pyhä!

        Julistettu pyhimykseksi ja viisaustieteilijäksi! AAAAAMEEEEEN!


    • Surkeuksien surkeus

      Edellisellä valtuustokaudella Hassinen oli kulttuuri- ja koululautakunnan puheenjohtajana. Siis Sibeliuksen synnyinkaupungissa.

      Tämä kertoo kaiken tästä paikasta.

      Ihmeitä pitää tapahtua, jotta tämä mädännäisyys lievenisi.

      Kaiken pahin tekijä on tämä monopolimedia, joka vedättää ja vaikenee kulloinkin kapitalistille sopivasti.

      Sääliksi käy näitä prostitutiotoimittajia, jotka rahasta vääntävät totuutta. Siinä toivossa, että mitä enemmän vääntää, sitä enemmän saa palkankorotusta.

      Voi surkeuksien surkeus.

      • XY

        Olihan se Hassisen valinta kulttuuri-ja koululautakunnan puheenjohtajaksi vitsi.


    • lehtipino

      Markku Peltonen,

      Onko toimittajan kirjoitus, kun sen kannanottona esittää, pysyvä?

      "Allekirjoitatko" edelleen tuon 2005 kirjoituksesi?

      Vai oletko nyt eri mieltä?

      Hämeen Sanomissa olisi hyvin paljon mielenkiitoisia artikkeleita em. aiheesta. Harmi, että HäSa muutti verkkolehetnsä maksulliseksi, harvempi meistä, kun vuosia paperilehtiä säilöö. Mikä oiva tapa laikaista maton alle vanhoja totuuksia. No, tuohan se vähän haastetta asioiden penkomiseen, mikäs näitä on lueskellessa :)

    • akraka.dabra
    • j o r m a

      go jorma go!

    • tikulla silmään

      Mitäs nyt yritetään panna piiloon ajankohtaisesta asiasta, kun pitää vanhoja kaivella. ????????????????????????????????????????????????

    • Kähmijät vastuuseen

      Eipä nuo vanhatkaan asiat ole alkuunkaan selvitetty. Olen laittanut mekille sen, missä asiassa vaan ilmenee myllärin nimi, niin aina tuntuu haiskahtavan jotain kummallista. Pitäisihän sen nyt sokean kreetankin tietää jos kouluttamaton mylläri laitetaan hoitelemaan "isoja" asioita niin perseelleen se menee ja kähmiminen ja salailu tulee asiassa kun asiassa mukaan.

      • Kyllä minä maksan...

        VOI KUULE, KYLLÄ MONI KOULUTTAMATON HOITAA TALOUTENSAKIN MALLIKKAASI. VELAT JA TULOT BALANSSISSA. MUTTA SUURILLA TULOILLAKAAN EI AINA, JA VAIKKA OLISI EKONOMIN KOULUTUS TAKANA.
        Ja kunnan tai valtion asioissa on vain kysymys muutamasta nollasta luvun perässä, ja asiat balanssiin. Oikeat valinnat, piittaamatta tuttavan, tai itsensä saamasta hyödystä. Vastuu siitä taloudesta, jonka on ottanut hoitaakseen. Ei se paljon enempää oppia vaadi. Rehellisyys on kovaa valuuttaa. Elämä itsessään on oppimista kaiken aikaa. On sitä ennen markkinatalouttakin osattu, Nythän ei rahat riitä jukulauta. Missähän mättää. Minä tiedän ja moni muukin tietää.
        Pahalle, kun antaa pikkusormen... tiedät senkin sinä.
        Siis se koulujen antama oppi ei ole kauhean suuressa kurssissa mielessäni. Maalaisjärki kylläkin.


    • :)

      ettei vaan olis syyttömän ajojahti?

    • Itku tuli

      Ootko tosissas?

    • Jorma, Jorma, Jorma

      Jorma, Jorma, Jorma

      • Tapio, Tapio

        Tapio, Tapio, Tapio


    • eret

      Mitenkäs noi aitiot aikanaan jäähallista myytiin....?

    • RusoposkinenInkkari

      Politiikan syöksykierre on Jormalla alkanut!

      • Rehellisyydestäköpotkut

        No nythän me kaikki tiedämme lopputuloksen, mitä siitä seuraa kun vain kansakoulun käynyt henkilö valitaan hyvävelisopimuksella ison yhtiön toimitusjohtajaksi. Oli varmaan aikanaan loistava ja edullinen valinta meidän kaikkien Hämeenlinnalaisten kannalta katsottuna.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe