F1-veikkauspelisivusto! Kaikki mukaan!

Moro vaan kaikki!

Jos kiinnostaa tollainen leikkimielinen F1-tulosten veikkailu niin poikkea osoitteessa www.loppuunsaakka.ucoz.com!

Sivustolla pyörii F1-veikkauspeli, johon voi osallistua ilmaiseksi ja todellakaan veikkaaminen ei vaadi aikaa eikä vaivaa kuin muutaman minuutin edestä. Tietenkin voihan sitä miettiä veikkauksiaan, vaikka pari tuntiakin.

Tarkoituksena on siis laittaa veikkaukset tuonne foorumille F1-veikkauspeli 2011-palstalle ennen kilpailuviikonlopun aika-ajoa. Sunnuntain kilpailun jälkeen veikkaukset pisteytetään ja sitten selviää kuka on osakilpailuvoittaja F1-veikkauspelissä. Kauden loputtua selviää kuka on veikkauskunkku. Mahdollisesti pelaajapohjan kasvaessa voin hankkia palkinnon, jonka sitten veikkauspelin maailmanmestari voittaa.

Sivustolle lisään kattavat tilastot noista veikkauksista, jne. Rekisteröityminen on helppoa ja siinä ei mene kauan. Tarkemmat ohjeet löytyvät tuolta foorumilta.

Sivustolla on myös F1-aiheisia kirjoitelmia ja myös oma henkilökohtainen blogini. Jos jostain syystä F1-aiheinen veikkaaminen ei innosta niin kannattaa liittyä foorumille ja ehdottaa jotain toista lajia/asiaa veikkausten kohteeksi. Pystyn pyörittämään mahdollisesti kahta eri veikkauskohdetta yhtäaikaa. Sivuston ollessa näin alkutekijöissään, saatan tarvita myös moderaattoreita foorumille/sivustolle, joten kannattaa ilmottautua jos konsepti kiinnostaa ja haluisit olla osallinen.

Eikun vain ihmeessä tutustumaan sivuihin ja pelaamaan!

http://www.loppuunsaakka.ucoz.com
0147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Loppuunsaakka kirjoitti:

Moro vaan kaikki!

Jos kiinnostaa tollainen leikkimielinen F1-tulosten veikkailu niin poikkea osoitteessa www.loppuunsaakka.ucoz.com!

Sivustolla pyörii F1-veikkauspeli, johon voi osallistua ilmaiseksi ja todellakaan veikkaaminen ei vaadi aikaa eikä vaivaa kuin muutaman minuutin edestä. Tietenkin voihan sitä miettiä veikkauksiaan, vaikka pari tuntiakin.

Tarkoituksena on siis laittaa veikkaukset tuonne foorumille F1-veikkauspeli 2011-palstalle ennen kilpailuviikonlopun aika-ajoa. Sunnuntain kilpailun jälkeen veikkaukset pisteytetään ja sitten selviää kuka on osakilpailuvoittaja F1-veikkauspelissä. Kauden loputtua selviää kuka on veikkauskunkku. Mahdollisesti pelaajapohjan kasvaessa voin hankkia palkinnon, jonka sitten veikkauspelin maailmanmestari voittaa.

Sivustolle lisään kattavat tilastot noista veikkauksista, jne. Rekisteröityminen on helppoa ja siinä ei mene kauan. Tarkemmat ohjeet löytyvät tuolta foorumilta.

Sivustolla on myös F1-aiheisia kirjoitelmia ja myös oma henkilökohtainen blogini. Jos jostain syystä F1-aiheinen veikkaaminen ei innosta niin kannattaa liittyä foorumille ja ehdottaa jotain toista lajia/asiaa veikkausten kohteeksi. Pystyn pyörittämään mahdollisesti kahta eri veikkauskohdetta yhtäaikaa. Sivuston ollessa näin alkutekijöissään, saatan tarvita myös moderaattoreita foorumille/sivustolle, joten kannattaa ilmottautua jos konsepti kiinnostaa ja haluisit olla osallinen.

Eikun vain ihmeessä tutustumaan sivuihin ja pelaamaan!

http://www.loppuunsaakka.ucoz.com

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu