Raskausviikkoja menossa tällä hetkellä 35 ja alan olla totaalikyllästynyt kaikkiin raskauden mukanaantuomiin vaivoihin ja muihin juttuihin. Koko raskauden ajan on terveys reistaillut jollain tavalla ja yllättäviä ongelmia on noussut esiin. Nyt kun vihdoin alkaa vähän edes jaksamaan jotakin, tuntuu kaikki energia menevän vittuuntuneisuuteen.
Tiedän, että hormonit tekee tässä vaiheessa tepposiaan ja yms yms. Mutta mikä kumma siinä on, kun muut ihmiset ovat koko ajan kommentoimassa tai neuvomassa raskauden suhteen?! Milloin on liian pieni maha, syön väärin, liikun väärin, nukun väärin tai ylipäätään ajattelen väärin...
Olen akateemisesti kouluttautunut ensimmäistä lasta odottava ja työni puolesta synnytysmaailma on minulle tuttua. Kuten myös erilaiset terveyteen liittyvät asiat, kuinkas muutenkaan.
Nyt juhannuksena oma paha oli kulminoitui siihen, kun en kerta kaikkiaan kestänyt katsella sisarukseni lastenhoitoa ja sitä jatkuvaa lässytystä, mitä hän lapsilleen pitää. Koko juhannus meni aivotonta vauvakieltä kuunnellessa ja jatkuvaa lillunlällyä katsellen. Ihan kuin muusta ei voisi enää edes puhua, aikuisten puheet puuttuivat täysin. Nyt kun en enää ole töissä, vaan vietän lomaa kotona, minusta muutenkin tuntuu, että ympäristö muuttuu rasittavammaksi koko ajan. Välillä jo mietin, että haluanko todella itse lasta ja olenko edes oikea ihminen kasvattamaan omaa jälkikasvua, kun en koe olevani moisella lapsitaajuudella lainkaan. Lisäksi jatkuvasti kuulemani älyvapaat neuvot alkaa nyppiä niin kovaa, että lähinnä tekisi mieli täräyttää jokaista "hyvää tarkoittavaa" neuvojaa. Eilen ehdottomasti paras kuulemani kommentti appiukolta oli, että "ainut, mitä voi toivoa, on että lapsi on terve". Voi hyvää päivää! Olin ihan hiljaa, vaikka mieleni teki tiuskaista takaisin, että siihen asiaan ei meistä voi kukaan vaikuttaa ja sen vuoksi sitä on edes turha lausua ääneen. Sen kanssa on elettävä, mitä saa, vaikka ilmeisesti sairaan lapsen saaminen olisikin moiselle besserwisserille suuri pettymys.
Että semmoista. Miehenn mielestä ylireagoin ja minun pitäisi vain levätä nyt, kun siihen on mahdollisuus. En tiedä, miten sekin on mahdollista kun kotona vietetty aika ei tunnu mitenkään älylliseltä tai tarpeelliselta. Huh, mitä vuodatusta, mutta tällä hetkellä oli pakko purkaa jonnekin.
Tiedän, että hormonit tekee tässä vaiheessa tepposiaan ja yms yms. Mutta mikä kumma siinä on, kun muut ihmiset ovat koko ajan kommentoimassa tai neuvomassa raskauden suhteen?! Milloin on liian pieni maha, syön väärin, liikun väärin, nukun väärin tai ylipäätään ajattelen väärin...
Olen akateemisesti kouluttautunut ensimmäistä lasta odottava ja työni puolesta synnytysmaailma on minulle tuttua. Kuten myös erilaiset terveyteen liittyvät asiat, kuinkas muutenkaan.
Nyt juhannuksena oma paha oli kulminoitui siihen, kun en kerta kaikkiaan kestänyt katsella sisarukseni lastenhoitoa ja sitä jatkuvaa lässytystä, mitä hän lapsilleen pitää. Koko juhannus meni aivotonta vauvakieltä kuunnellessa ja jatkuvaa lillunlällyä katsellen. Ihan kuin muusta ei voisi enää edes puhua, aikuisten puheet puuttuivat täysin. Nyt kun en enää ole töissä, vaan vietän lomaa kotona, minusta muutenkin tuntuu, että ympäristö muuttuu rasittavammaksi koko ajan. Välillä jo mietin, että haluanko todella itse lasta ja olenko edes oikea ihminen kasvattamaan omaa jälkikasvua, kun en koe olevani moisella lapsitaajuudella lainkaan. Lisäksi jatkuvasti kuulemani älyvapaat neuvot alkaa nyppiä niin kovaa, että lähinnä tekisi mieli täräyttää jokaista "hyvää tarkoittavaa" neuvojaa. Eilen ehdottomasti paras kuulemani kommentti appiukolta oli, että "ainut, mitä voi toivoa, on että lapsi on terve". Voi hyvää päivää! Olin ihan hiljaa, vaikka mieleni teki tiuskaista takaisin, että siihen asiaan ei meistä voi kukaan vaikuttaa ja sen vuoksi sitä on edes turha lausua ääneen. Sen kanssa on elettävä, mitä saa, vaikka ilmeisesti sairaan lapsen saaminen olisikin moiselle besserwisserille suuri pettymys.
Että semmoista. Miehenn mielestä ylireagoin ja minun pitäisi vain levätä nyt, kun siihen on mahdollisuus. En tiedä, miten sekin on mahdollista kun kotona vietetty aika ei tunnu mitenkään älylliseltä tai tarpeelliselta. Huh, mitä vuodatusta, mutta tällä hetkellä oli pakko purkaa jonnekin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ymmärrän. Minäkään en jaksa näitä syömisjuttuja ja muita. En vaan näe tarpeelliseksi vetää kaikkea p***aa ja lihoa kymmeniä kiloja, kun en tee niin muutenkaan. Kolmas lapsi, ja sama kaikkien raskauksien kohdalla. Sitten synnytyksen jälkeen kaikki on, että "MITEN sä NIIN pienestä mahasta TON kokoisen lapsen teit!". Toinen "hauska", kun kommentoidaan sitä, kun olen hoikka ja lantio kapea, suunnilleen niin, että miten se voi olla mahdollista. Siihenkään kun ei tarvittane ylipainoa lantion seudulle. Vasta on kuultu esim. että "et sinä varmaan paljon syö, kun maha on noin pieni". Jooh, lapsi kasvanut aivan tasan tarkkaan keskikäyrää koko raskauden ajan, samoin edelliset.
Ei tosiaankaan tarkoita, ettet olisi valmis lapsensaamiseen, vaikket olekaan "lapsitaajuudella". Itsekään en kestä sitä, että lapsille puhutaan kaikki lässyttämällä. Itse lähinnä vain joskus kiusallani ja vitsinä puhun lapsilleni niin. Uskon, että siitä syystä myös vieraat lapset yleensä pitävät minusta - he vaistoavat kyllä, jos toinen on teennäinen.
Ja vaikka olen aina pitänyt lapsista ja halunnut niitä, en tosiaankaan jaksa niistä koko aikaa puhua. On niitäkin ystäviä, joilla kaikki jutut pyörivät sitä samaa äitiys/parisuhdeympyrää. Nyt tämän raskauden aikana onkin tullut vähän välimatkaa joihinkin ihmisiin, ei vain jotenkin jaksa nähdä ja kuunnella sitä kaikkea. Itselläni vanhin lapsi lähtee jo ekaluokalle - silti saa neuvoja kuulla ihmisiltä, joilla on puolta pienemmät lapset tai ei ole niitä ollenkaan. Eiköhän sitä 7 ja puolen vuoden kokemuksella jotain jo kuitenkin ymmärrä itsekin. Itse en ikinä menisi neuvomaan toista, en lasten suhteen enkä muutenkaan, ellei minulta jotain kysytä. Silloinkin voin sanoa vain, että "minun mielestäni" tai "minä teen niin, että..".
Ikävintä on, että ne neuvomiset ei tosiaankaan lopu siihen raskauteen, pahenee vaan.. :-D Pitää vain yrittää päästää suoraan toisesta korvasta ulos.
Tiedän niin tuon tunteen ku kaikki hössöttää pelkkää vauva ja lapsi asiaa, ja lapsenkasvatukseen liittyviä asioita... ja lopulta se tuntuu pursuavan korvista ja joka kerta kun joku mainitteekaan jotain siihen liittyvää tekee mieli juosta karkuun!
Sä tarvit nyt jonku irti oton tästä arkihössötyksestä. jos voit liikkua ja olla normaalisti, niin ota ja lähe leffaan, mässää sellasia herkkuja mistä tykkäät (hampurilaisia tms...) ja valitse leffa sellanen mikä varmasti nakkelee ajatukset pois lässytyksistä, esim kunnon kauhua, tai toimintaa, tai vaikka ihan pornoa jos tuntuu et muu ei riitä (sori tuo karski kieli... mut tietänet mitä tarkotan)
mä katon aina välillä kunnon kauhuleffaan, nyt on mulla 31 viikkoja täynnä ja oon vuodelevossa, kaikki siis on kielletty.
ahistaa aika monestikin ja paljonkin kun pitäs vaan viihtyä paikallaan vaikka kauhia hinku ois valmistella ja touhuta. siispä mikä muu vaihtoehto täs enää jää ku se että vahtaat töllöstä jotain mikä kaappaa ajatukset pois arjesta. eli kauhu! kunnon ratkiriemukas komedia tms...
ilman raskausdiabetestä tekisin lempiherkkujani illaksi ja valtaisin television itsekkäästi itselleni :), jos saisin liikkua, soittasin jollekin ystävälle, jolla ei satu olemaan lapsia, tai jolla on itellään jo isompia lapset, ja sanosin et tarvin nyt illan jossain muualla missä ei oo halaistua sanaa lapsista eikä muustakaa siihen liittyvästä, otettas ja lähettäs grillin kautta johonki pubiin istumaan (siellä voi käydä ihan muuten vaanki, ei oo pakko kitata alkoholia) tarpeeks rauhallinen paikka et jaksaa olla, tai sit ihan pelkästää syömään pitkän kaavan mukaan ja sit sen jälkee vuokraisin leffoja tai jotain....
pää asia et saat päiväks ajatukset pois koko systeemistä... (mukahanah se kulkee tiiän kyllä, mutta ajatellapa niinki päin et mukana se tulee vaik ei sitä joka sekuntti ajattelekaan!)
zempiä....
tiivistettynä tuohon edelliseen lisään siis vielä että: jos miehes vielä käskee levähtää ja maata kun on mahollista, ni voisko siihen vihjasta et mieluiten tekisin jo väliin jotain arjesta poikkeavaa kun siihen on kerran vielä mahollisuus hetken aikaa. kohta ei voi enää tuosta vaan tehdä asioita vain ja pelkästään sen perusteella kun sattuu nyt huvittamaan leffa, tai muu vastaava....