koko ajan poistua täältä palstoilta, mutta se on vaikeaa. Ehkä yritän paeta sitä surua joka tulee siitä kun ei enää nähdä. Kun poistun täältä minun on vaan otettava vastaan se pettymyksen tuska.
Yritän
nukkua pitäs
3113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on
Näetkö nyt hänet? Et.
Täältä enimmäkseen jo poissaolleena rohkaisen aloittajaa, ei se tuska lopu täälläkään.
Ainut mitä täällä palstoilla voi aiheutua, on tuskan kasvaminen sekä ehkä harhojen ylläpito. Lähde todellisuuteen, tuska on kuitenkin aina oleva, niin kauan kuin olet kaipaamasi luona.
samankaltaisina omatkin ajatukseni ja tunteeni vellovat. Ihastuin erääseen naiseen ja vaikka ikävöin häntä jatkuvasti, en saanut rohkeutta kertoa hänelle tunteistani. Eikä enää ole nähtykään pitkään aikaan. Eikä kai nähdäkään enää ikinä. Elämänympyrämme ovat eronneet, välimatkaakin jo on - sekä fyysistä että yhä enenevässä määrin myös henkistä.
Silti vielä ikävöin häntä usein, koska se oli niin vahvaa - ihastuminen... Eikä hän edes kai aavistakaan siitä mitään...
Hiljainen suru täyttää usein mieleni häntä ajatellessani, toiveet ja unelmat jostakin yhteisestä mutta toteutumattomasta riipaisevat sydäntä...