rikolliset

Näyttää siltä, että muutaman päivän takainen tutkintapyyntö Kymen Sanomien omistaman materiaalin laittomasta kopioinnista tälle palstalle on saanut tekijänoikeusrikokseen syyllistyneet hyökkäilemään anonyyminä Kymen Sanomien toimittajia vastaan. Aika säälittävää ja raukkamaista.
16148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Eija Anttila tunnusti oikeudessa menetelleen väärin, kun ei tarkistanut tietoa vaan löi Asko Kervistä viimesen päälle lehdessään?

Nyt tarvitsee vai enään oikeuslaitoksen huomioida Eija Anttilan tunnustuksen ja tuomita lain mukaan oikea henkilö?

Äänestä
  • Ensinnäkään toimittajilla on täysi oikeus luottaa lähteisiinsä, eikä toimittajilla ole mitään velvollisuutta käydä erikseen haastattelemassa jokaista vaaralliseksi oletettua väkivaltarikollista ennen rikosuutisen kirjoittamista.

    Uutinen oli asiallinen, varsin neutraali eikä siinä mainittu Kervistä nimeltä

    Asia on loppuun käsiteltu ja Kervisen syytteet hylättiin.

    Äänestä

  • syytteet hylättiin kirjoitti:

    Ensinnäkään toimittajilla on täysi oikeus luottaa lähteisiinsä, eikä toimittajilla ole mitään velvollisuutta käydä erikseen haastattelemassa jokaista vaaralliseksi oletettua väkivaltarikollista ennen rikosuutisen kirjoittamista.

    Uutinen oli asiallinen, varsin neutraali eikä siinä mainittu Kervistä nimeltä

    Asia on loppuun käsiteltu ja Kervisen syytteet hylättiin.

    Asia tuleekin hovioikeudessa uuteen valoon, ei voi mitään ja vaikka Kervinen olisikin ei toivottu henkilö, ei se muuta asiaa.
    Eija Anttila on tehnyt pahaa Kerviselle ja hänen suvulleen jopa!

    Äänestä

  • Poliisi todistamaan kirjoitti:

    Asia tuleekin hovioikeudessa uuteen valoon, ei voi mitään ja vaikka Kervinen olisikin ei toivottu henkilö, ei se muuta asiaa.
    Eija Anttila on tehnyt pahaa Kerviselle ja hänen suvulleen jopa!

    Myös hovioikeus tulee hylkäämään Kervisen syytteet... kuten ennenkin.

    Äänestä

  • ei valituslupaa kirjoitti:

    Myös hovioikeus tulee hylkäämään Kervisen syytteet... kuten ennenkin.

    Aika vaikeeta se on ainakin, elikkä tekosyyllä ainostaan saadaan enää käräjäoikeuden päätös lainvoimaiseksi, sen takaa jo tämä Kervisen valitus, jos se otetaan huomioon.............

    --- Saapunut viesti ---
    Aihe: Rikosylikomisarion todistusteema Kouvolan hovioikeuden R 11/285 asiassa
    Lähetetty: 17.6.2011 9:27
    Lähettäjä: [email protected]

    Kouvolan hovioikeudelle

    Kouvolan hovioikeudelle R 11/285 asiaan

    Koska R 11/285 rikosasian todistajakertomuksissa on todennettavissa virkamiesten törkeää valheellisuutta, niin katson oikeusturvani edellyttävän rikosylikomisario Bengt Brinkaksen todistelua asiassa, joten nimeän Brinkaksen todistamaan sitä, ettei poliisi ole löytänyt mitään viitteitä kaupunginlakimies Marianna Ruonalan todistamasta kaupunginsihteerin poliisille lähettämästä ilmoituksesta.

    Rikosylikomisario Brinkas on tarkasti tutkinut asiaa ja on suullisesti allekirjoittaneelle ilmoittanut, ettei poliisilta löydy Ruonalan todistajakertomuksen mukaisia tietoja. Näin ollen Birnkaksella on poliisiesimiehenä virkavelvollisuus todistaa kaupunginlakimies Ruonalan todistajankertomuksessa kerrotun todistelun paikkaansa pitämättömyys.

    Kaupunginlakimies Ruonala on valheellisella todistelulla 22.2.2011 harhauttanut käräjäoikeuden puheenjohtajaa, kertoessaan väärää ja perätöntä tietoa Kervisen lähettämästä uhkaavasta viestistä ja tässä yhteydessä sekoittanut asiaan kaupunginsihteerin, joka ei ole tehnyt poliisille ilmoitusta Ruonalan väittämästä Kervisen kaupungintalon kirjaamoon lähettämästä "mistä hirmuteot kumpuavat" -otsikoidusta sähköpostiviestistä.

    Nyttemmin Kymenlaakson rikospoliisissa tiedetään, että kaupunginlakimies Ruonalan todistajakertomuksessa esitettyä Kervisen kaupungintalon kirjaamoon lähetettyä sähköpostiviestiä ei tosiasiassa ole olemassa, eikä siten mitään kaupunginsihteerin poliisille lähettämää ilmoitustakaan, jolloin kaupunginlakimies Ruonalan todistelu asiassa on täysin perätöntä.

    On todella törkeää, että korkeassa virka-asemassa oleva kaupunginlakimies Marianna Ruonala sekoitti väärällä ja valheellisella todistelulla asiaan kaupunginsihteerin ja poliisin, todistaessaan kaupunginjohtaja Henry Lindelöfin eduksi ja Asko Kervisen vahingoksi.

    Haminassa 17.6.2011
    Asko Kervinen

    Äänestä

  • ei valituslupaa kirjoitti:

    Myös hovioikeus tulee hylkäämään Kervisen syytteet... kuten ennenkin.

    Siintä tiedotetaan koko kansalle millä tasolla Suomessa on EU aikana ihmisoikeudet syyttömän Asko Kervisen asalta. Suomessa on oikeuskäytäntö sieltä minnään mistä aita on matalinta. Ei tarvitse puuttua hyväveli järjestelmään.

    Kansan oikeustajulla ei oikeuslaitoksella ole merkitystä vain asian hautaaminen vähin äänin isomman oikeudella on Suomessa oikeutta.

    Äänestä

  • toista mieltä kirjoitti:

    Missä ja milloin on tapauksen oikeuskäsittely? Täytyypä mennä hekottelemaan kun Askoa teorioineen viedään taas kuin pässiä narussa :D

    Äänestä

  • Se on huomattu kirjoitti:

    Siintä tiedotetaan koko kansalle millä tasolla Suomessa on EU aikana ihmisoikeudet syyttömän Asko Kervisen asalta. Suomessa on oikeuskäytäntö sieltä minnään mistä aita on matalinta. Ei tarvitse puuttua hyväveli järjestelmään.

    Kansan oikeustajulla ei oikeuslaitoksella ole merkitystä vain asian hautaaminen vähin äänin isomman oikeudella on Suomessa oikeutta.

    Arvatkaapas, kuka edellisen onkaan mahtanut kirjoittaa? (Vinkki: Laskekaa kirjoitusvirheet.)

    Äänestä

Rikoksista tuomittujen rikollisten likakampanja ja häiriköinti työtään tekevää ja kaikin puolin nuhteetonta toimittajaa vastaan tulee vielä johtamaan kunnianloukkaussyytteisiin.

Äänestä
  • Täällä ei pystytä edes loukkaamaan Anttilaa niin paljon kuin Anttila Kervistä lehdessä!

    Äänestä

  • R. kirjoitti:

    Täällä ei pystytä edes loukkaamaan Anttilaa niin paljon kuin Anttila Kervistä lehdessä!

    Höpön löpön. Kuinka voi loukata sellaisen kunniaa, jolla ei kunniaa ole alunperinkään ollut?

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    Höpön löpön. Kuinka voi loukata sellaisen kunniaa, jolla ei kunniaa ole alunperinkään ollut?

    Perättömän rikoksen ilmianto on aina vakava rikos. Kaikki sen tiedämme, miksi Kervinen pitää saada rikosen tekijäksi, jota ei ole tehnyt?

    Äänestä

Eipä ole Eija Anttila ilmiantanut mitään rikoksia, vaan ainoastaan raportoi lähteisiinsä luottaen Kaupungintalon uusista kulunvalvontajärjestelyistä ja syystä joka niiden käyttöön ottamisen syyksi oli hänelle ilmoitettu. Kervisen nimeä ei sitä paitsi edes mainittu uutisessa.

Kervinen tulee olemaan todella heikoilla myös hovioikeudessa.

Äänestä

Rikosken ilmiantoa on myös sen raportointi lehdessä, joten nyt kun asia on täysin selvä, niin ei siinä toisaankaan vikinät auta Anttilalla kuin Lindelläkään.

Ihan sama mitä käräjät päättää, asiaosaiset Anttila ja Lindelöf ovat töpeksineet oikein kunnolla kaupunginvaltutettujen varoituksista huolimatta.

Äänestä
  • Eija Anttilalla on laki puolellaan ja se on todettu myös oikeudessa.

    Äänestä

Samaa mieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tekijänoikeusIaki kirjoitti:

Näyttää siltä, että muutaman päivän takainen tutkintapyyntö Kymen Sanomien omistaman materiaalin laittomasta kopioinnista tälle palstalle on saanut tekijänoikeusrikokseen syyllistyneet hyökkäilemään anonyyminä Kymen Sanomien toimittajia vastaan. Aika säälittävää ja raukkamaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu