Riina

Nyt kun olen ihmisten kanssa mutta kuitenkin yksin, ymmärrän että välitin sinusta syvästi. Välitän kai edelleenkin, vaikka emme tule enää näkemään. Jäit merkiksi sieluuni. Se resonoi ja tulee säteilemään siellä, sisälläni aina tulevaisuuteen asti. Ja joku päivä, kenties, huomaan sen kadonneen. Huomaan jotain paljon arvokkaampaa tulleen tilalle. Ja tiedä, en puhu nyt sinusta, siitä että olisit "arvoton". Puhun nyt siitä minkä jätit minuun. Ja minä tiedän mistä puhun, sillä sinä autoit pääsemään minua yli - tulit merkiksi merkin tilalle.

Ehkä pidät minua jonain outona runoilijapoikana, joka kirjoittaa käsittämättömiä - ehkä olenkin sitä, runoilijasielu. Ja ehkä tämä erilaisuuteni on se yksi osasyy miksi olen edelleen yksin, loppujenlopuksi. Mutta olen tyytyväinen tähän omalaatuisuuteeni, tähän omaan persoonaani ja tapaani ilmaista itseäni.

Tuskin juttumme olisi toiminut, näin jälkikäteen ajateltuna. Niin, varmasti meissä jotain yhteistäkin oli - ainakin kuvittelen näin, mutta luultavasti tiemme olisivat ennen pitkää eronneet - aivan niinkuin kävi nytkin. Ja minä jään sinulle joksikin jätkäksi joka oli luultavasti kiinnostunut - tai ehkä nimeni ja kasvoni eivät kerro sinulle mitään vuosien jälkeen. Ja tämän tekstin perusteella, tai muutenkaan, älä luule että jäisin lemmentuskissani haikailemaan. Olen tottunut tällaiseen ja osaan jatkaa matkaa kun sen aika on.