Kaipaisin asiallista infoa. Asun englantilaisen mieheni kanssa Englannissa ja esikoinen tuloillaan. Nyt mietin, kuinka parhaiten varmistaa, että lapsi oppii myös suomenkielen. Ainahan sanotaan, että kunhan toinen vanhempi puhuu säännönmukaisesti toista kieltä ja toinen toista niin juttu selviää. Mutta - koska mieheni ei puhu eikä ymmärrä suomea, tuntuu oudolta, että kun olemme yhdessä lapsen kanssa, puhuisin lapselle suomea, koska mieheni ei ymmärtäisi, mitä sanon - plus miehelleni lapsen kuullen joudun kuitenkin puhumaan englantia. Olen myös tavannut useita tapauksia, joissa pienenä lapsena kieli sujuu ok, mutta kouluiässä alkavat häpeämään erilaisuuttaan ja kieltäytyvät enää puhumasta suomea ja toivovat, ettei äitikään sitä heille puhuisi. Eli tuleeko olemaan ihan mahdotonta vaalia suomenkieltä, että lapsi senkin oppisi, kun olen ainoa hänen elinympäristössään, joka sitä hänelle puhuu? Onko tästä aiheesta mitään kirjallisuutta, tietäisikö joku neuvoa? Tämä kun on sinänsä erilainen juttu kuin esim. suomi-ruotsi kaksikielisyys, jossa kuitenkin vanhemmat pääsääntöisesti ymmärtävät toistensa puhumia kieliä. Suomessa pääsemme valitettavasti vierailemaan vain parin viikon ajan vuodessa.
Lasten kaksikielisyydestä
Milla
91105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aviomieheni äidinkieli on samoa, minun suomi ja keskenämme puhumme pääasiassa englantia. Olemme sopineet, että minä puhun tyttärellemme suomea ja mieheni samoaa, jotta hän oppisi molemmat kielet. Englannin oppii, jos oppii, muttei se ole tarpeellista, koska sitä opetetaan kouluissakin.
Lapsemme ei vielä puhu, mutta hän selkeästi näyttää ymmärtävän molempia kieliä (esim. tule). Emme ole antaneet sen häiritä, ettemme mieheni kanssa aina ymmärrä toistemme puheita. Katsotaan, miten tämä tästä kehittyy.
...todellakin rikkaus! Ja ehdottomasti sinun tulisi puhua lapsellesi omaa äidinkieltäsi. Omat vanhempani ovat erikielisiä, ja kyllä isäni vähitellen rupesi ymmärtämään mitä äiti sanoi ja päinvastoin; se on vanhempienkin etu että oppii toisen kielen... Ystävieni perheessä taas lääkäri oli sanonut vanhemmille (idiootti!), että olisi lapselle haitallista puhua kahta eri kieltä (se oli silloin vuosina keppi ja kivi), joten lapset eivät ikinä oppineet äitinsä kieltä (hollanti) ja harmittelevat sitä suuresti nyt aikuisina, ja lapsinakin kun eivät ymmärtäneet serkkujen ja isovanhempien puhetta.
Yksi tapa millä voit pitää suomen kieltä "elossa" oman lapsesi kanssa on suomenkielisten kirjojen (iltasadut jne) lukeminen, ja suomenkielisten satukasettien ja lastenmusiikin kuunteleminen.
Mitä tuohon häpeämiseen tulee, sinun on vain oltava lujana jos sellaista ilmenee eikä antaa periksi; lapset kyllä katuvat muuten sitten vanhempana. Sinun on oltava se aikuinen, lapset eivät ymmärrä omaa parastaan.
on ehdotamasti puhutava äidinkieli lapsilleen, isästä ei ole niin väliä mitä se puhuu.
Moikka. Kannan minäkin vielä korteni kekoon vaikka tuossa edellä jo tulikin hyviä vastauksia.
Me asumme Suomessa ja mies on englanninkielinen, britti. Lapsille olemme alusta asti puhuneet omia kieliämme. Suomessa tietty suomi on tullut vahvemmaksi, mutta englannin kieltä on ylläpidetty esim. englanninkielisten videoiden avulla, sekä mies on ahkerasti jaksanut iltasatuja lueskella. Pojat ovat erittäin lahjakkaita molemmissa kielissä; toki jossain välissä pientä sekaannusta voi sattua, mutta siis omaa kieltä kannattaa puhua aina lapselle puhuttaessa. Ei se mitään vaikka yhdessä puhutte englantia. Mies oppinee suomea samalla kun kuuntelee alusta asti sinun puhumanasi suomea... jos kiinnostaa.
Siellä Englannissahan on niitä FinnGuildin ylläpitämiä Suomikoulujakin. Kannattaa tutustuttaa lapset jossain vaiheessa myös muihin suomenkielisiin.
Lisäksi onhan Englanti niin monikulttuurinen, kyllä siellä monet puhuvat kotonaan eri kieltä.
Jollet sinä häpeä suomenkieltäsi, pystyt lapset myös opettamaan sitä kunnioittamaan.
Netistä löytyy paljonkin tietoa esim:
http://www.edu.fi/pageLast.asp?path=498,526,25679,25680
ja täältä:
http://www.solki.jyu.fi/kielistakiinni/kieltenkirjo.htm
Onnea matkaan!
puhuttu tytöille minä suomea,mies englantia.Vaikka mieheni sukujuuret ovat Japani-Vietnam-akselilla,hänen kotonaan on puhuttu englantia.Eli hän ei osaa paljon äidinkieltään,mutta osaa näitä kauniita kirjoitusmerkkejä,ja leikkimielisesti on opettanut tyttärille (6- ja 3-vee.)näitä.Ovat ne kyllä vaikeita....
Mutta meillä pointti on,että toinen suomea,toinen omaa äidinkieltään.Tosin nyt mies on jo suomenkielinenkin,sillä hän on asunut Suomessa koko avioliittomme ajan,7 vuotta.
Hei,
meidän lapset ovat kaksikielisiä, asumme Norjassa. Meillä on myös ollut alusta asti sääntönä, että molemmat vanhemmat puhuvat kotona omia kieliään (kyllä se sinunkin mies oppii suomea ymmärtämään siinä lapsen mukana).
Vanhempi lapsista syntyi Suomessa ja nuorempi täällä Norjassa. Täällä syntynyt lapsi alkoi puhua ensin suomea (vaikka minä ja isoveljensä olimme ne ainoat suomenkieliset kontaktit), ja suostui norjan kielen puhumiseen vasta noin 3 vuotiaana, ymmärsi kyllä kaiken mitä hänelle sanottiin. Mutta sitten kun se kieli sieltä löytyi, niin puhetta onkin tullut lähes taukoamatta...:)
Nykyisin molemmat lapset (nyt 9v ja toinen jo murkku) sekä puhuvat, että kirjoittavat molempia kieliä. Molemmilla on myös ystäviä suomessa, vaikka mekin olemme siellä vain noin kuukaden vuodessa. Murkku istuu suomalaisten kavereidensa kanssa päivittäin netissä kirjoittelemassa ja pienempi kirjoittelee kirjeitä kavereilleen ja sukulaisilleen.
Joskus lapset ovat sanoneet, että äiti puhu norjaa, lähinnä jos paikalla on ollut heidän kavereitaan jotka ovat joutuneet keskustelusta ulos. Meillä ei ole ikinä ollut negatiivista sanomista kaksikielisyydestä, päinvastoin voisin tässä luetella vaikka loppuillan myönteisiä tapahtumia.
Meillä myös esim isovanhemmat puhuvat/ymmärtävät vain suomea, sekin plussaa, olisi se aika surkeaa jos lapset ja sukulaiset eivät voisi jutella keskenään.
Suosittelen lämpimästi kaksikielisyyttä!
Juuri tuo mainitsemasi seikka eli että pystyy kommunikoimaan isovanhempien ja muiden sukulaisten kanssa, on mielestäni erittäin tärkeä. Ja myös se että lapsella on sitten myöhemminkin mahdollisuus ehkä itsekin valita missä elämäänsä viettää. Lapsena kielenomaksuminen on erittäin paljon helpompaa, kuin sitten myöhemmin.
Ja vaikka joskus myöhemmin he päättävät etteivät halua suomea puhua tms, jää kuitenkin se pieni itu sinne muistilokeroihin ja helpottaa myöhempää oppimista, jos se tulisi taas ajankohtaiseksi.
Suurkiitos, on mukava kuulla sellaisten perheiden kokemuksia, joissa kaksikielisyyden ylläpito on onnistunut, kun pakkaa kuulemaan vaan niistä, kun lapsi kouluun mennessään kieltäytyy enää puhumasta kahta kieltä. Itse olen myös kielialalla töissä, joten olisi lähinnä sydäntäsärkevää, ellei oma lapsi oppisi/suostuisi suomen kieltä puhumaan. Tosin ajattelen niinkin, etten kyllä lapseltani hyväksyisi sellaista häpeävää asennetta, jotenkin se on kasvatuksen avulla lapselle selvitettävä, että on rikkaus osata myös suomea.
Olen aivan samaa mieltä, ja jos kerran itsekin olet kielialalla, niin varmasti pystyt asian hoitamaan.
Mukavaa kesänjatkoa!