Kuuluisia romanitiedemiehiä

Romaneita ja juutalaisia on suurinpiirtein saman verran. Juutalaisilla on sadoittain merkittäviä ja kuuluisia tiedemiehiä, Nobel-palkittujakin lukuisia. Miten on romanitiedemiesten ja naisten laita, keitä tunnettuja on ollut ja keitä tänä päivänä on?
30236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Luku ja kirjoitustaito on ensimmäinen edellytys.........

Äänestä

Jenkeissä on kuulemma muutama.

Äänestä

Mielenkiintoista verrata näitä kahta vainottua kansanryhmää. Juutalaisilla kulttuuriin on aina kuulunut koulutuksen suuri arvostus. Lapsia on kannustettu lukemaan niin pitkälle kuin mahdollista ja tulosta on tullut.

Romanikulttuuri on ollut vähemmän kiinnostunut opiskelusta sillä sen katsotaan vaarantavan "aidon" romanikulttuurin. Siksi Suomessakin peruskoulu katsotaan riittävän koulutukseksi. Suureksi tiedemieheksi tai tiedenaiseksi harvemmin tullaan peruskoulupohjalta. Mutta eihän sellaista arvosteta romanikulttuurissa, tärkeämpää on "vapaus".

Äänestä
  • Mistä sinäkin tiedät kuinka moni opiskelee tänäkin päivänä. Nykyään nuoret opiskelee, osa ainakin.

    Äänestä

  • joo jooo kirjoitti:

    Mistä sinäkin tiedät kuinka moni opiskelee tänäkin päivänä. Nykyään nuoret opiskelee, osa ainakin.

    Opiskelu kanattaa aina niin ainaki viisaat sannoo.tiijä sitte onko perrää.

    Äänestä

  • joo jooo kirjoitti:

    Mistä sinäkin tiedät kuinka moni opiskelee tänäkin päivänä. Nykyään nuoret opiskelee, osa ainakin.

    Kerro toki montako prosenttia alle kolmekymppisistä romaninuorista on ylioppilaita? Valkolaisista lähes puolet. Vai onko romanien opiskeluinnostus alkanut vasta muutama vuosi sitten, siksi lukuja ei ole?

    Äänestä

  • No esimerkiksi otetaan nyt läntinen maailma joka koettaa esiintyä koko maailman "sivistyksen kattona" "maailman poliisina" jne, mihin teidän korkea koulutuksenne oikein johtaa, olette lähes yrittäneet/tuhonneet kautta maapallon alkuperäis väestöt, ne jotka elivät luonnon kanssa tasapainossa, te olette tuoneet esimerkiksi kristin ja katolisen uskonnon lännen yleisimmäksi henkisen tien uskonnoksi, mitenkä, miekalla ja tulella, miekkaa väärä uskoisille ja jotka eivät suostuneet kääntymään ja polttaneet ties kuinka paljon ihmisiä noitina, demoneina yms.
    Teidän teknologinen kehitys on keskittinyt kautta aikojen sodan käyntiin ja kansojen kontrollointiin ja mikä sotii itse luontoa vastaan. Te opetatte kouluissa virheellistä ja puutteellista tietoa esim historiasta. Tänäpäivänä jokainen voi nähdä mihin teidän ns sivistynyt kulttuuri on johtanut ja mihin se on päättymässä. Mitenkä käy jos ja kun teiltä loppuu esim energia, eli sähkö, juokseva vesi, lämmitys monelta osaa jne. Siitä vähän miettimistä just ja just perus koulun käyneeltä Romanilta, lisää voidaan kyllä puida asioitten laitamia jos kiinnostaa.

    Äänestä

  • ShamaO kirjoitti:

    No esimerkiksi otetaan nyt läntinen maailma joka koettaa esiintyä koko maailman "sivistyksen kattona" "maailman poliisina" jne, mihin teidän korkea koulutuksenne oikein johtaa, olette lähes yrittäneet/tuhonneet kautta maapallon alkuperäis väestöt, ne jotka elivät luonnon kanssa tasapainossa, te olette tuoneet esimerkiksi kristin ja katolisen uskonnon lännen yleisimmäksi henkisen tien uskonnoksi, mitenkä, miekalla ja tulella, miekkaa väärä uskoisille ja jotka eivät suostuneet kääntymään ja polttaneet ties kuinka paljon ihmisiä noitina, demoneina yms.

    Vertaus juutalaisiin on hyvä sillä juutalaisia on vainottu enemmän kuin romaneita mutta he ovat saaneet paljon aikaan. Mitä hyvää romanit ovat saaneet ihmiskunnalle aikaan?!

    On länsimainen kulttuuri aivan kamalaa, toista se on romanikulttuuri, siinä on arvot kohdallaan. Kun lapsilisä loppuu eläke alkaa, rehellistä työtä ei tehdä päivääkään. Armeijaan ei tietenkään mennä, eikä sivariin, siellähän joutuisi tekemään töitä. Eletään yhteiskunnan tuilla ja jos ne eivät riitä niin sitten tehdään rikoksia.

    Joko huonoja rikollisia tai sitten rikollisuus on valtaisaa sillä romaneilla on valtava yliedustus vangeista. Miesvankeja on suhteellisesti 25 kertaa enemmän kuin valkolaisia, naisissa yliedustus on satakertainen!

    Äänestä

  • Totuus on armoton kirjoitti:

    Yksinkertaista, pelkästään amerikka on noin 150 eri maassa sotilas tukikohtia, suomi on monessa mukana ja nuolemassa kuten muutkin "länkkäri maat".
    Ai miksikö tämä on mahdollista kun teidän koko yhteiskunta, henkisyys, varallisuus, kulttuuri, media, koulutus jnejne perustuu riistämiseen, tuhoamiseen, hävittämiseen, kontrollointiin, manipulointiin, kansat on ns.orjamentaaliteetin omaavia ja taistelee vapautta vastaan :)

    Äänestä

  • Eivät mitään! kirjoitti:

    Vertaus juutalaisiin on hyvä sillä juutalaisia on vainottu enemmän kuin romaneita mutta he ovat saaneet paljon aikaan. Mitä hyvää romanit ovat saaneet ihmiskunnalle aikaan?!

    Tottakai juutalaiset pärjää tälläisessä yhteiskunnassa joka perustuu illuusioon jne, he kyllä tietävät myös sen ja käyttävät hyväkseen ja ottivat/ottaavat helposti valtaan länttä ja nyt käyttävät lännen korruptio pesäkettä hyväkseen valloittaessaan Lähi-Itää ja nyt on ns 3maailman sota laajenemassa Kiinaan, tajuatteko mitä se tarkoittaa? :)
    Divide and Conquer Ed Veni Vidi Vici ;)

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    Kerro toki montako prosenttia alle kolmekymppisistä romaninuorista on ylioppilaita? Valkolaisista lähes puolet. Vai onko romanien opiskeluinnostus alkanut vasta muutama vuosi sitten, siksi lukuja ei ole?

    näin se vaan on miksi Suomi on konkurssikypsä ylivelkaantunut maa ,koko ajan hehkutetaan kuinka monta prosenttia meilla väeswtöstä on ylioppilaita ja kuinka koulutustaso on korkea. miksi eestinpojat tekevät työt suomessa onko se vain niin että suomalainen on laiska

    Äänestä

  • Shaamai0 kirjoitti:

    Tottakai juutalaiset pärjää tälläisessä yhteiskunnassa joka perustuu illuusioon jne, he kyllä tietävät myös sen ja käyttävät hyväkseen ja ottivat/ottaavat helposti valtaan länttä ja nyt käyttävät lännen korruptio pesäkettä hyväkseen valloittaessaan Lähi-Itää ja nyt on ns 3maailman sota laajenemassa Kiinaan, tajuatteko mitä se tarkoittaa? :)
    Divide and Conquer Ed Veni Vidi Vici ;)

    Käyttivät länttä hyväksen valloittaakseen lähi-idän? Unohtuu että juutalaiset syntyivät, asuivat ja vaikuttivat lähi-idässä jo ennen kuin " länttä" edes oli, kun taas lännessä sitten kun sellainen oli , elo oli taistelua olemassaolosta aivan viime vuosikymmnille asti .
    Mikään maailman sota ei ole leviämässä Kiinaan, joka muuten on maa joka aina on ollut juutalaisille suopea ja jonka kulttuuri paljolti arvostaa samoja asioita kuin juutalainen:opiskellaan, tehdään itse , opetellaan se mitä ei vielä osata ,haetaan aina se paikka jossa voi itse elättää itsensä ,aloitetaan vaikka kuinka alhaalta, mutta tavoite on aina eteenpäin.

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    ne juutalaiset jotka syntyivät ennen länttä oli varmaan hieman eri porukkaa kuin mitä juutalaiset on tänää jotka on varmaan 90% aitoja länsmaalaisia
    myös ihmetyttää se anti semityksen toitottaiminen arabeja palestiinalaisia kohtaan länkkäreidden teeveissä ku ne on enemän semiittejä ku nää juutalaiset ja lisääks miks joku inhois vihais semiittiä ku eikös se ole kieli eikä mikää rotu
    kiinaan kans on tulos sota mut ei suoraa juutalaiste kans vaa ne aupacin herrat jotka lobbailee amerikkaa naruissa järkkäävät näitä sotia varsinki lähi idäs tarkotuksena on nujertaa irania ja syyria jne. israelista koetetaa tehä lähi idä päällikkö maa ziionistien joholla rothchild mainittakoo ensimäisenä siinä o suku joka ei keinoja kaiha...

    Äänestä

  • 2112 kirjoitti:

    Eivät olleet, muuttoliike Palestiinasta Eurooppaan oli alkanut jo Rooman vallan aikaan ja Euroopassa pitkin Välimerta ja pohjoisempana oli tuolloin jo suuri ja järjestäytynyt diaspora. Osan näistä yhteisöistä tuhosivat vasta natsit. Antisemitismiä pidetään ja se on sitä aina ollut juuri juutalaisvastaisuutena nimen tälle vihalle keksi eräs juutalaisvastainen mies (Marr) joka piti nimenomaan juutalaisia muita rodullisesti alempina. Arabeja sama viha ei ole koskaan koskenut, Palestiinan arabien johtajakin (al Husseini)vietti 2. maailman sodan ajan Berliinissä Hitlerin henkilökohtaisena vieraana, hänen joukkonsa osallistuivat juutalaisten surmaamiseen ja hän pyysi Hitleriä surmaan myös kaikki Lähi-idän juutalaiset koska nämä olivat samaa ala-arvoista kansaa kuin Euroopan juutalaiset .
    Oliko mufti arabivastainen, mitä luulet ? Nimellä on historia, ei se ole sattuman varainen,ja antisemiitti vihaa siis juuri ja vain juutalaisia eikä mikään muu kansa historiassa olekaan joutunut samanlaisen vihan kohteeksi .Et sinäkään ikinä liittäisi samoja ennakkoluuloja arabeihin mitä tuosta vain heität juutalaisiin. Antisemiitti vihaa juutalaisia ja liittää heihin kaikki omat ennakkoluulonsa, mitä itse pitää pahana siihen ovat syypäitä juuri juutalaiset .Näyttöä ei tarvita.
    Kirjoituksesi on siitä mallisemimerkki .

    Iran ilmoitanut tarkoituksekseen hävittää Israel jolla ei kuulema ole oikeutta olla olemassa, ei päinvastoin ja Syyriassa on sen oma kansa noussut kapinaan maata julmasti hallinutta Assadin perhettä vastaan.Rothschildit ovat nykymaailmassa pikkutekijä, mutta kun on harvoja juutalaisten omistamia pankkeja se on tietysti syypää koko pankkimaailman ongelmiin.

    Äänestä

  • prosenttimanne kirjoitti:

    näin se vaan on miksi Suomi on konkurssikypsä ylivelkaantunut maa ,koko ajan hehkutetaan kuinka monta prosenttia meilla väeswtöstä on ylioppilaita ja kuinka koulutustaso on korkea. miksi eestinpojat tekevät työt suomessa onko se vain niin että suomalainen on laiska

    Prosenttimannen kannattaisi sukeltaa verotusta käsittelevän kirjallisuuden pariin niin sieltä tuo himottu tieto löytyy. Laiskuudella ei taida olla tässä tapauksessa mitään tekoa.

    Ylivelkaantuminen on taasen sitä paskahousupolitiikkojen munatonta touhua.

    Äänestä

kyllä opiskelu kannattaa aina,sen tietävät romanitkin, joillekkin valtaväestön jäsenille on vaan niin vaikeaa tajuta että opiskeleva romaninuoriso ei pataroi ostarihemmojen seurassa vaan ovat sulautuneet järjestelmään eivätkä pidä meteliä etnisestä taustastaan.

Äänestä
  • Kerrotko lisää.....

    Äänestä

Chablini eikös se ollu kauan sitten

Äänestä

Tämä on hassuinta mitä olen ikinä kuullut, romanitiedemies, sehän on aivan kuvitteellinen henkilö, ei sellaisia ole ikinä ollut olemassa. Eikä muuten ole vielä nykyäänkään.

Romanien lahjakkuus suuntautuu aivan muille aloille, jokainen ne tietää mutta eihän niistä saa puolta sanaakaan sanoa kun se on sitä kamalaa "rasismia" vaikka totuuden kertoisi.

Äänestä

Hmmmm

Äänestä

juutalaisuus on uskonto, ei rotu,

Äänestä
  • Onko sellaista rotua kuin romani?

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    Onko sellaista rotua kuin romani?

    romanit ei edes laajemmin tunnista romani nimitystä. se on suhteellisen uus nimike. meitä on monta heimoa varmaan 10 tai vähän ylitte,kuten suomes ollaan kaaleita kuten espanjan calo tarkottaa samaa mustalaisekielel mutta euroopassa on monia muita isompia heimoja suurimmat on sinti ja kalderas.
    rodullisesti ollaan kuiteki samaa arjan heimoa. kielikin on tutkitusti täysin oma pohjois ja keski arjan kieli suurimat laina sanat on euroopan kielistä varsinkin kreikan,laina sanoista näkee mitä kautta ollan kulettu ja jopa miltä ajoilta joissain määrin.
    toi romani nimitys on sinänsä jopa virheellinen ja provosoiva koska euroopassa on jo maa nimeltä romania.. rhom on tarkempi nimite mutta läheppä sitä selitämään näille eu herroille.
    jokku tutkimukset väittää että olllaan indian alinmasta kastista dalit/shudra porukkaa joka ei tarkoita edes rotua vain se on kasti järjestelmästä eli dalit on sitä porukka joka tekee ns ruumillisen työn sitten on khastriyayo sotilas kasti,brahmin papistot, vaishyat karjan paimenet ja muinoin nämä kastit eivät tarkoittaneet kuin mitä ne tarkoittaa nykyään ne indiassa erotteleevat rankasti toisiaan ettei saa olla missää tekemisissä "alempi kastisten kanssa" rasistista eikö.
    lisääks indiassa on monia rotuja tuhansien vuosien takaa joita tänää luokitellaa indialaisiks,jopa afrikaanot tekivät kolonisaatioita indiaan tuhansia vuosia sitten,mustalaiset tulivat ilmeisesti noin 2000 ekr indian pohjoisiin afghanistan rajasthan alueile ja noin 600jkr muslim ja mongolien valtauksien takia alkoivat kulkemaan pohjoiseen eurooppaan päin.

    Äänestä

  • 51351156136 kirjoitti:

    Olemme kaikki afrikkalaisen kolonisaation tuotteita, Afrikasta poistumisaika ja reitti vain vaihtelee.Perimältämme aloimme eriytyä jo Afrikassa (mutaatiot) ja aikojen kuluessa - puhutaan kymmenistä tuhansista vuosista - lisää niillä alueilla mihin esi-isiämme asettuivat. Lisänä se, että eri ihmisryhmät sekoittuivat muiden tuolloin olemassaolleiden ihmislajien kansa , Lähi- Idässä ja Euroopassa Neanderthalilaisten kanssa, Aasiassa muiden.Näin pikku hiljaa on tultu siihen, että esim eurooppalaiset ja intialaiset populaatiot erottuvat perimältään .Romanit ovat perimältään osa Intiassa syntyneitä populaatioita, vaikka nyt jo yksilöilä voi olla eroja, onhan romaneita asunut Euroopassa niin kauan, että sekoittumista eurooppalaisiin väestöihin on välttämättä tapahtunut.

    Äänestä

  • Juutlaisuus on juutalaisen kansan uskonto, juutalaisuus siis on etninen uskonto, ainoa joka lähi-idän etnisistä uskonnoista on säilynyt hengissä.

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    Juutlaisuus on juutalaisen kansan uskonto, juutalaisuus siis on etninen uskonto, ainoa joka lähi-idän etnisistä uskonnoista on säilynyt hengissä.

    Juutalaisuus on elossa serkkuavioliitojen kautta, juutalaisilla, samoin kun heidän puoli veljillä,arbeilla', on vuosisatojen ajan käytössä ollut tuo serkkujen liitto, jolla veri ja perimä on kyetty säillyttämään puhtaana. No nyt tulee vastaukseksi, että se tuhoaa perimän ja tuottaa ääliöitä. Niin käy, mikäli ei tuota avioitumista tarkaan ja tiukasti valvota, kuten on laita ollut aina juutalaisen yläluokan keskuudessa, missä hyvä ja terve perimät ovat valvotusti liittyneet yhteen, Niin kut tiedetään, huonot perimät ja sairaudet vahvistuvat ja muuttuvat, silloin kun serkkujen liittot ovat umpimähkäsiä ja sokeita, kuten on laita arabien ja romanien keskuudessa.

    Äänestä

  • nemensky kirjoitti:

    Juutalainen serkusavioliitto on nykyään jo harvinainen , joskus niitä on ollut enemmän, etenkin Itä- Euroopassa, eikä edes ole mitään puhdasta juutalaista perimää mitä voisi vaalia, jokainen nykykansa on sekoitus ties mitä. Suurin osa diasporan juutalaisista valitsee nykyään puolison joka ei ole juutalainen ollenkaan , pohjoismaissa seka- avioliittoprosentti on jo lähes 100.

    Äänestä

Ja ruottista ollaan kun ei suomea osata!

Äänestä
  • Nyt kyllä täytyy sanoa että kirjoittajalla oli tietoa! Intian kastijärjestelmä ei ihan äkkiseltään avaudu, toivoisin lisää yhtä asiallisia kirjoituksia, uskon että Suomen mustalaisista löytyy myös fiksuja ihmisiä, yleistäminen yleensä minkään kansanryhmän osalta ei ole hyväksi!
    Esimerkiksi pohjanmaalaisia pidetään ahkerina ja periksiantamattomina mutta itse ainakin olen kohdannut vätyksen ja tappouhkauksia jakelevan pohjanmaalaisen ja ihan oli valtaväestöön kuuluva! Mieluummin naapuriksi mustalainen kuin pohojanmaalainen ;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Onko tietoa kirjoitti:

Romaneita ja juutalaisia on suurinpiirtein saman verran. Juutalaisilla on sadoittain merkittäviä ja kuuluisia tiedemiehiä, Nobel-palkittujakin lukuisia. Miten on romanitiedemiesten ja naisten laita, keitä tunnettuja on ollut ja keitä tänä päivänä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu