Pieni Katajainen mullastaan
katsoo ylös
huudahtaa:
”Isä Tammi vahvajuuri, tummat lehtes' minuun käännä
luo oksistasi käteni,
rungostas' tee vartaloni.
Terhoistas' voit koruiks' antaa
Mullastasi vahvistusta.”
Ei Isä Tammi tahdo kuulla, tuulenviimassa lepäilee.
Katajainen uudestaan,
katsoo ylös
huudahtaa:
”Pappa Mänty harmaahaiven, kaarnan kuoret minuun käännä,
luo havunneulat käsikseni,
pari juuristasi jaloikseni.
Kävyistäs' voit vaatteiks' antaa.
Pihkan avul' vahvistaa.”
Ei Pappa Mänty tahdo kuulla, Koivun kanssa juttelee.
Nyt Katajainen luovuttaa, ei kukaan tahdo vahvistaa!
Ei Mänty, Tammi, kumpikaan.
Jääkö pieneksi nyt Katajainen?
Vaan Äiti Tuomi huoahtaa;
”Sure ei kai Katajainen?”
Ei Katajainen vastaakaan
Niin ei tehnyt puista kumpikaan
Taas äiti Tuomi tuhahtaa:
”En tahdo nähdä surunaamaa.
Ei pakko ole puunkaan olla
Suuri, jylhä, väkivahva
Kuvittele, Katajainen
Jos oisit kuin vuori, samanlainen;
Puiden latvat vapisee
Kun Katajainen askeltaa
Vesi kuivuu jokien
Kun on Katajainen janoinen
Talot rikki rytisee
Maakin murtuu jalkojen alla
Tanner öisin jytisee
On perhe kohta taivasalla
Ei ole hyvä pienen puun
Saada voimat väkivahvan
Korkeutta vuorenhuippujen
Jylhyyttä kuusimetsien
Oo tyytyväinen juuri noin
Omallasi oksistolla
Janoisella juuristolla
Matalalla latvahalla
Oo tyytyväinen juuri noin
Sievä, pikku Katajainen
Niin Katajainen naurahtaa
Kyl' osaa äiti lohduttaa
Ei enää kaipaa korkeutta
Jylhää ääntä metsikön
Vuoristojen mahtavuutta
Myrskyn voimaa rannikossa
On tyytyväinen juuri noin
Sievä, pikku Katajainen
Tosin vain yhdelle myöntää lapsekkuuden
Saa äiti suukon poskelleen
katsoo ylös
huudahtaa:
”Isä Tammi vahvajuuri, tummat lehtes' minuun käännä
luo oksistasi käteni,
rungostas' tee vartaloni.
Terhoistas' voit koruiks' antaa
Mullastasi vahvistusta.”
Ei Isä Tammi tahdo kuulla, tuulenviimassa lepäilee.
Katajainen uudestaan,
katsoo ylös
huudahtaa:
”Pappa Mänty harmaahaiven, kaarnan kuoret minuun käännä,
luo havunneulat käsikseni,
pari juuristasi jaloikseni.
Kävyistäs' voit vaatteiks' antaa.
Pihkan avul' vahvistaa.”
Ei Pappa Mänty tahdo kuulla, Koivun kanssa juttelee.
Nyt Katajainen luovuttaa, ei kukaan tahdo vahvistaa!
Ei Mänty, Tammi, kumpikaan.
Jääkö pieneksi nyt Katajainen?
Vaan Äiti Tuomi huoahtaa;
”Sure ei kai Katajainen?”
Ei Katajainen vastaakaan
Niin ei tehnyt puista kumpikaan
Taas äiti Tuomi tuhahtaa:
”En tahdo nähdä surunaamaa.
Ei pakko ole puunkaan olla
Suuri, jylhä, väkivahva
Kuvittele, Katajainen
Jos oisit kuin vuori, samanlainen;
Puiden latvat vapisee
Kun Katajainen askeltaa
Vesi kuivuu jokien
Kun on Katajainen janoinen
Talot rikki rytisee
Maakin murtuu jalkojen alla
Tanner öisin jytisee
On perhe kohta taivasalla
Ei ole hyvä pienen puun
Saada voimat väkivahvan
Korkeutta vuorenhuippujen
Jylhyyttä kuusimetsien
Oo tyytyväinen juuri noin
Omallasi oksistolla
Janoisella juuristolla
Matalalla latvahalla
Oo tyytyväinen juuri noin
Sievä, pikku Katajainen
Niin Katajainen naurahtaa
Kyl' osaa äiti lohduttaa
Ei enää kaipaa korkeutta
Jylhää ääntä metsikön
Vuoristojen mahtavuutta
Myrskyn voimaa rannikossa
On tyytyväinen juuri noin
Sievä, pikku Katajainen
Tosin vain yhdelle myöntää lapsekkuuden
Saa äiti suukon poskelleen
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei paha lainkaan. Pidin! Kirjota vain lisää.
Voi, kiitoksia :)