aloite?

Aina puhutaan aloitteentekemisestä mutta mikä varsinaisesti lasketaan aloitteeksi? Jos siis jo tunnetaan ja pidetään yhteyttä mutta ei siis romanttisessa mielessä.
7418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aloite on esim. kutsu treffeille, kahville, syömään, leffaan, terssille, kylään tai tunnustus tunteista tai vaikka suudelma. Aloite on jotain mistä toinen voi tietää tai ainakin vahvasti arvata kiinnostusta olevan "sillä tavalla". Jos aloitteen tekee tekstarilla tai maililla, kannattaa olla varmuus, että viesti menee perille eli numerotiedusteluun tai joskus käytössä olleeseen osoitteeseen en luotaisi.

Jos kutsuu kahville ja samalla sanoo ettei sitten ole kiinnostunut kuin kaverimielessä, se ei tietänkään ole aloite. Flirtti, vihjailu rivien välistä tai katseet eivät ole aloitteita, vaikka niillä osoitetaan kiinnostusta. Ei-romanttiset yhteydenotot eivät ole aloitteita, vaikka niilläkin voi osoittaa kiinnostusta.

Raja voi olla häilyvä. Esim. kutsu kaveriporukan kanssa ulos ei välttämättä ole aloite, mutta jos illan aikana alkaa silittämään kättä tai pyytää tanssimaan hitaita ja tuijottaa merkitsevästi silmiin tai haistelee niskaa, niin enään asiasta ei ole epäselvyyttä ;-) Siis aloite :-)

Ykkösaloite minusta mieheltä olisi kutsu syömään kotiin. Ruoka (myös itselämmitetty käy), lasi viiniä, kauniisti katettu pöytä ja kynttilä. Avot- MYYTY! Se, että pyytää kotiinsa ja se että olisi nähnyt vaivaa kertoisi paljon.

Äänestä
  • Okei, kiitos tarkennuksesta.
    Sotken ehkä mielessäni flirtin/vihjailun ja aloitteen.

    Aloite on siis sellainen joka ilmaiseen kiinnostuksen, ja ei-kiusoittelevalla tavalla?

    Itse en ruokakutsua osaisi pitää selkeänä aloitteena. Osoittaisihan se kiinnostusta ja arvostusta jos näkee vaivaa, mutta en sen perusteella itse osais vielä arvuutella toisen tunteita.

    Taidan itse olla enemmän puolihumoristista vihjailevaa flirttityyppiä ja jos toinen ei sen perusteella toimi, tulkitsen saaneeni rukkaset:)

    Äänestä

  • aloite? kirjoitti:

    Okei, kiitos tarkennuksesta.
    Sotken ehkä mielessäni flirtin/vihjailun ja aloitteen.

    Aloite on siis sellainen joka ilmaiseen kiinnostuksen, ja ei-kiusoittelevalla tavalla?

    Itse en ruokakutsua osaisi pitää selkeänä aloitteena. Osoittaisihan se kiinnostusta ja arvostusta jos näkee vaivaa, mutta en sen perusteella itse osais vielä arvuutella toisen tunteita.

    Taidan itse olla enemmän puolihumoristista vihjailevaa flirttityyppiä ja jos toinen ei sen perusteella toimi, tulkitsen saaneeni rukkaset:)

    Aloite voi olla kiusoittelevakin. Mutta aloite on joka tapauksessa selvä. Jos voi tulkita joko flirtiksi tai vitsiksi ei aloite. Mitäs sinullle flirtataan, uskallatko tulkita sen aloiteeksi ja toimitko itse? Ihmiset saattaa pitää pitkäänkin flirttiä, tunnustella tilannetta ennen kuin toimivat.

    Jos ruokakutsu on selkästi romanttinen, minusta se on varsin selkeä aloite. Jos se on kutsu henkilökunta/opiskelijaruokalaan töiden välissä, se voi yhtä hyvin olla merkki kiinnostuksena kaverina kuin romanttisessa mielessä. Mutta sekin voi olla hyvä tapa tutustua neutraalisti ennen varsinaista aloitetta.

    Äänestä

Haistelee niskaa :D :D LOL!!

Äänestä
  • tiäkkö jotkut pystyy

    joillain on niin fleksiibeli niska sekä nuuhkutuselin että oman niskan haistaminen onnistuu

    Äänestä

  • sniiiiif kirjoitti:

    tiäkkö jotkut pystyy

    joillain on niin fleksiibeli niska sekä nuuhkutuselin että oman niskan haistaminen onnistuu

    Enpäs ollut ajatellutkaan tuota. Oma kieleni menee kyl nenään.. Ei mikään ensitreffitemppu ja todella naisellistakin :)

    Äänestä

  • ReggaeRekku kirjoitti:

    Enpäs ollut ajatellutkaan tuota. Oma kieleni menee kyl nenään.. Ei mikään ensitreffitemppu ja todella naisellistakin :)

    omaan nenään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloite? kirjoitti:

Aina puhutaan aloitteentekemisestä mutta mikä varsinaisesti lasketaan aloitteeksi? Jos siis jo tunnetaan ja pidetään yhteyttä mutta ei siis romanttisessa mielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu