Kyllä vituttaa suoraan sanoen, kun olen jo kolme vuotta kestänyt (vaihtelevalla menestyksellä) suoranaista vainoa ja kyttäämistä alakerran naapurini taholta. Ensin se alkoi roskien lajitteluneuvoilla ja minä kilttinä sitten rupesin lajittelemaan. Ajattelin että asiallistahan tuo vielä oli vaikka potutti. Mutta sitten se alkoi parkkipaikkariidasta, että minun pitäisi vuokrata parkkipaikka laina-autolleni eikä pitää sitä tien sivussa, kun muka naapureita häiritsee ja se on joku liikennehaitta. Vieraspaikkoja ei ole tarpeeksi pihalla. Jonkin ajan päästä vuokrasin parkkipaikan.
Nyt viimeisin pisara on, että oviluukusta oli tullut lappu, että pesen toistuvasti pyykkiä, kun itse en ole paikalla, että se on turvallisuusriski. En itse kyllä ole kuullut koskaan kenenkään naapurin täällä pesevän pyykkiiä. Mistä se siis tietää ellei käy postiluukusta kuuntelemassa milloin pesen pyykkiä, kun itse en ole paikalla?
Ja kun käyn varastossa, se käy tarkistamassa, olenko jättänyt valoja päälle, useita kertoja päivässä, jos joudun käymään siellä usein. Ja kun liikun ulkosalla, se näkyy aina jossain vaanimassa vihainen ilme naamallaan. Ja kerran se kehtasi valittaa että paiskon muka liian kovaa roskavaraston ovea, koska en laita sitä "sievästi" kiinni. Ja näkyy aina ulkona juoruamassa toisten vakituisten omistusasuntojen omistajien kanssa. Mutta minua yläkerran vuokralaista pitää ahdistella. Eikä se pelkuri edes tule koskaan valittamaan, ellen ole yksin. Ja enimmäkseen jättää lappuja luukustani sisälle, allekirjoittaen, että on taloyhtiön hallituksen jäsen. On kyllä pienestä ihmisen revittävä iloa omasta tärkeydestään.
Ainoa lohtuni on, että muutan viikon päästä täältä pois. Jo on aikakin. Mistä näitä kyyliä piisaa..Kaikista ihmeellisintä on, että c-rapussa on melkoista melusakkia, joka huudattaa autostereoita öisin pihalla, mutta enpä ole nähnyt kyylän käyvän siitä valittamassa. Vain minä olen kohde, vaikka olen mielestäni rauhallinen ja siisti vuokralainen joka noudattaa taloyhtiön sääntöjä. Syytä en tiedä, mutta heti kun se minut näki, se on siitä asti kytännyt tekemisiäni ja jos pihalta hakee minut iskäni joskus autolla, näkee kyylän verhojen takaa ikkunassa kyyläämässä ja kurkistelemassa.
Saa nähdä mitä on kyylällä muutosta sanottavaa, ei varmaan pidä siitä, että joudun ajamaan auton väliaikaisesti rapun eteen tavaroiden kantamista varten. Siitäkin on tullut huomautettavaa, koska hätäuloskäynti pitää olla kaikkina aikoina vapaana, eikä saa pysähtyä viideksikään minuutiksi. Enkä itse ole kenellekään valittanut asuntooni tulevasta tupakansavusta, tai öisestä melusta, kun täällä ravataan portaissa jo viimeistään viiden aikaan, joskus on jopa hajoitettu tavaroita, tai paukutettu vasaralla.
Syytä ihmettelen tähän. Enimmäkseen olen yrittänyt olla provosoimatta naapuria, mutta se ei ole auttanut mitään. Onneksi, onneksi pääsen pian pois. Nyt uskallan tuulettaa tunteitani ja myöntää miten paljon minua on kolme vuotta tämä kyylä vituttanut.
Hermostuttava naapurikyylä
7
1685
Vastaukset
- 12313213123
Voi olla joo ärsyttäviä... meillä kotipaikalla... kaikki ovat rehellisiä ihmisiä, ei ole mitään kyylättävää..
ok hommaa silloin.
Kyylääjät ja toisten kakanhaistelijat...turhaa. - Samasta Kärsinyt
Viimeisenä viikonloppuna, Huudata radiota vaikka et olisi paikalla.
Viimeisenä päivänä, Pakasta virtsaasi A4 kokoisiksi levyiksi ja sujauta kyylän postiluukusta sisään. - isännöitsijä&
Osta oma asunto, niin kauan kun olet vuokralainen, sinua on "kirjoittamattoman lain" nojalla oikeus alistaa ja kyykyttää mielin määrin. Näin se vaan menee. Vuokralaisia pidetään alimpana pohjasakkana.
- Anonyymi
Semmoista se on. Naapurin ”pappa”, rakennuspuolen ihmiseksi leimaantunut, katselee ja kyylää kovasti ikkunoista. Meillä on sälekaihtimet hieman vinossa ja hän ei näe mitään, mutta me näemme tietenkin. Ärsyttää vaan kun möhömahainen mies kyylää 8m päässä. Mikä kiinnostaa? Ollaan naurettu vieraiden kanssa tyyppiä ihan katketaksemme :) Tämän kyylääjän käytöksen ja tajunnan perusteella voimme käsi sydämellä sanoa ettei kauheen fiksu voi olla - parhaat naurut saamme kyl, kiitos niistä :)
- Anonyymi
Tähtitieteen Professori ollu joskus mitä oon kuullu se möhömahainen mies.
- Anonyymi
Yleensä varattomia talousjohtajia joilla elämässä tai varakkaita muita mummeleita joit6a toisten elämä hirvittästi kiinnostaa: varallisuus tekee pedofiilin, kysy vaikka Niko Lanta-Aholta.
- Anonyymi
Täh
Eikö ole kuitenkkn normaalia ihmisen lajitella jätteensä, maksaa autonsa paikasta ja pyykkikoneen käyttö kun ei ole kotona voi polttaakokl kerrostalon eli asetat muiden hengen vaaraan
Olet ehkä itse epämiemlyttävä loinen, ei köy kateeksi uudet naapurisi.
Kukaan ei kyttää sinua kun elätöt itsesi rehellisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257788Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161432- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601220Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901039