Olen 25 vuotias mies. Viimeisen kuukauden aikana olen alkanut miettimään vakavasti omaa mielenterveyttäni. Olen avoliitossa ja RAKASTAN yli kaiken avovaimoani ja olemme mielestäni hyvä tiimi joka kestää loppuelämämme! Mutta miksi helvetissä saan hänestä aivan käsittämättömiä ajatuksia päähäni?? Esim. olemme syömässä ja keskustelemme samalla maailman menosta niin ajatukseni sanovat että lyö häntä haarukalla kurkkuun..Vaikka en oikeasti halua edes sitä? Tänä iltana kun kävin antamassa hyvän yön suukon ja mukanani oli kynä (olin tekemässä paperihommia ja poikkesin makuuhuonesessa) ja kun halasin häntä nii ajatukseni sanoivat että lyö sillä kynällä! MIKSI IHMEESSÄ SAAN TUOLLAISIA AJATUKSIA PÄÄHÄNI? En tahdo hänelle mitään pahaa! Rakastan häntä enemmän kuin ketään muuta koskaan aikaisemmin enkä ikipäivänä haluaisi häntä elämästäni pois! Ja oon miettiny nii perkeleesti että mistä moiset ajatukset oikee johtuu? Kuukausi sitten tuli ensimmäisen kerran ja niitä tulee muutaman kerran viikossa. Pelkään kuollakseni että herään joku aamu että olen tappanut hänet unissani. Olen viikon päivät sitten käynyt lääkärillä kun epäilen olevani masentunut. Lääkäri teki beckin testin ja sen mukaan olen lievästi masentunut. Viikon päästä menen uudestaan keskustelemaan lääkityksestä yms. En kertonut hänelle näistä ajatuksista. Mutta en tiedä onko noilla mitään tekemistä tämän asian kanssa? Luonnollisestikaan en ole puhunut avovaimolleni näistä friikeistä ajatuksista vielä mitään.. Mille lääkärille tässä täytyy lähteä?
WTF? Olenko tulossa hulluksi?
4
158
Vastaukset
- Jozzuuu
Hei!
Nuo ovat ns.pakkoajatuksia.Et toteuta niitä,mutta ne ovat pelottavia ja häiritseviä. Mielenterveystoimistoon tai sano ainakin lääkärille niistä, kun oot menossa. Et ole tulossa hulluksi. Häiriöön on apua:lääkitys sekä terapiaa. Itse elänyt lapsuudesta saakka kaikenlaisten ajatusteni ja pakkotoimintojen kanssa.Koskaan en ole mitään hullua tehnyt :) tai siis vakavaa ainakaan :)
Tsempppiä! - apua löytyy
Minun miehelläni ollut noita ajatuksia nuoresta pitäen. On nyt yli 50v. Aikoinaan pelkäsi että vahingoittaa lapsia jopa.
Kyse on tosiaan pakkoajatuksista. Henkilöillä voi olla myös pakkotoimintoja, eli on toistettava tiettyjä juttuja esim tarkistaa useita kertojaettei ole levy päällä jne...tietyt jutut tehtävä tietyssä järjestyksessä ...
Työterveyslääkäri tai terveyskeskulääkäri antaa lähetteen psykiatrille. Noin meni miehen kohdalla. Terapia ehkä lääkitys paikallaan mutta hienoa, että olet itse havahtunut hakemaan apua ongelmaasi. Ei kannata pelästyttää vaimoa.
Ethän ole taipuvainen agressiivisuuteen kännissä?- välirauhan väki ry
Aloittaja, FuckinFreak on kokonaan toinen tyyppi mitä sanoo, ei 25v vaan lähes tuplasti tuo. Ihmettelen tollattia vuodatuksia, yöllä!
- FuckinFreak
Haha! Kiva kuulla olevansa viiskymppinen.. =) hankala näin netin välityksellä todistaa ikäänsä..ja miksi en sais vuodattaa sillon ku haluan? Vaikka keskellä yötä?
Niin ja takas aiheeseen: en oo kännissä riidanhaastaja..hmm..vai pakkoajatuksia..onko ne yleisiäkin? täytyy mainita työterv.lääkärille et voisko se laittaa lähetteen psykiatrille..en noista lääkkeistä kovin perusta..jos ei mikään muu tehoa nii sit voin harkita..tosin tiiä kattaako tuo meidän firman työterveyshomma psykiatria..onko sellaisen luona käyminen kallista jos omasta pussista joutuu laittaan? Onneksi noita pakkoajatuksia ei yhtenään tule, vois nimittäin alkaa haittaamaan liikaa..mikähän tuo on yhtäkkiä tuonu nuo päähäni? Stressi ja univaje on ollu kyllä aika suurta..onneksi kohta kesälomalle..tammikuusta maaliskuuhun söin roaccutanin halpisversion isotretinoin kuurin jonka haittavaikutukset ovat aika voimakkaat..joudun jättämään sen kesken kohonneiden verenrasva-arvojen takia..täytyy siitäkin aiheesta keskustella samalla sen lääkärin kanssa kun unohdin mainita siitä edellis kerralla..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad871400- 52997
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että374834- 153804
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124717- 55709
- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76622
- 57611