Nämä valvotut yöt alkavat jo näkyä kropassa. En voi lakata pohtimasta sitä että miksi et vastannut sähköpostiviestiin jonka lähetin sinulle ennen juhannusta. Viesti oli ihan asiallinen, tiedustelin vain siinä mitä kuuluu hammasvaivallesi ja aiotko olla kaupungissa juhannuksena. Oletan että olin kai niin vastenmielinen ihminen sinulle ettet halunnut vastata, siihen viittaisi sekin miten lähes pakenemalla lähdit luotani. Ehkä ei olisi pitänyt kutsua sinua luokseni mutta se tuntui silloin niin oikealta. Olemmehan sentään olleet nettituttuja jo yli vuoden ajan. Ja nyt näyttää siltä fb:n tapahtumien mukaan että sinulla on jo muita naisia kierroksessa joten kaikki on jo menetetty. Toivottavasti löydät onnesi jonkun muun kanssa. En ole niin ilkeä ihminen että pystyisin ketään tietoisesti loukkaamaan. Anteeksi jos olen jotenkin huomaamattani loukannut sinua.
Taas valvottaa
t,
0111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.