Olimme yhdessä 3kk ja annon sydämeni, rakastuin rajusti. Hän jätti ilman syytä vuosi sitten...
Uuden hän löysi, muutama kuukausi sitten.
Laitoin hälle hyvää juhannusta toivotuksen ja tietysti, koska rakastan häntä yhä nii odotin vastausta, mutta ei :( Mieli masentui entisestään ja harmittaa että ylipäänsä laitoin viestiä. Koko juhannuksen oon itkeny, ei se mitään auta, se ei tuo häntä enää takasin. Kun ei ole töitä, ei ystäviä ja kun kumppani lähtee niin tuntu että koko elämä romahti. Lisäksi diagnosoitu vaikea masennus. Lääkkeitä en oo ottanu, säästän ne päivään jolloin otan ne kaikki...
Niin siihen kysymykseen..Miksi on niin vaikea vastata textariin!? Emme eronneet riidoissa, kumpikaan ei pettänyt eikä mitään muutakaan dramatiikkaa erossa ollut. Pyysin häntä jäämään ystäväkseen sillä muita mulla ei ole, mutta hän ei halunnut. Kysyin sitä häneltä että voisimmeko olla ystäviä kun meillä on kuitekin samat harrastukset ja näemme tapahtumissa pakostakin. Hän vastasi ettei halua olla ystäväni. Kiukuspäissäni textasin että hän on raukka. (Tiesi kyllä miten yksin jäin). Sitten tuli viestiä takas, että hän ei halua ystävää joka haukkuu raukaksi! :( (Tosin vastasi jo ennen ettei halua kaveruttaa ja sit ku sanon pahasti niin sit se ystävyys olikin mahdotonta)
Juhannus meni yksin kotona, häntä kaivaten. En pääse elämässä eteenpäin kun suru ja kaipuu pitää otteessaan. Olen koittanut käydä ihmisten ilmoilla, mutta olen kuin orpo-piru, kaikki on liikenteessä kahdestaan tai porukalla.
Missä olivat kaikki ne 83 FB-ystävää joita olisi nyt jussina tarvittu. Ketään ei pyytänyt liittymään joukkoon juhlimaan jussia. Katselin illalla parvekkeella kun omakotitalon pihalla pelattiin mölkkyä ja pidettiin kovaäänisesti hauskaa..narua riitti ja välillä grillattiin. Itse olin yksin isossa kerrostalossa ja piha oli tyhjä autoista, kaikki olivat jossain....
En kaipaa tällä sääliä, puran vain oloani. Tiedän että moni sanoo että ulos vaan ihmisten ilmoille ja tapaamaan uusia ihmisiä. Olen vaan äärettömän ujo ja en osaa luoda kontakteja, paitsi kuin netin välityksellä. En uskalla enää edes katsoa miehiin..olen jätetty 10 ja 9 vuoden suhteista. Minussakin on varmasti vikaa, ei kukaan jättäisi täydellistä ihmistä.
Kumpa ikävä helpottaisi..pian!
Uuden hän löysi, muutama kuukausi sitten.
Laitoin hälle hyvää juhannusta toivotuksen ja tietysti, koska rakastan häntä yhä nii odotin vastausta, mutta ei :( Mieli masentui entisestään ja harmittaa että ylipäänsä laitoin viestiä. Koko juhannuksen oon itkeny, ei se mitään auta, se ei tuo häntä enää takasin. Kun ei ole töitä, ei ystäviä ja kun kumppani lähtee niin tuntu että koko elämä romahti. Lisäksi diagnosoitu vaikea masennus. Lääkkeitä en oo ottanu, säästän ne päivään jolloin otan ne kaikki...
Niin siihen kysymykseen..Miksi on niin vaikea vastata textariin!? Emme eronneet riidoissa, kumpikaan ei pettänyt eikä mitään muutakaan dramatiikkaa erossa ollut. Pyysin häntä jäämään ystäväkseen sillä muita mulla ei ole, mutta hän ei halunnut. Kysyin sitä häneltä että voisimmeko olla ystäviä kun meillä on kuitekin samat harrastukset ja näemme tapahtumissa pakostakin. Hän vastasi ettei halua olla ystäväni. Kiukuspäissäni textasin että hän on raukka. (Tiesi kyllä miten yksin jäin). Sitten tuli viestiä takas, että hän ei halua ystävää joka haukkuu raukaksi! :( (Tosin vastasi jo ennen ettei halua kaveruttaa ja sit ku sanon pahasti niin sit se ystävyys olikin mahdotonta)
Juhannus meni yksin kotona, häntä kaivaten. En pääse elämässä eteenpäin kun suru ja kaipuu pitää otteessaan. Olen koittanut käydä ihmisten ilmoilla, mutta olen kuin orpo-piru, kaikki on liikenteessä kahdestaan tai porukalla.
Missä olivat kaikki ne 83 FB-ystävää joita olisi nyt jussina tarvittu. Ketään ei pyytänyt liittymään joukkoon juhlimaan jussia. Katselin illalla parvekkeella kun omakotitalon pihalla pelattiin mölkkyä ja pidettiin kovaäänisesti hauskaa..narua riitti ja välillä grillattiin. Itse olin yksin isossa kerrostalossa ja piha oli tyhjä autoista, kaikki olivat jossain....
En kaipaa tällä sääliä, puran vain oloani. Tiedän että moni sanoo että ulos vaan ihmisten ilmoille ja tapaamaan uusia ihmisiä. Olen vaan äärettömän ujo ja en osaa luoda kontakteja, paitsi kuin netin välityksellä. En uskalla enää edes katsoa miehiin..olen jätetty 10 ja 9 vuoden suhteista. Minussakin on varmasti vikaa, ei kukaan jättäisi täydellistä ihmistä.
Kumpa ikävä helpottaisi..pian!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.