Olen ollut työttömänä jo hyvän aikaa eikä omalta työnhakualueeltani ole löytynyt koulutustani vastaavaa työtä. Olen korkeasti koulutettu.
Minulle olisi tulossa toiselle paikkakunnalle työhaastattelu.
Tarkoituksenani ei varsinaisesti ole etsiä töitä tuolta alueelta koska en ole vielä varma muutostani, mutta päätin että voisin hakea kyseistä työpaikkaa ja voisin käydä työhaastattelussa katsomassa asiaa.
Joudun maksamaan matkan aluksi omasta pussistani, lainaamaan ehkä rahat jostain ennen kuin saan tuota liikkuvuusavustusta.
Nyt kuitenkin sain kuulla työvoimatoimistosta että jos haen kyseistä liikkuvuusavustusta työhaastattelua varten joudun ottamaan paikan vastaan jos sitä minulle tarjotaan tai muuten joudun tekemään selvityksen miksen ota minulle tarjottua työpaikkaa vastaan.
Onko siis todellakin niin että joudun päättämään muutostani jo ennen kuin lähden tuonne työhaastatteluun?
Koska jos käyn haastattelussa ja he tarjoavat työpaikkaa joka ei välttämättä miellyttäisi kuitenkaan minua niin työvoimatoimisto voi periä minulta siis nähtävästi tukea takaisin jne.?
Voiko minulta siis periä tuon takia liikkuvuusavustuksen jälkikäteen tai jopa evätä työmarkkinatuen jos en ota paikkaa vastaan?
En tiedä uskallanko käydä nyt edes työhaastattelussa tai hakea jatkossa työpaikkaa oman työnhaku-alueeni ulkopuolelta jos joudun kustantamaan matkan etukäteen itse ja joudun väkisin ottamaan jokaisen tarjotun paikan vastaan.
Useat työnantajat eivät esimerkiksi ennen työhaastattelua kerro välttämättä laajasti tarjolla olevista työtehtävistä ja työhaastattelu toimii informaation antajina molempiin suuntiin.
Lisäksi joissakin paikoissa alkuhaastattelun tekee rekrytoija joka kuitenkaan ei lopullista päätöstä tee palkataanko työnhakija vai ei. Sen tekee vastaava esimies jatkohaastattelussa. Miten näissä tilanteissa tulisi sitten toimia?
Tällöin työhaastetteluun meinjä siis joutuu SOKKONA tekemään päätöksen muutosta sekä työpaikan vastaanotosta jos tämä on todellakin se linja että täytyy ottaa tarjottu työ vastaan olipa se mistä hyvänsä.
Nähtävästi tarkoituksena on torjua se ettei yhteiskunnan varoilla huvikseen käydä työhaastatteluissa. Samalla ehkäistään sitten se että työtä viitsii etsiä muualta kuin omalta alueella jos kaiken pitää olla selvää ennen kuin edes hakee työpaikkaa mistään muualta.
Liikkuvuusavustuksesta?
7
803
Vastaukset
- Vanha ja viisas
Sääntö numero yksi : alä koskaan sotke työvoimatoimistoa omiin työhönhakuihisi. Tosin matkat joudut itse kustantamaan, mutta näin varmistat oman määräämisoikeutesi ottaa työpaikka vastaan tai ei. Sosiaalitoimesta voi työnhakumatkan jälkeen anoa toimeentulotukea jo maksettuun matkaan. Sitä en tiedä saako toimeentulotukea työnhakumatkoihin.
- Ei taida uskaltaa
Kiitos tuosta tiedosta. Pitääpä pitää mielessä tuo.
Hankalaa on tuo matkan kustantaminen jo etukäteen ja sen vuoksi ajattelin hakea liikkuvuusavustusta.
Nähtävästi työvoimatoimisto ei sitten ymmärrä millainen päätös on muuttaa toiselle paikkakunnalle joka voi olla vaikka kuinka kaukana ja kuinka kallista se on.
Puhumattakaan että jättää kaiken muunkin edelliselle paikkakunnalle ja vain töiden perässä vaihtaa paikkakuntaa. Taitaa olla realiteetit työvoimatoimistolta hukassa jos näin on.
- Vanha ja viisas
Liikkuvuusavustusta on "anottava" etukäteen eli kerrottava työkkärille aikeistasi hakea työtä oman alueen ulkopuolelta. Mutta rahat saat vasta sitten kun matkan jälkeen haet avustusta rahana.
Liikkuvuusavustusta ei voi saada ennen matkalle lähtöä. Ja turha noita työkkärin asioita on ihmetellä. Ne vaan yksinkertaisesti eivät sovellu järjellä ajateltaviksi. Asiat hoidetaan virkamiesten näkökulmista katsoen, siten miten heille sopii ja kuinka heitä on ylemmiltä tahoilta ohjeistettu. - Ma tekisin nain:
Jos saat tyomarkkinatukea, niin silloinhan sua koskee se Heinaluoman masinomna uudistus, josta niin kovaa metelia pidettiin:
Kayta ensin tietysti kaikki liikkuvuusavustuksen mahdollisuudet maksimaalisesti hyodyksesi, silla rahallan voi matkustaa paitti tyopaikkahaastatteluun, myos tyopaikkaan tutustumista varten. Kay niin monesti kuin vaan kehtaat avustusta kayttaa.
Sitten kun saat sen tyopaikan, niin muista hakea taas etukateen avustusta tyokkarista eli 2 tai 3kk maksavat viela jalkikateen avustuksena tyomarkkinatukea, vaikka oletkin jo tyossa! Se on jo huomattava avustus kun aloittaa uudella paikkakunnalla ja uudessa tyossa.
Tukea maksetaan, jos haet sita etukateen, jos sun uusi tyopaikka on tyossakayntialueen ulkopuolella ja jos uusi tyopaikka kestaa vahintaan, oliko se min 6kk. Tyot alkaa mutta tyomarkkiantuki tulee automaattiseti maksuun viela monta kuukautta.
Talla avustuksella yritettiin kannustaa tyomarkkinatukea saavia vahan katselemaan tyopaikkoja kauempaakin ja kannustaa nain hakeutumaan tyon perassa. Sopis sulle aika hyvin.
Onnea matkaan vaan haastatteluihin ja tyopaikkojen katsasteluihin!
Ite olen kayttanyt valilla enemman, ja valilla vahemman reippasti hyvakseni tuota liikkuvuusavustusta ja reissanut Helsingissa ja vahan muuallakin silla lomakkeella. Kukapa niita enaa jalkikateeen kehtaa soitella tyokkarista peraan jollekin haastattelijalle ja alkaa tinkaamaan, etta miten se tutustuminen meni ja etta kavinko edes oikeesti paikalla... Riskilla vaan ja onnea! - näinpä_
Työkkärin kanssa aina varovaisesti, periaate on, että niiden pitää tietää vain sellainen, mikä on välttämätöntä, muuta niille ei kannata kertoa. Ylimääräistä tietoa voi käyttää ainoastaan sinua vastaan (keksipä itse mitä positiivista voi seurata siitä,että ne tietävät sinusta kaiken? Aivan.) ja tiedonmurujen joukosta saattaa käytännössä löytyä syyt evätä korvaukset jollakin tavalla.
Väittäköön kukkahatut mitä hyvänsä, mutta näin systeemi käytännössä toimii.
Jos haet liikkuvuusavusta, tee se etukäteen, käy näppärästi. Täytät lomakkeen, johon työkkäri antaa suostumuksensa.
Käyt työhaastattelussa katselemassa miltä näyttää. Liikkuvuusavustuksesrta ei kannata turhia huudella, työttömyyden korostaminen ylimääräisillä lapuillla ei erityisesti koulutetuille tee hyvää.
Reissun jälkeen odottelet päätöstä. Mikäi ei kiitos, pistä lomake postissa perään, selittele että unohtui ja pyydä laittamaan postissa allekirjoitetuna
Jos saat paikan, tee lapulla mitä tykkäät....
Itse olen homman hoitanut useita kymmeniä kertoja - gvuig
Ei, ei ja ei. Jotta saat liikkuvuusavustusta, on se oltava työnhakualueesi ulkopuolella ja sinulla ei ole lain mukaan velvollisuutta ottaa vastaan työtä työnhakualueesi ulkopuolelta ( yli 80 km kotioveltasi).
Eli ongelmaa ei ole ja sinua on ohjeistettu virheellisesti. - Vanha ja viisas
"Ei, ei ja ei. Jotta saat liikkuvuusavustusta, on se oltava työnhakualueesi ulkopuolella ja sinulla ei ole lain mukaan velvollisuutta ottaa vastaan työtä työnhakualueesi ulkopuolelta ( yli 80 km kotioveltasi).
Eli ongelmaa ei ole ja sinua on ohjeistettu virheellisesti. "
Joo noin on, mutta usein asian saa korjattua vasta vuoden kestäneen valitusprosessin jälkeen. Ja tämän takia tulee työttömän olla tarkkana, että työkkärin tädit eivät pääse hankaloittamaan työttömän elämää. Eli on jopa luovuttava omista laillisista oikeuksisaan kun työkkärit viittaavat kinttaalla työttömän laillisille oikeuksille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225115Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303658No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241504- 231391
- 141292
- 271198
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221117