Heippa!
Olen 18 vuotias abiturientti.
Olen ajatellut hakea Japanin suurlähetystön stipendiä opiskelua varten Japanissa. Olen katsellut pääsykokeita, joihin tavitaan aika hyvä kanji-merkkien taitaminen. Englannin kokeesta pääsen läpi kuin vettä valaen!!!
Tarkoituksena olisi ensiksi kirjoittaa, päästä lukiosta, opiskella vuosi sitä japaniaa ja sitte lähteä.
Kiitos ja kuulemiin!
P.S Kaikki info apurahoista ja opiskelusta Japaniss on myös tervetullutta!
Missä voi opiskella japania Suomessa?
3
532
Vastaukset 3
- Nippon-GO!
No, lähtö Japaniin on tietysti se tehokkain tapa. Japanin suurlähetystön sivuihin olet nähtävästi jo tutustunutkin, siellähän on suht. hyvin tietoa erilaisista apurahoista.
Muita lähtötapoja voisi olla esim. CIMO:n tarjoamat harjoitteluohjelmat, joissa on yleensä puolivuosittain pari paikkaa tarjolla Japaniin. JET-ohjelmaakaan ei kannata täysin unohtaa, Suomestakin siihen aina silloin tällöin haetaan porukkaa, tosin CIR:ksi pääseminen edellyttää kyllä kohtuullisen hyvää japanin kielen taitoa.
Japanin kielen alkeiskursseja löytyy joiltain työväentoimistoilta, sekä yliopistojen kielikeskuksilta (niille voi yleensä osallistua muutkin kuin yliopistossa kirjoilla olevat, jos vain kurssilla on tilaa). Helsingin yliopistolla on pitemmälle menevää japanin kielen opetusta, mutta sitä varten pitäisi hakea sinne sisään Maailman Kulttuurien laitokselle.
http://www.helsinki.fi/itaaasia/japaniasuomessa/alatalo.html
Joensuun yliopistossa voi myös suorittaa Japanin kielen ja kulttuurin sivuainekokonaisuuden.
http://www.uef.fi/filtdk/hum-sivuaineet#japani
Korkeakoulun kautta vaihtoon lähtiessä on se hyvä puoli, että erilaisia apurahoja saattaa olla helpommin tarjolla (esim. JASSO:n myöntämät).
Tietysti itseopiskelemalla myös ja/tai hankkimalla kaveriksin jonkun Japanista tulleen japanilaisen vaihto-opiskelijan tai oppilaan (em. kielikeskusten kautta voi saada kontakteja). Tietysti monet jo Japanissa olleet suomalaisetkin mielellään saattavat toimia opettajina, jo pitääkseen omaakin kielitaitoaan yllä.
Jos taas Japaniin lähtö kiinnostaa ja raha ei ole hirveä ongelma, niin Japanissa on paljon erilaisia kielikouluja, jotka tarjoavat monipuolisia kursseja eri tasoisille opiskelijoille lyhyistä intensiivikursseista aina pari vuotta kestäviin kokonaisuuksiin saakka. Usein nämä koulut myös auttavat tarvittavan opiskelijaviisumin hankinnassa.
Siinäpä näin äkkiseltään omia mietteitä aiheesta. Itse opiskelin japanin alkeet yliopistossa ja olin niiden päätteeksi vuoden Japanissa vaihto-oppilaana. - samaa ajatellut
Kun sieltä sivuilta (linkki suurlähetystön sivulla) kaivelee vähän tietoa, niin siellä lukee että jos hakee undergraduate ohjelmaan niin kiekivaatimus japanissa on "halu oppia sitä", joten tulkitsisin, ettei taitojen täydy ihan huippuluokkaa olla, ja eka vuosihan ei ole itsessään yliopisto-opiskelua, vaan valmistava vuosi, jolloin opiskellaan japanin kielta ja aineita joita japanilaiset opiskelevat ennen yliopistoa. eli periaatteessa ensimmäinen vuosi olisi japanin kielen opiskelua
ainakin näin tulkitsisin.- Kurotsuki
Jotkin japanilaiset yliopistot käyttävät ns. Examination for Japanese University Admission for International Students koetta, jolla mitataan riittävät kieli- ja akateemiset taidot yliopisto-opiskeluja varten. Ne koulut jotka ovat tähän siirtyneet, eivät yleensä vaadi normaalin pääsykokeen tekemistä. Japanin kielen koetta lukuunottamatta kokeen voi tehdä joko japaniksi tai englanniksi.
http://www.jasso.go.jp/eju/index_e.html
Lista EJU-koetta käyttävistä kouluista:
http://www.jasso.go.jp/eju/use_e.html
EJU-kokeessa on japanin kielen lisäksi ainekokeet fysiikasta, kemiasta, matematiikasta, biologiasta ja Japanin paikasta maailmassa.
Kokeesta tarkemmin:
http://www.jasso.go.jp/eju/syllabus_e.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen321668- 791311
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131116Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74959
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92937Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147771Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55633Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13629- 146624
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23611- 28608
- 42607
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46563