Olen 24v- nuori mies, suht normaalin näköinen kai, mutta ei kukaan koskaan ole komeaksi väittänyt tai kukaan tyttö tullut juttelemaan. Liikuttua tulee kuitenkin melkein joka päivä lenkillä ainakin ja välillä kuntosalillakin että tuskin tämä minun yksinäisyys pelkästään ainakaan ulkonäöstä johtuu.
Töitäkin on tällä hetkellä, että pitäisi asiat periaatteessa olla kunnossa, mutta jokainen päivä tuntuu vaan toistaan tyhjemmältä kun palaa aina töistä tyhjään yksiöön odottamaan seuraavaa päivää.
Viime syksynä tapailin parin kuukauden ajan erästä tyttöä, jonka olin löytänyt erään deittisivuston kautta. Kun tuo homma kuivui kokoon niin alamäki pään sisällä alkoi, kun olin vielä silloin jäänyt työttömäksi. Talvella päivät meni lähinnä yksin leffoja katsellen ja urheillen yksin tietenkin. Koko ajan päässä pyöri että miksi suhde meni poikki ja mitä tein väärin. Tuo oli ensimmäinen suhde kehenkään tyttöön minulla, vaikka ei kummoinen ollut niin sitä kaipaa silti nyt läheisyyttä, halauksia, kävelylenkkejä yhdessä, kahvitteluja yms. kivoja juttuja joita tuskin enää koen kenenkään kanssa.
Nyt on alkanut tuntua niin pahalta että pitäisi jotain tehdä ennenkuin teen jotain peruuttamatonta. Mutta mistä sitä apua saisi? Ulkoapäin elämäni kai näyttää suht hyvältä, en juuri koskaan juo, liikun ja syön oikein, töitäkin on ja pidän tälläistä kulissia itsekkin että kaikki on ok, mutta tämä yksinäisyys vaan käy raskaammaksi.
Välillä ajattelen että kysyn jotain vastaan tulevaa naista kahville, mutta mitähän paskaa tuostakin saisi niskaan. Ei sovi suomalaiseen kulttuuriin
Töitäkin on tällä hetkellä, että pitäisi asiat periaatteessa olla kunnossa, mutta jokainen päivä tuntuu vaan toistaan tyhjemmältä kun palaa aina töistä tyhjään yksiöön odottamaan seuraavaa päivää.
Viime syksynä tapailin parin kuukauden ajan erästä tyttöä, jonka olin löytänyt erään deittisivuston kautta. Kun tuo homma kuivui kokoon niin alamäki pään sisällä alkoi, kun olin vielä silloin jäänyt työttömäksi. Talvella päivät meni lähinnä yksin leffoja katsellen ja urheillen yksin tietenkin. Koko ajan päässä pyöri että miksi suhde meni poikki ja mitä tein väärin. Tuo oli ensimmäinen suhde kehenkään tyttöön minulla, vaikka ei kummoinen ollut niin sitä kaipaa silti nyt läheisyyttä, halauksia, kävelylenkkejä yhdessä, kahvitteluja yms. kivoja juttuja joita tuskin enää koen kenenkään kanssa.
Nyt on alkanut tuntua niin pahalta että pitäisi jotain tehdä ennenkuin teen jotain peruuttamatonta. Mutta mistä sitä apua saisi? Ulkoapäin elämäni kai näyttää suht hyvältä, en juuri koskaan juo, liikun ja syön oikein, töitäkin on ja pidän tälläistä kulissia itsekkin että kaikki on ok, mutta tämä yksinäisyys vaan käy raskaammaksi.
Välillä ajattelen että kysyn jotain vastaan tulevaa naista kahville, mutta mitähän paskaa tuostakin saisi niskaan. Ei sovi suomalaiseen kulttuuriin
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voimia sulle. Minä tunnen itseni yksinäiseksi vaikka olen parisuhteessa:( Rohkeasti kysy vastaan tulijaa kahville, kuka sanoo ettei kulttuuria saa muuttaa:) minä ainakin olisin innoissani jos joku huomaisi minut.
Älä nyt heti vaivu synkkkyyteen, vaikka tämä ns. ensimmäinen suhteesi loppuikin lyhyeen. Jokaisella asialla/tapahtumalla on aina oma tarkoituksensa, näin minä ainakin ajattelen. Tämä tyttö ei ollut sinulle tarkoitettu.
Kyllä se mukava tyttö tulee vielä vastaan, jossain tilanteessa, usko pois.
Hyvä, kun jaksat harrastella urheilua, lenkkeilyä ja kuntosalilla käyntiä. Voihan sen tulevan kaverin löytää harrastustenkin parista? Jos sopivannäköinen tyttö löytyy, niin ei muuta, kuin rohkeasti vain juttelemaan niitä näitä. Eihän sitä kovin korkealta putoa, vaikka ei heti onnistaisikaan.
Yksinäisiä nuoria löytyy pilvin pimein, ja uskoisin, että aika monella on tämä itseluottamuksen puute se suurin este, edes yrittää solmia uusia suhteita.
Rohkeasti vain juttusille, kyllä se siitä lähtee omalla painollaan. Kaikkea hyvää sinulle...